tiistai 7. kesäkuuta 2016

Anni Nupponen: Kauheat lapset


Totean heti alkuun, että Anni Nupposen Kauheat lapset (Osuuskumma, 2015) oli omaan lukumakuuni käytännössä täydellinen kirja. Rikkaaseen steampunkmaailmaan sijoittuvassa teoksessa käydään sotaa, tunnetaan tunnontuskia omista päätöksistä ja yritetään tehdä valintoja kun kaikki vaihtoehdot tuntuvat olevan huonoja. Dystooppista vireestä huolimatta Kauheat lapset on myös täynnä toivoa, joten se ei onnistu totaalisesti masentamaan.

Trill on muuttanut äitinsä maatilalle syknroniatautia sairastavan kihlattunsa Marikin ja tämän hoiturin Hannahin kanssa. Rauhallista eloa on silti turha toivoa, sillä hallitus ei usko Trillin äidin ratasnero Adriana Kimasin todella kuolleen ja nuuskii ympäriinsä. Yhteiskunnan tilanne ei muutenkaan ole vakaa, sillä kirjaimellisesti maan alle vetäytyneet kapinalliset yrittävät laittaa kapuloita hallituksen rattaisiin. Trill joutuu tasapainottelemaan valintojensa välillä miettien kenelle on eniten uskollinen.

Nupponen vakuutti minut jo Atorox-palkitulla novellillaan Joka ratasta pyörittää ja se oli edelleen hyvä, kun luin sen uudelleen ennen kirjan avaamista. Ilman novellin allelukuakin kyllä pärjännee, mutta toisaalta alussa ei tarinaa paljoa pohjustella. Itselleni oli helpompaa hypätä tarinan kyytiin, kun maailma ja osa hahmoista olivat jo tuttuja, ja tiesi miten tarinan alkutilanteeseen on päädytty.

Kauheita lapsia lukiessani hyrisin jatkuvasti sisäisesti onnesta. Tiedätte ehkä tunteen, jossa teksti tuntuu rullaavan kuin itsestään ja tarinaan on helppo uppoutua välittömästi? Sellaiseen pääsin itse tätä lukiessani. Ihastumisestani kirjaan kertonee sekin, että lukemisen jälkeen tilasin kirjasta itselleni oman kappaleen kotihyllyyn.

Anni Nupponen: Kauheat lapset
Osuuskumma, 2015. 183 s.
Kansi: Anu Korpinen

4 kommenttia:

  1. Minäkin tykkäsin tästä :-)
    Niin, ja kurkkaapa blogiini - siellä on sinulle kesähaaste. Jos nyt kyökkipsykologia sattuu kiinnostamaan.

    VastaaPoista
  2. Kivastipa kerrot kirjasta :) Taidankin pistää tämän omalle lukulistalleni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...