torstai 3. huhtikuuta 2014

Liikkuvaa kuvaa: Kirjavaras (2013)

Fox 2000.

Luin Markus Zusakin Kirjavarkaan muistaakseni melko pian sen suomentamisen jälkeen. Kirjasta muistin lähinnä sen, että se oli kiinnostava ja sen luki mielellään, mutta muuten suuri osa juonesta oli painunut unholaan. Lukukokemus oli joka tapauksessa ollut sen verran positiivinen, että painelin mielelläni lehdistönäytökseen katsomaan elokuvaa.

Kirjavaras sijoittuu pieneen saksalaiskylään 1930-luvun lopulla. Natsit kiristävät koko ajan otettaan kansasta, juutalaisia vainotaan ja kirjoja poltetaan. Samaan aikaan nuori Liesel (Sophie Nélisse) matkustaa veljensä kanssa kohti kylää, jossa uusi adoptioperhe odottaa. Veli kuitenkin kuolee matkalla ja muistoksi tytölle jää vain hautajaisissa pihistetty kirja.

Kasvattiperheen luona alku on hankalaa, mutta vähitellen elämä alkaa kirkastua. Adoptioisä (mainio Geoffrey Rush) alkaa opettaa tyttöä lukemaan ja sadut ja tarinat saavat pysyvän jalansijan Lieselin elämässä. Myös muita valopilkkuja löytyy, sillä Liesel saa myös ystäviä. Onni ei voi tästä huolimatta tietenkään kestää yleisen ilmapiirin vuoksi ja pian tielle alkaa nousta myös vastoinkäymisiä.

Kirjan ilmestyessä sitä kehuttiin kovasti siitä, että ylityöllistetty kuolema toimii kertojana. Ratkaisu on säilytetty myös elokuvaan ja se on todettava, että roolin lukeva Roger Allem on oivallinen valinta viikatemieheksi. Elokuvan roolitus on muutenkin varsin onnistunut, erityisesti pidin Rushin ja Emily Watsonin muodostamasta omaperäisestä mutta lämminhenkisestä avioparista.

Mutta sitten tulee tämä mutta. Kuten tuosta lyhyestä juonikuvauksesta arvata saattaa, on elokuva tehty virittämään katsojan kyynelkanavat auki. Tässä ei varsinaisesti ole mitään väärää, mutta itse huomasin selvästi ne kohdat joissa minun olisi selvästi pitänyt itkeä. Protestina siis pidätin. Ympärilläni katsomossa kyllä nyyhkittiin ihan auliisti.

Lisäksi minulla on pieni henkilökohtainen ongelma elokuvien kielen kanssa. Tässä elokuva sijoittuu selkeästi Saksaan ja hahmot puhuvatkin sitten saksalaisella korostuksella. Se on varsin ok. Se puolestaan on mielestäni hieman hassua, että siihen puheeseen pitää sitten vielä sotkea sekaan saksankielisiä sanoja. Hyvät käsikirjoittajat: valitkaa, pliis!

Lopuksi pitää kuitenkin vielä kehua elokuvaa. Kirjavaras on komeasti kuvattu ja todella kaunis elokuva. Sen juoni on, kaikesta huolimatta, varsin mainio ja hieman enemmän pureskeltavaa sisältäväksi viikonloppuelokuvaksi se ei ole lainkaan hassumpi. Jos pidit kirjasta, on täysin mahdollista että pidät myös elokuvasta. Ja toisaalta elokuvan voi aivan hyvin myös mennä katsomaan lukematta kirjaa.

Kirjavaras elokuvateattereissa 4.4.

10 kommenttia:

  1. Onkohan leffa vähän liiankin suunnitelmallinen, varmaan ihan hyvä lähteä katsomaan leffaa maltillisin odotuksin ensi viikolla. Kirjakin oli täynnä saksankielisiä sanoja, joten siksi niitä varmaan viljellään leffassakin. Koska en osaa saksaa, eivät sanat oikein antaneet kirjassa minulle mitään lisäarvoa. Saksaa osaaville ne kyllä kenties lisäsivät autenttisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, Pihi nainen. Mutta ei tämä toki suinkaan huono ole, eli ihan hyvin fiiliksin voi varmasti teatteriin mennä. :) Kirjasta en tätä seikkaa muistanutkaan, siis kieliasiaa, minulla ei sitä nimittäin omana ole. Siinä se ei tosin ehkä häiritsisi niin paljon kuin puhuttuna.

      Poista
  2. Mulla on tuo kirja ja tykkäsin siitä kovasti, en vaan oikein muista enää juonta kun lukemisesta on niin kauan. Pähkäilen vielä, että menisinkö katsomaan vaiko en. Ehkäpä menen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juonen unohtaminen ei kyllä yhtään haitannut katsomiskokemusta! :) Ja kyllä tämä ihan katsomisen arvoinen on!

      Poista
  3. Milloinkahan joku keksii jotain uutta sanottavaa natseista? "Natsit on yksiselitteisesti pahoja" on jo niin loppuunkaluttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä saadaan ehkä vielä odotella, Tuomas Korppi. Toisaalta eivät tässäkään kaikki puolueeseen kuuluneet pahoja olleet, sentään.

      Poista
  4. Elokuva oli Hollywood-elokuva, kaunis, koskettavuudenkipeä, ja sellaisena minusta hyvin tärkeä. Eilen leffateatterissa oli ihanan paljon alaikäistä yleisöä katsomassa elokuvaa. Tuli hyvä mieli ja nyyhkytyksistä päätellen elokuva kosketti. Jotenkin haluaisin uskoa, että tällaisen amerikkalaisen kerronnan kautta pystytään puhuttelemaan isoa joukkoa paremmin.
    Menenpä jatkamaan kirjan parissa, se on vasta puolessa välissä. Jännä juttu, että vaikka nyt tiedän teoksen käänteet, tuntuu kirja silti kiinnostavalta, jopa eri teokselta kuin elokuva.

    ps. Mua harmittaa vieläkin mun tuuri ja sekoilu, kun en päässyt sun ja Minnan kanssa leffaan ja muffinsille. Blah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno elokuva se kyllä on, HeidiBee! Vähän jopa hävettää tämä kyynisyyteni tämän elokuvan kanssa, koska saikesta huolimatta se oli tosi kaunis. Toivottavasti se saa paljon yleisöä!

      ps. Sovitaan, että tulee seuraava kerta ja sit mennään yhdessä muffinsille!

      Poista
    2. En siis varauksetta rakastanut elokuvaa, mutta kyllä sille paikka on.
      ps. Sovittu! Todellakin.

      Poista
  5. Minuakin häiritsivät nuo saksankieliset sanat. Huomasin ne kirjassakin, mutta vain elokuvassa tunsin ne häiritseviksi.

    Tykkäsin elokuvasta kyllä todella ja myönnän myös hieman vetistelleeni. Kirja oli minulla tuoreena mielessä, mutta silti katsoin elokuvan hyvin mielelläni, sillä tarina kesti hyvin kertauksenkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...