sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Lavalta: Omatuntoklubin festarit (Lavaklubi)

Yhdeksältä Lavaklubilla näytti vielä väljältä loppuiltaan verrattuna.

Kansallisteatterin Lavaklubilla järjestettävä Omatuntoklubi on kiehtonut minua ideana jo pidemmän aikaa. Kerran kuussa järjestettävän klubin tavoitteena on tarjota esiintymispaikka, avoin lava, kaikenlaisille taiteilijoille olivat he sitten muusikkoja, miimikkoja, runoilijoita tai mitä tahansa. Kirsikkana kakun päälle kaikki iltojen tuotot menevät erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Lipun hinta on 1-100 euroa omantunnon mukaan.

Tänä viikonloppuna eli 15.-16.3. Omatuntoklubi järjesti kaksipäiväiset festarit ja itse pääsin paikalle lauantaina. Klubi alkoi inhimillisesti noin klo 21 ja ensimmäisenä lavalle kiipesivät klubiemännät Marja Salo ja Anna Paavilainen esittämään Cabaret-musikaalista tuttua Willkommen-kappaletta johon yleisökin sai liittyä mukaan.

Marja Salo ja Anna Paavilainen esittelevät hienoja festarirannekkeita.

Avauksen jälkeen lavalla nähtiin kuusi esiintyjää. Viisi esitystä oli musiikkia, yksi runoutta modernilla otteella.

Enkelimäinen Anna Inginmaa lauloi särkyvän kauniita lauluja Lasse Hukan säestäessä kitaralla.

Satu Sallamaa keikkailee yleensä yhtyeen kanssa. Lauantaina mukaan pääsi pianisti, jonka säestyksellä kappaleista tuli mukavan musikaalivivahteisia.

Maaginen Elsa Ervastin ohjaama Pelikaani-esitys, jossa luettiin Tommi Parkon tekstiä. Lavalla Elina Väänänen. Tätä olisin mielelläni katsonut hiljaisemmassa tilassa.

Maria Vähäkangas esitti omia kappaleitaan kolmella kielellä ja oli ihailtavan aito ja vilpitön. Itse pidin erityisesti ruotsinkielisestä kappaleesta.

Tuulia yhtyeineen oli virkistävä ja sai aikaan hyvää fiilistä mainiolla meiningillä. Tykkäsin! Tehkää levy!

Tuomas Peurakoski esitti uusia kappaleita soolona. Vladivostok kuultiin pianosäestyksellä.

Tunnelma klubilla oli lämmin ja hauska. Ainut miinus oli baarin puolelta ajoittain kuuluva hälinä, joka hieman häiritsi esimerkiksi Pelikaani-runoesityksen seuraamista. Muutoin sankka väkijoukko ei haitannut lainkaan, sillä kaikki tuntuivat olevan liikkeellä hyvällä fiiliksellä. Lavaklubi on muutenkin miljöönä älyttömän viihtyisä eivätkä tarjoilutkaan ole hinnalla pilattuja (keskeisestä sijainnista huolimatta).

Loppuillasta viihdytti DJ Vauvaukki.

Samaan aikaan festareiden kanssa järjestettiin myös Rihkamafestivaalit, jossa sai joko vaihtaa omia korujaan uusiin tai pulittaa omantunnon mukaan. Itse en halunnut luopua korvissa roikkuvista linnuista, joten pulitin sitten lompakon viimeiset kolikot ja hankin alla olevat ihanat lehtikorvikset. Kuvassa näkyy myös mitä hienoin festariranneke, jonka sai itselleen viidellä eurolla. Tällä kertaa klubin tuotot menivät Luonnonperintösäätiölle.


Kiitos järjestäjille ja kanssaihmisille kivasta illasta!

Seuraava klubi järjestetään 13.4. ja tiedotusta voi seurata esimerkiksi Facebookin kautta. Lisäksi YLE tekee Omatuntoklubista dokumenttisarjaa, jonka on ajateltu tulevan ruutuihin ensi syksynä.

2 kommenttia:

  1. Omatuntoklubi on super iloinen tästä blogikirjoituksesta. kiitos. Kivaa kun olit! /marja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun järjestätte! Toivottavasti pääsen mukaan myös huhtikuussa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...