maanantai 14. huhtikuuta 2014

Esseitä teatterista ja kirjallisuudesta - Esitys-lehden ja Kritiikin Uutisten teemanumeroista


Luen lehteä pestessäni hampaita ja syödessäni aamupalaa. Luen sitä seisoessani ratikassa ja kun kohtaan joukon juopuneita henkilöitä, jotka haluavat esittää minulle imitaatiota. Luen hitaasti, alleviivaten ja miettien, en välttämättä kaikkea ymmärtäen.

***

Helmikuussa Todellisuuden tutkimuskeskuksen Esitys-lehti ja Suomen Arvostelijain liiton Kritiikin Uutiset julkaisivat yhtäaikaisesti essee-teemaiset numerot. Sain kutsun julkistustilaisuuteen, jonne harmikseni en päässyt paikalle, mutta lehdet sain kuitenkin (kiitokset siis julkaisijoille).

Kahlasin ensimmäisenä läpi Todellisuuden tutkimuskeskuksen version ja uppouduin teatteriesseiden maailmaan. Essee on minulle jossain määrin vieras laji, ainakin siten että en juurikaan (vapaa-ajalla) lue niitä. Lukeminen siis oli hidasta ja vaati ajattelua, samoin sulattelua kaipasivat myös lukuisat teatterintutkimuksen termit, jotka eivät arkisanastooni kuulu.

Lopulta tekstien alta löytyi myös paljon pohdittavaa ja samaistuttavaa. Luin älykkäistä esityksistä, katsojaruumiista ja valeaseista, esseemäisissä esityksissä näyttelemisestä. Kirjoittajat ovat näyttelijöitä, dosentteja, tutkijoita. Alleviivaan ja ajattelen hienoja lauseita ja kohtia, kuten Veikko Nuutisen esseessä Älykästä esitystä etsimässä:

Yleensä, kun näen jotakin hyvää teatterissa, toivon kyseisen esityksen tavoittavan mahdollisimman laajan yleisön. Mutta entä jos näin kävisi? Täsmälleen sama esitys siirtyisi isolle näyttämölle ja saisi paljon katsojia. Kadottaisiko esitys silloin jotain viattomuudestaan tai "hengestään" vain sen takia, että se olisi suosittu?

Itse asiassa näytelmäkirjailija Nuutisen essee saattoi olla näistä oma henkilökohtainen suosikkini, maalikamerassa näkyy toisaalta myös esitystaiteilija ja -tutkija Pilvi Parkolan essee henkilökohtaisuudesta ja performanssista. Huomaan harmittelevani, että en ole nähnyt hänen esitystään No More Broken Hearts ja samalla jään pohtimaan henkilökohtaisten esitysten luonnetta. Kuten Parkola sanoo: Entä jos tunnelma ei olekaan herkkä, jos tästä tulee jälleen yksi esitys, jossa henkilökohtaisuus on paketoitu liian siististi? Millä keinoin voi jakaa jotain henkilökohtaista? Ilman kiusaantumista? Tai ilman paatosta?

Esitys-lehden esseet saivat kiinnostumaan esitysten tutkimisesta uudella tavalla ja toisaalta myös pohtimaan omaa suhdettani teatteriin ja siitä kirjoittamiseen.

***

Kritiikin Uutisten essee-numero on omalla tavallaan helposti lähestyttävämpi. Painatus on värillinen ja kuvia on joka jutun yhteydessä. Esseitä on myös vähemmän, Esitys-lehden yhdeksän esseen rinnalle nostetaan Kritiikin Uutisten muiden juttujen kera neljä esseetä.

Todettakoon ennen esseitä se, että luin myös ne muut jutut ja niissä oli myös paljon kiintoisaa. Jari Halosen haastattelu Älä usko mihinkään sai olemaan eri mieltä (mielestäni esittävä taide ei ole aivan niin huonoissa kantimissa kuin Halonen esittää) ja Jonimatti Joutsijärven Kokemuslähtöisestä kritiikistä -kolumnia lukiessani nyökyttelin. Myös minä lukisin mielelläni esseistisiä kritiikkejä ja sellaisen lehden, joka niitä julkaisisi, voisin myös tilata.

