sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Vuosi kuvina (maalis- ja huhtikuu) ja kuulumisia


Huhtikuu menee eteenpäin jo hyvää vauhtia. Palmusunnuntain sää on sateinen ja harmaa, mutta onneksi VPK:n pääsiäismyyjäisistä sai silti tomaatintaimia ja Pölyn kanssa tapasimme kävelyllä virpojia, joten myös meille saatiin koristeltuja oksia. Uusi kirja on myös työn alla, Daniel Katzin Kun isoisä Suomeen hiihti, joten mikäs tässä.

Vuosi kuvina -haasteeseen osallistumiseni muistan yleensä siinä vaiheessa, kun kuukautta on kulunut jo viikko. Ja yleensä muistan sen illalla, jolloin parvekkeelta otetut kuvat olisivat lähinnä mustia, joten muistamisen pitäisi säilyä vielä aamuun ja... tiedätte varmaan. Mutta nyt olen sentään ottanut molemmat kuvat ennen kuun puoliväliä.

6.3.2014

Maaliskuun kuvaan tarttui iltapäiväaurinkoa ja sulava lumi. Seuraavalla viikolla lunta tosin tuli taas lisää, mikä ei toisaalta haitannut Pölyä ja vieraanamme ollutta koiraneitiä vähääkään. Sitä seurannut kurakausi puolestaan hieman pänni allekirjoittanutta, mutta hyvällä tuurilla kurakaudet alkavat vähitellen olla ohitse.

Maaliskuussa viestintätoimisto Cision myös julkaisi sivuillaan kulttuuriblogien top 10 -listan. Yllätyksekseni Kujerruksia löytyi kärkisijalta ja siitä on ehdottomasti kiittäminen teitä lukijoita, joten kiitos vielä kerran! Oli myös mukava huomata, kuinka monta seuraamaani blogia listalta löytyi ja tulipa sitä kautta myös tutustuttua uusiin tuttavuuksiin.

10.4.2014

Huhtikuu on lähinnä mennyt työtehtävien parissa ja lukemiselle ei ole jäänyt aikaa juurikaan. Työn lisäksi aikaa on syönyt teatteriharrastus ja pääsiäisviikonloppuna teatterimme Korkeasaaren teatteri esiintyykin Korkeasaaren Pentuja ja poikasia -pääsiäistapahtumassa Villihevosia-esityksellä. Tervetuloa katsomaan!

Huhtikuussa Kujerruksia pyörähti myös televisiossa Ylen kulttuuriohjelma Stradassa, jossa pohdittiin kulttuuribloggaamista. Jaksossa nähtiin myös Kulttuurin sekakäyttäjä -blogin Pauli Jokinen ja Herrasmiehen päiväkirjan Janne Koskinen. Jakso on vielä nähtävissä Areenasta, kulttuuribloggaajat esillä ohjelman loppukolmanneksella.

Että sellaiset kuukaudet. Toukokuuksi toivoisin lisää lukuaikaa.

Mitä teidän kevääseenne kuuluu? Mitä luette? Mitä olette menossa katsomaan?

4 kommenttia:

  1. Onnea vielä tuosta Cisionin ykkösijasta :) Sain viimeinkin katsottua (kiitos muistutuksesta) tuon Staran ja aloin pohtia kulttuuriblogeja ihan uudella tavalla. Oli kiva nähdä tuttuja naamoja ja kuulla ajatuksianne :)

    VastaaPoista
  2. Tuossa pihalla on varmasti aika ihanaa juoda vapaapäivinä aamuisin kahvia ja lukea samalla kirjaa - siis siinä vaiheessa kun alkaa olla niin lämmintä että tarkenee. Ihana, ihana kevät. <3

    Kiitos kysymästä, tänne kuuluu hyvää. Kohta on alkamassa viikon mittaiset vapaat ja olen jo suunnitellut lukevani kaikkia ihania kirjoja. Tällä hetkellä on menossa Katja Kaukosen Kohina (suosittelen, se on upea!) ja José Saramagon Kertomus sokeudesta (Vau!!!).

    Paljon onnea vielä Cision-listan kärkipaikasta, se on enemmän kuin ansaittu. <3 Ja Pölylle pääsiäisterkut ja -rapsutukset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsis, kestipä vastata Sara! Mutta kesällä tosiaan ihana, ja kyllä tässä koleammassakin säässä kykkii portailla melko mielellään. :)

      Pitääpä laittaa nuo kirjasi muistiin, molemmista olen kuullut hyvää. Ja Kiitos!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...