keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina


Kun tajusin, että Niffeneggeriltä on suomennettu toinen kirja, olin haltioissani. Aikamatkustajan vaimo on tällä hetkellä yksi rakkaimmista suosikkikirjoistani. Pidin Niffeneggerin tyylistä kirjoittaa ja hieman kammottavasta, kiehtovasta ajatusmaailmasta.

Hänen varjonsa tarina (Gummerus, 2010; Her Fearful Symmetry 2009) on kertomus kaksosuudesta, oman itsen löytämisestä, rakkaudesta ja Highgaten hautausmaasta. Keskiössä ovat kaksikymppiset kaksoset Julia ja Valentina Poole, jotka asuvat Yhdysvalloissa vanhempiensa, Edien ja Jackin, kanssa.

Tarina lähtee liikkeelle, kun Julia ja Valentina perivät yllättäen suurimman osan tätinsä Elspethin omaisuudesta mukaan lukien asunnon Lontoossa. Elspeth on heidän äitinsä kaksoissisko, jota tytöt eivät ole koskaan tavanneet eikä tädistä ole perheessä muutenkaan pahemmin puhuttu. Perintö on tyttöjen, jos he 21-vuotiaina muuttavat asuntoon ja asuvat siinä vuoden ilman että heidän vanhempansa saavat käydä asunnossa. Vanha asunto on aivan tunnelmallisen Highgaten hautausmaan vieressä, ja sinne tytöt muuttavatkin, ensimmäistä kertaa omilleen.

Sadat varikset kohosivat ilmaan kuin käskystä. Siipien kohahduksen erotti suljettujen ikkunoiden taaksekin. Yhtäkkiä aurinko tuli esiin pilven takaa ja hautausmaan varjoisa harmaus kirkastui keltatäpläiseksi kalpean vihreäksi. Hautakivet muuttuivat valkoisiksi, ja ne näyttivät hopeareunaisilta: ne leijailivat kuin hampaat muratin keskellä.

Julia ja Valentina eivät ole aivan tavanomaiset kaksoset, vaan toistensa peilikuvat. Julia on oikea-, Valentina vasenkätinen. Luomet ja jopa sisäelimet ovat tytöillä vastakkain, Valentina ollen tytöistä tämä peilikuva ja luultavasti juuri siksi tämä sairastelevampi ja Hiirulaiseksi kutsuttu osapuoli (Omasta mielestäni tämä peilijuttu oli vähän turha, toki kiinnostava, mutta se pikemminkin vieraannutti minua Valentinasta. Se tekee jotekin järkeä suhteessa englanninkieliseen nimeen Her Fearful Symmetry.). Vaikka tytöt pukeutuvat samalla tavalla ja tekevät lähes kaiken yhdessä, eivät heidän luonteensa silti ole yksi yhteen.

Vautraversissa, eli talossa jossa asunto sijaitsee, asuu alakerrassa Robert, heidän tätinsä nuorempi rakastaja, joka kirjoittaa väitöskirjaa Highgatesta ja toimii samalla vapaaehtoisena oppaana hautausmaalla. Yläkerrassa majailee oma lempihahmoni, pakko-oirehäiriöinen Martin, joka kuuraa pakkomielteisesti niin itseään kuin asuntoaankin ja tekee työnään mm. monimutkaisia ristikoita. Hänen vaimonsa Marijke on lähtenyt takaisin kotimaahansa Hollantiin, eikä suostu takaisin ennen kuin asuntoonsa kahlittu Martin tulee häntä hakemaan. Yllättävin hahmo on kuitenkin vanhassa asunnossaan kummitteleva Elspeth, joka epätoivoisesti tahtoo saada yhteyden niin tyttöihin kuin rakkaaseen Robertiinsakin.

Hänen mieleensä juolahti vastaus kuin hän olisi kysynyt asiaa ääneen: Laske tuhannesta taaksepäin roomalaisin numeroihin. Kosketa päätylautaa laskiessasi. No niin tietysti! Martin ryhtyi toimeen mutta haparoi luvun DCCXXIII kohdalla ja aloitti alusta. Laskiessaan hän pohti jossain aivojensa toisessa sopukassa, miksi tämä oikein oli tarpeen. Hän meni taas sekaisin ja aloitti uudestaan alusta.

