torstai 24. lokakuuta 2013

Käpälästä lähti, messuilla


Ehdin tänään juoksennella töiden jälkeen Kirjamessuille. Totesin varustautuneeni luokattoman huonosti. Meinasin unohtaa ottaa mukaan juomista (tämä korjaantui kun ratikan lähtöön olikin 10 minuuttia ja kauppa vieressä), takki ei mahtunut narikkaan (joten kannoin sitä hankalasti muovikassissa) ja muutenkin unohdin ottaa mukaan kangaskasseja joita ostoksia olisi ollut mukavampi kantaa. Ja kaiken lisäksi kamera jäi kotiin, joten otin huonoja kuvia kännykällä. Selvisin kuitenkin.

Näin ensinnäkin homma lähti melkoisen lapasesta. Minun ei ollut tarkoitus ostaa juuri mitään, miehelle piti yhtä kirjaa etsiä divariosastolta. No, toisin kävi. Mukaan tarttui tuo yläkuvassa näkynyt kirjapino ja rahaa paloi mutta kerrankos sitä ja minulla on muutenkin kohta synttärit. Ja kaikkiin hankintoihin olen tyytyväinen.

Ensimmäisenä, tosi fiksusti, nappasin mukaani Craig Thompsonin Habibin (Like, 2012) jota myytiin Otavan pisteellä vaivaiseen kympin hintaan. Järkäleen roudaaminen alkoi hieman tuntua, etenkin kun tungin sen takin samaan kassiin, mutta uskon sen kannattaneen.


Kahden maissa eksyin Mika Waltari -lavalle kuuntelemaan Hannu Rajaniemeä, jonka molemmista kirjoista olen pitänyt kovasti (olen tällä hetkellä viehättynyt näemmä kirjoihin, joista tajuan vain vähän). Mike Pohjola kyseli mukavia ja lavalla juteltiin muun muassa kirjojen suhteesta mestarivaras Arsene Lupiniin ja tarinoista tarinoiden sisällä. Molempien opusten hankinta on ollut listalla jo pitkään, joten pingoin haastattelun jälkeen Gummeruksen pisteelle ja ostin molemmat, kerrankos sitä. Kävin myös vähän fanityttöilemässä, sain omistuksen Fraktaaliruhtinaaseen. Että kiitoksia vain herra kirjailijalle!

Poukkoilin vielä ympäriinsä pitkin messuhallia, kaivelin antikvariaattipuolta (en oikein etsinyt mitään, joten mitään ei juuri löytynytkään) ja lopulta päädyin Ylen lavan eteen kuuntelemaan Hannan ja Katjan haastattelua kirjablogeista ja Rivien välissä -kirjasta. Fiksuja puhuivat, nuo kollegat, ja haastattelusta jäi kiva fiilis.


Viimeisenä ponnistuksena kävin hankkimassa Osuuskummalta (jotka muuten hengailevat Robustoksen pisteellä!) tuoreehkon Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita -antologian. Juuri sain luettua sen edellisen, mainio oli, ja nälkä kasvoi syödessä. 

Ovella vielä ennen lähtöä piipahdin uudelleen Otavan pisteelle, sorruin pienen harkinnan jälkeen hankkimaan haaveilemani Lasse J. Laineen Suomen luonto - tunnistusoppaan (Otava, 2013) ja bongasin viime hetkellä nuorten hyllystä Siri Kolun Pelko ihmisessä -nuortenkirjan (Otava, 2013) josta kiinnostuin Finnconissa

Että huhhuh ja kiitoksia. Lauantaina palaan vielä messuhalliin, mutta en kyllä osta mitään. Tai ehkä divariosastolta. Ei, en osta. No, katsotaan. Mukavia messupäiviä kaikille!

12 kommenttia:

  1. Munkin piti tulla Rajaniemeä kuuntelemaan, mutta jämähdin kääntäjien paneeliin. Ja lapaset on ehkä nyt myytävä tarpeettomina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Taika, lapaset olisi suosiolla voinut jättää vaikka ratikkaan! :D

      Poista
  2. En ollutkaan tajunnut että Habibi on noin valtava kooltaan. Tuo Lasse J. Laineen Suomen luonto houkuttelisi kans kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Pihi nainen, Habibi on pak-su, kiva oli roudata sitä ympäriinsä! :) Minä onnistuin löytämään hyllystä vielä Laineen signeeraamaan version, onni!

      Poista
  3. Habibi on varmasti hyvä ostos tuohon hintaan! Toivottavasti lauantaina nähdään!

    VastaaPoista
  4. Messukuumeessa täällä ihailen ostoksiasi. Lauantaina, lauantaina... Hienoja löytöjä ja mukavaa tunnelmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina! Kyllä siellä lauantainakin on vielä kirjoja, jee!

      Poista
  5. Kiinnostavia ostoksia sinulla!
    Ja kirjojen ostamiseen on aina hyvä syy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjojen oston perustelu on taitolaji, sanoisin. Kiitos Katri!

      Poista
  6. Lopultakin tavattiin! Kiitos muuten Habibi-vinkistä, hoidin homman kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, Kirsi! Ja mahtavaa, että Habibi on päässyt moneen hyvään kotiin. Itsekään en ole sitä siis lukenut, mutta uskon että se on mainio.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...