tiistai 8. maaliskuuta 2011

Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla


Virpi Hämeen-Anttilan Toisen taivaan alla (Otava, 2010) oli minulle pienoinen yllätys. Ennakkoasenteeni olivat ristiriitaiset, sillä toisaalta olin kuullut kirjan olevan tylsä ja toisaalta ennakkonäkemykseni Hämeen-Anttilasta oli enemmän tutkijana kuin romaanikirjailijana.

Toisen taivaa alla on ennen kaikkea tarina etsimisestä ja löytämisestä. Ja kuten niin usein on, eivät löydöt aina ole sitä mitä odotetaan.

Tarina kulkee samanaikaisesti sekä Englannissa että Suomessa. Englannissa Olivia, jo keski-ikäinen nainen, mietti suhdettaan perhehistoriaansa, lapsiinsa, isäänsä ja uuteen miesystäväänsä. Suomessa tarinaa kuljettaa Miia, nuori nainen, joka on päässyt kesätöihin elokuvaprojektiin. Miia tapaa kuvauksissa Matin, Olivian pojan, joka tahollaan etsii myös itseään ja juuriaan. Oikeastaan kaikki kirjan henkilöt olivat enemmän tai vähemmän eksyksissä omassa itsessään tai tässä maailmassa.

Hän otti metrojunassa laukustaan pehmeäkantisen kirjan, kokoelman Elizabeth Bowenin novelleja, ja ehti lukea seitsemän sivua ennen kuin piti nousta pois Goodge Streetin asemalla. Hän luki metrossa ja bussissa hitaasti, maistellen joka sanaa ja antaen sen vajota raskaana pohjaan. Ympäristön melu ja liike eivät häirinneet häntä lainkaan. Aina kun hän avasi kirjan, muu maailma katosi hänen aisteiltaan. Sellainen hän oli ollut lapsesta saakka, tai sellainen valta kirjoilla oli ollut häneen. Siksi hän oli niitä rakastanut ja siksi oli niin onnellinen, kun sai ammatissaan olla niiden ympäröimänä kaiken päivää.

Kuulostaako tutulta? 

Pidin kovasti Hämeen-Anttilan luomista maisemista; tutusta Helsingistä, kiireisestä Lontoosta, vihreästä ja kallioisesta Skotlannin saaresta. Unohtamatta Olivian kirjakauppaa ja kirjassa esiteltyjä asuntoja. Kaikki yksityiskohdat oli mietitty tarkkaan. Pienet tiedonmurut elokuvanteosta, harvinaisista kirjoista ja muslimien sekä kurdien historiasta olivat myös kiinnostavia.

Täytyy myöntää, että kirja ilahdutti minua. Pidin Hämeen-Anttilan tavasta käyttää kieltä; kaikkea kuvailtiin monisanaisesti ja adjektiiveja käytettiin runsain mitoin. Toisaalta olo oli kuin olisin lukenut jotain Tuija Lehtisen ja Maeve Binchyn kirjojen hybridiä; raskaatkin teemat kiedottiin kevyeen kesäpukuun.

Toisaalta oli muutama pieni juttu, jotka ärsyttivät. Usein Suomi-kohtauksissa puhekielenä oli englanti, ja tämä oli ratkaistu niin että keskustelun ensimmäinen lause oli englanniksi ja loppu suomeksi. Välillä tämä tapahtui todella tönkösti ja sai minut tuhisemaan turhautumistani. Tämä oli mielestäni kirjan suurin ongelma, puhuttujen kielien välillä vaihtaminen.

Toisen taivaan alla oli mukava välipalakirja minulle. Sopivan kevyt, mutta silti tarpeeksi substanssia että mielenkiinto säilyi. Eniten pidin katsauksista ihmisten elämänhistorioihin ja kuvauksista elämästä Skotlannissa ja Etelämerellä.

Täytyy vielä mainita, että vaikka kirjan paperikannet eivät juuri minua miellyttäneet ihastuin kirjan varsinaisiin kansiin. Yksivärisyyden sijaan tummanruskeissa kansissa oli piirretty vanha kartta Etelämeren saarista. Sitä katsoessa minulle tuli aina hyvä mieli.

--

Toivotettakoon tässä vielä kaikille naisille ihastuttavaa naistenpäivää! Nauttikaa.

Kukat ovat äitini puutarhasta vuodelta 2008.

5 kommenttia:

  1. Ihana, että pidit tästä kirjasta. Se antaa vähän uskoa lukea tämän pian. :)

    VastaaPoista
  2. :)

    Minun mielestäni oli varsin leppoisa kirja. Muutama pieni juttu vähän ärsytti (jotka tajusin lisätä tuohon tekstiin vasta nyt) mutta muuten kiva välipalakirja kun ei ollut niin kovin raskas.

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut kaikki Virpin kirjat heti ilmestymisen jälkeen. Suden vuosi -siis se ensimmäinen- on kolahtanut minuun ehdottomasti eniten. Ei tämäkään paha ollut :-)
    Olin kerran kirjastossa kuuntelemassa Virpiä, kun hän kertoi kirjoittamisestaan. Hiljaisen intohimoinen ihminen, hyvin sivistynyt. Tykkäsin, tein kahdeksan sivua muistiinpanoja parin tunnin luennon aikana!
    No, iso käsiala? :-)

    VastaaPoista
  4. Mukava lukea tästä kirjasta. Minä pidin kovasti Hämeen-Anttilan Sudenvuodesta ja Alastonkuvista, mutta uuvahdin Perijöihin sekä Muistan sinut, Amandaan, joita kumpaakaan en saanut loppuun. Tämä voisi olla sellainen, jonka luen joskus välipalaksi. Etsin nimittäin edelleen sitä sopivaa välipalakirjaa itselleni. :)

    VastaaPoista
  5. Linnea: Sain samassa paketissa tämän kanssa Sokkopelin ja Perijät. Kiinnostuksella odotan. Suden vuosikin pitäisi kyllä lukea.


    Katja: Tämä oli kyllä minun mielestäni varsin leppoisa, vaikka aihe olikin paikoin raskas. Toivottavasti löydät välipalakirjasi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...