keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimovic

Noomin kanssa odotellaan skarppeina TiPS N2 -joukkueen pelin alkamista.

Seuraan jalkapalloa aktiivisen epäaktiivisesti, osaan säännöt jotenkuten ja katson peliä ihan mielelläni. Silti en täysin uskonut niitä kaikkia hehkutuksia, joita David Lagercrantzin Minä, Zlatan Ibrahimovicille (WSOY, 2015) sateli. Twitteristä saadun vinkin perusteella varasin kuitenkin äänikirjan, onhan lukijana Kari Ketonen joten täysi susi homma ei voi olla.

Zlatan on kiinnostava persoona. Taitava pelaaja, Rosengårdin kovaksi kasvattama, itsevarma ja vähän pöyhkeilevä, mutta toisaalta myös perheenisä, joukkueen menestykselle vihkiytynyt ja omat vikansa myöntävä. Ura kulkee kotipihan kikkailutreeneistä vähitellen Euroopan pelikentille Hollantiin, Italiaan ja Espanjaan, maajoukkuepeleihinkin. Vähän kerrotaan myös perhe-elämästä, Helena-vaimon löytämisestä ja poikien syntymistä, mutta pääpaino on nimenomaan peliurassa ja ehkä hyvä niin, siitähän tässä kai ensisijaisesti ollaan kiinnostuneita.

Ura selostetaan teoksessa monipuolisesti ja sen verran selkeästi, että perässä kyllä pysyy jos tietää jalkapallotermeistä edes alkeet. Pelaajakauppojen lainalaisuudet olivat itselleni melkein kiinnostavinta koko kirjassa, aikamoista vehkeilyä ja säätöä siellä harrastetaan että saadaan halutut tähdet siirtymään sopivilla summilla joukkueesta toiseen. Lisäksi pitää kyllä vielä etsiä YouTubesta pätkät niistä Zlatanin hienoimmista maaleista, kuulostivat kirjallisena melkoisen villeiltä ja taitavat sellaisia olla ihan oikeassakin elämässä.

Kari Ketonen on odotusten mukaisesti hyvä lukija. Eläytymistä on sopivasti ja artikulointi on selkeää, kirjaa kuuntelee kuin jännitysnäytelmää. Muutamassa kohdassa rytmitys oli tosin hieman outo, mutta se saattaa johtua myös editoinnista, en tiedä. Kokonaisuutena kuitenkin viisi kautta viisi –tyyppistä luentaa, suosittelen. Paperiversionakin tämä on kuulemma todella hyvä, joten reippaasti vaan kokeilemaan.


Erittäin ajankohtainen teos on nyt vaikka jalkapallon EM-kisojen oheen, siellä se Zlatankin taas pelaa Ruotsin maajoukkueessa. Seuraavat bongauspäivät ensi viikon maanantaina (Irlanti-Ruotsi) ja perjantaina (Italia-Ruotsi).

HelMet-haasteesta kuitattakoon tällä perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja, ovathan veljelleni jalkapallo ja urheilu lähellä sydäntä.

David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimovic (Jag är Zlatan, 2011)
WSOY:n äänikirja, 2015. 12 h 40 min.
Suomentanut: Miika Nousiainen
Lukija: Kari Ketonen

2 kommenttia:

  1. Minua ei kiinnosta jalkapallo juuri lainkaan, mutta olen kuullut minäkin tästä kirjasta paljon kehuja. Siis että sopisi myös sellaisille luettavaksi, joita ei fudis niin kauheasti inspaa. Pidän kirjan edelleen korvan takana eli saatanpa joskus lukeakin.

    Ps. Voi jestas miten suloinen haukku! <3 Mutta missä sen silmät on ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, Elegia, tämä imaiseen mukanaan!

      ps. Silmät on tuolla otsatukan alla piilossa, välillä itsekin ihmettelen että miten nämä (meillä on kaksi) näkevät eteensä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...