Tarinassa on paljon salaisuuksia, jotka selviävät lukijalle vähitellen. Niffenegger etenee rauhallisesti ja sai minut toisinaan turhautumaan tietämättömyydessä olevien hahmojensa kanssa. Paljon pohditaan myös rakkautta ja sitä, kuinka rakastaa toista ja pysyä silti omana itsenään. Rakkauden muotojakin on niin monta; rakkaus sisareen, rakastettuun, sukulaiseen, elämään. Kuinka löytää oma tiensä, kun rakkaudestaan ei tahdo päästää irti? Miten pitää rakkaus elossa kun on kummitus, miten saada yhteys elävään maailmaan?

Hänen varjonsa tarina ei vakuuttanut minua samalla tavalla kuin Aikamatkustajan vaimo. Se on raastava ja surullinen mutta myös paikoin hyvin kaunis tarina. Lontoota esitellään turistimaisesti tyttöjen retkien kautta ja paikallisemmin hämmentyneen Robertin kautta. Highgaten hautausmaasta oppii paljon tahtomattaankin; sinne haudatut kuuluisuudet, tunnelman, kujat ja muratit. Minusta viehättävintä kerronassa oli se, miten dialogeissa Niffenegger toisinaan avaa ikkunan henkilön päänsisäiseen maailmaan; repliikin jälkeen on kursiivilla henkilön päänsisäinen ajatus joka kertoo usein paljonkin heidän tunteistaan.

"Marijke? Et kai sinä itke?"
"En, en. Jatka.." Puhu niin kauan kuin jaksat, kunnes puhelimen akku tyhjenee, kunnes aamu koittaa, kunnes me taas tapaamme, rakas.

Tarina loppui minulle jotenkin kovin epätyydyttävällä tavalla. Tai ei varsinaisesti epätyydyttävästi, mutta se vain, no, loppui. Joidenkin kohtalot saivat minut ilahtuneeksi, osa lähinnä turhautti keskeneräisyydellään. Lukukokemus oli kuitenkin mukaansatempaava ja lumoava (pidin myös Niffeneggerin tavasta viitata useamman kerran tunnettuihin satuihin ja kirjoihin), joten jään odottamaan mielenkiinnolla mitä Niffeneggerin kynästä syntyy seuraavaksi.

Tämän on arvostellut myös ainakin Katja/Lumiomena.

4 kommenttia:

  1. Kirjoitit tästä todella hyvin! Omasta lukukokemuksestani on aikaa jo pian vuosi (luin kirjan toukokuussa 2010), mutta kirjan tunnelma ja tarina ovat jääneet mieleeni. Olet aika samoilla linjoilla kuin minä. Hyvin kirjoitettu, Niffenegger todellakin hallitsee tunnelman, mutta jotenkin epätyydyttävä kirja Aikamatkustajan vaimoon (se on ihana ♥) verrattuna.

    Minäkin odotan, että milloin Niffenegger julkaisee seuraavan.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Katja kommentistasi!

    Kirjan lukemisesta tuli taas kaipuu Aikamatkustajan vaimon maailmaan, onneksi se on tällä hetkellä ystävälläni lainassa joten se ei kutkuta niin pahasti. :) Ostin myös tarjouksesta kirjan perusteelta tehdyn elokuvan mutten ole vielä uskaltanut katsoa - Eric Bana kun ei vastaa minun mielikuvieni ihanaa Henryä. :>

    VastaaPoista
  3. Linnea, kiitos! Olet nyt minun 'time maniger'. Voin ottaa vain pari kirjaa vuodessa uutuuksien päälle ja toisen niistä piti olla tämä. Luettuani arvostelusi tiesin heti, että 'tämä ei ole mun juttu'.

    Viime suvena luin Aikamatkustajan vaimon ja se sijoituu minulle hyvään keskikastiin. Nyt vapautuu aikaa jollekin ihanuudelle.

    (Huomasin Hannan blogissa, kun mainitsit Åsa Larssonit. Minä ihmettelen kauheasti, kun häneltä ei ole ilmestynyt vähään aikaan jatkoa...)

    VastaaPoista
  4. No mutta kiitos Leena! :) Aikamatkustajan vaimo oli minulle aika kova juttu silloin kun luin sen aikanaan joten totta puhuen tämä oli aikamoinen pettymys vaikka ihan hyvä kirja olikin.

    Ja niin minäkin! Olen harkinnut että johonkin väliin, jos vaikka kesällä, saisi luettua Larssonit uudelleen (ajattelin kidnapata ne äitini hyllystä). Toivottavasti pian tulisi uutta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...