tiistai 22. lokakuuta 2013

Lavalta: Nainen ja karhu (KokoTeatteri)

Kuva: Octavian Bâlea

Seinustalla vilkkuvat hypnoottiset jouluvalot, sekainen vaatekasa vetää katseen puoleensa. Mielenmaisema on rikkinäinen. Keski-ikäinen nainen purkaa elämäänsä, suruaan ja iloaan katsojille. Puhuu kusiselle karhulle joka ei kuitenkaan vastaa. Nainen, joka tahtoo elää.

Salla Kozma esittää naista hypnoottisesti. Hän huutaa ja puhuu hiljaa, hymyilee ja on uhkaava. Väkivaltainenkin, jopa ahdistava. Esitys tulee lähelle, tila on pieni ja tuntuu muuttuvan koko ajan pienemmäksi. Teksti on Kristian Smedsin, samoin osa ohjauksesta. Toisena ohjaajana on toiminut Marjo-Riikka Mäkelä.

Mies sanoi, että harvoin on tuntenut itsensä teatterissa yhtä uhatuksi. Näyttämöllä oleva nainen tuntuu epästabiililta ja uskottavalta, sellaiselta että ei ole aivan varma mitä seuraavaksi voi tapahtua. Näyttämön ovikin on väärällä puolella huonetta, pois ei uskalla lähteä.

Ei sillä, että esityksestä haluaisi lähteä pois. Vaikka olo on välillä vaivaantunut ja toisinaan hieman pelokas ei silti halua poistua. Haluaa tietää mitä tapahtuu, mitä seuraavaksi, kuka joutuu syntipukiksi, kenet armahdetaan.

Poistun esityksestä hämmentyneenä. En voi sanoa varsinaisesti nauttineeni, olo on kuin puulla päähän lyöty, mutta en voi väittää myöskään olevani yllättynyt. Jotain tällaista, tai jotain sinne päin, odotinkin. Lopputulema on vaikuttunut ja sekava. En suosittele herkkänahkaisille, mutta ehkä heille jotka haluavat kokea jotain.

Nainen ja karhu on European Theatre Collectiven, KokoTeatterin, Smeds Ensemblen ja Los Angeles Cjekhov Studio Internationalin yhteisproduktio.

Kiitokset kutsusta European Theatre Collectivelle.

2 kommenttia:

  1. Ihailen kykyäsi kirjoittaa jutusta heti. Kiva, kun kävit, mahtavaa, että tuntui jossain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HeidiBee! Olen huomannut, että jos kirjoittaminen venyy en saa enää mitään irti päästäni, fiilikset unohtuvat kun en tee muistiinpanoja.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...