tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kaikki muuttuu paremmaksi (useita kirjoittajia)


Hankimme miehen kanssa kirjoituskokoelman Kaikki muuttuu paremmaksi vuoden 2011 Pride-tapahtumasta. Kirja koottiin vuonna 2010 samannimisen videon suosion kannustamana. Teoksessa lukuisa joukko aikuisia kertoo siitä, miten kaikki todella voi muuttua paremmaksi vaikka olo olisi kuinka lohduton.

Ääneen sanominen on iso asia. Kaapista ulos tuleminen ei ole vain keittiöpsykologien jankuttamaa ja naistenlehtien kaiuttamaa "asioista puhumista". Se on sitä, että uskaltaa näyttää toiselle itsensä kokonaisena, sellaisena kuin on. Että uskaltaa katsoa toisen silmiin häpeämättä itsessään sitä puolta, joka on itselle tärkeä, herkkä, uusi ja tuntematonkin. Oman itsensä ja tunteidensa näyttäminen toiselle on pelottavaa. Kelpaanko tällaisena? Verrataanko minua muihin? Hylätäänkö? Muuttaako tämä sanominen välillämme jotain? (Nuppu Stenros)

Kirjoittajat esiintyvät omilla nimillään tai nimimerkeillä. He ovat joko itse homo- tai biseksuaalisia tai heidän läheisensä ovat. Tarinat ovat sydäntäsärkeviä. On karua ajatella, millaista tuskaa ihmiselle voi tuottaa se, että ei voi kertoa. Kenellekään. Se, että itsemurha tuntuu järkevämmältä vaihtoehdolta.

Kaikki muuttuu paremmaksi tuo surullisten tilastojen rinnalle selviytymistarinoita, tosielämän kertomuksia joissa asiat ovat muuttuneet. On löytänyt sanat tai ihmisen, joka ymmärtää. Tai molemmat. Tai kertovat siitä onnesta, jonka on läheisissään huomannut, kun he uskalsivat kertoa.

En edelleenkään koe tarvetta määritellä seksuaalista suuntautumistani. Seksuaalisuuteni muuttuu luultavasti vielä lukemattomia kertoja elämän aikana. (Ilai Lehto)

Tästä on jotenkin vaikea kirjoittaa, mistä kertoo sekin että luin kirjan jo viime vuonna mutta kirjoitan siitä vasta nyt.  Lukukokemus on jollain tavalla todella intiimi, lämminhenkinen ja ilahduttava. Jos kirjasta on apua yhdellekään nuorelle (tai aikuiselle), on sen tekeminen kannattanut. Minulle se toi hyvää mieltä siitä, että on ihmisiä jotka välittävät.

Kirjan toimittajina toimivat Ani Kellomäki, Johanna Laitinen, Tommi Laitio, Alex Nieminen sekä Saku Tuominen ja ruotsinkieliset tekstit käänsi Petra Nysten. Kirjan tuotot ohjattiin Mannerheimin Lasten ja nuorten puhelimen kehittämiseen.

On hienoa, että voin ottaa naista kädestä kiinni julkisella paikalla ja antaa hänelle suukon suulle. Ja sen olen tehnyt. (H)

***

Blogi ei edelleenkään ole poliittinen, mutta tasa-arvon päivän innostamana kannustan teitä yhteen asiaan. Tänään alkaa virallisesti Tahdon 2013 -kampanja, jossa kerätään nimiä kansalaisaloitteeseen jotta tasa-arvoinen avioliittolaki saataisiin eduskunnan käsiteltäväksi. Allekirjoitathan sinäkin aloitteen, jotta olisi mahdollista että kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä voisivat halutessaan mennä naimisiin.

Hyvää tasa-arvon päivää kaikille! Olkaa kivoja toisillenne!

Kaikki muuttuu paremmaksi (useita tekijöitä)
Paasilinna, 2010. 144 s.
Kannen kuva : Kimmo Syväri
Graafinen suunnittelu : Jaakko Veijola

10 kommenttia:

  1. Kirja kuulostaa tärkeältä. Luen, jos jostakin löydän.

    Aamulla ensimmäiseksi (heti kun vauva oli tyytyväinen) kävin allekirjoittamassa tuon kansalaisaloitteen. Tasa-arvon pitäisi olla muutakin kuin kaunis ajatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Luulisin, että tätä löytyy myös kirjastoista. Ja ihan totta, en sitä osaisi itse paremmin sanoa.

      Poista
  2. Ehdin myös jo käydä allekirjoittamassa. Aika mukavasti onkin heti ruvennut nimiä kertymään!

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus, tärkeä aihe ja sellainen kansalaisaloite, joka on ehdottomasti allekirjoitettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Minäkin sain vihdoin pankkitunnukseni toimimaan ja kävin allekirjoittamassa äsken kun en aamulla saanut sitä tehtyä.

      Poista
  4. Hyvähyvä, sekä kirjan(kin) avulla esiintuotu asia että aloite :) Maija sanoi hyvin, "tasa-arvon pitäisi olla muutakin kuin kaunis ajatus"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Disa! :) Ja ihan samaa mieltä, Maija tiivisti hienosti.

      Poista
  5. Kiitos hyvästä kirjavinkistä (pääkaupunkiseudun kirjastoista näyttää löytyvän mukavasti, joten täytyypä kipaista kirjastoon)! Aion ehdottomasti myös allekirjoittaa aloitteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pihi nainen! Suosittelen, tämä oli hieno luettava. Ja mainiota!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...