Niistä esseistä sitten. Ensinnäkin kirjailija Laura Gustafssonin ja kuvataiteilija ja teatterintekijä Terike Haapojan Kieli ja tila -esseetä lukiessani pohdin, että miten tämä Naudan historia -teos meni minulta ihan ohi. Muistan seuranneeni taiteilijoiden blogia kun projekti oli alkuvaiheissaan ja sitten unohdin. Harmillista, sillä toteutus näytti ja kuulosti tekstin perusteella kiinnostavalta. Haapoja myös kuvaa esseetä oivallisesti:

Tieteellinen kirjoittaminen on sidottu perinteeseen, lähteisiin ja muuhun diskurssiin eri tavalla. Essee voi olla laaja, eikä siinä tarvitse olla vahvaa asiantuntemusta kaikilta aloilta, se sallii assosiatiivisen liikkumisen. Tietenkin siellä on myös karikkoja -- essee on vaikea muoto, koska siinä on niin helppo lasketella liirumlaarumia.

Kirjallisuuskriitikko Maaria Pääjärvi pohtii omassa esseessään kirjallisuutta esitettynä, kerrottuna. Ja siitä, kuinka esseet ovat mielipiteen näyttämöitä. Kirjailija Maria Matinmikko puolestaan kirjoittaa muun muassa siitä, kuinka kirjallisuus voidaan muuntaa ja dramatisoida esitykseksi, tanssiksi, kuinka kirjallisuus ruumillistuu ja äänellistyy. Paperilla olleet sanat muuttuvat molempien esseissä eläviksi.

Eniten huomasin kuitenkin kiinnnostuvani Pietari Kylmälän Unipolkuja palvelutaloissa -esseestä, jossa kerrottiin Neuvostoliitto-projektista ja siitä syntyneestä kiertue-esityksestä sekä Kansallisteatterin lavalle syntyneestä näytelmästä. Palvelutalojen asukkaiden Neuvostoliitto-muistoja kerättiin ja niistä tehtiin esitykset, joita sitten esitettiin. Itse en Neuvostoliitto-näytelmää käynyt katsomassa, mutta nimen muistan ja siksi se ehkä nyt soitti kelloja. Joka tapauksessa Kylmälä kertoo kiinnostavasti siitä, miten kiertue-esityksessä rajat yleisön ja näyttelijöiden välillä hämärtyivät ja muodostui jotain uutta.

***

Molempien esseenumeroiden lukeminen oli minulle omanlaisensa haaste tekstilajin tietyn vierauden vuoksi. Huomasin kuitenkin viehättyväni esseistä, niiden omakohtaisuudesta ja toisaalta niiden heittämistä haasteista.

Esitys-lehden esseenumeron sivut löytyvät täältä, Kritiikin Uutisiin voi tutustua täällä.

4 kommenttia:

  1. Sain myös kutsun ko. tilaisuuteen, mutta en mennyt sinne, koska en ymmärtänyt kutsun syytä. Ihmettelin, miksi Suomen Arvostelijain Liitto (ja se toinen taho) lähetti kutsun kaltaiselleni bloggaajalle, joka korostaa, ettei kirjoita arvosteluja blogissaan.

    Anyways, essee on laji, johon minunkin kannattaisi tutustua. Itse asiassa se on minulle täysin vieras laji. Minulla on ennakkoluuloja esseemuotoa kohtaan. Ainakin vierastan kohtuutonta teoreettisuutta ja älyllistämistä. Sivistyssanojen liikakäyttö on myös asia, joka ei inspaa. Tällaiseksi siis kuvittelen esseet. Pitäisi vain tutustua rohkeasti esseisiin eikä märehtiä näitä kauhukuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, luulen että kutsu lähetettiin koska saattaisit olla kiinnostunut lukemaan lehdet. Itsekään en tunnista itseäni "virallisella" tavalla arvostelujen kirjoittajaksi, mutta sekä Kritiikin Uutiset että Esitys-lehti vaikuttivat kiinnostavilta.

      Esseitä on paljon erilaisia. Ilmeisesti ainakin Anu Silfverbergin esseet ovat helposti lähestyttäviä, ehkä niistä voisi löytyä kipinä esseeisiin tutustumiseen?

      Poista
    2. Kutsut lähetettiin allekirjoittaneen ajatuksesta, että kirjabloggarit ovat lukemisen ystäviä ;) ja essee yksi kirjallisuuden laji, jota nämä kaksi julkaisua halusivat juhlistaa.

      Olen itse sattuman ja summan kautta lukenut Paasilinnan Yksinäisyyttä ja uhmaa, esseitä siis. Ja luulenpa, että se nousee yhdeksi suosikkilukukokemuksekseni kautta historian. Esseet, mihin ne katosikaan arjesta lukion jälkeen?

      Poista
    3. Kiitos HeidiBee vielä virallisesta vastauksesta! :)

      Ja sanopa muuta! Itse lähinnä tarkastan esseitä nykyään, mutta hyviä esseitä lukisi kyllä mieluusti myös työn ulkopuolella.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...