maanantai 26. lokakuuta 2015

Lavalta: Can you pass me the screwdriver, please? (Hanne Ivars / Mad House)

 Pelinappulat laudalla.

Meidän piti mennä pelaamaan vain hetkeksi, jotta ehtisimme käydä vielä ostamassa muistikortin. Onneksi Verkkokaupan kioski on auki vuorokauden ympäri, päädyimme nimittäin istumaan pelipöydän ääressä lähes kaksi ja puoli tuntia. Ei vain malttanut lähteä. Kyseessä oli siis Hanne Ivarsin sosiaalinen peli Can you pass me the screwdriver, please?, jota pelattiin Ihana Baarissa osana Mad House -festivaalin ohjelmaa.

Peliä pelatessa jokainen pelaaja saa oman pelinappulan, joka liikkuu jatkuvasti muokkautuvalla pelilaudalla muiden nappuloiden kanssa. Pelilaudalle ilmestyy asioita pelaajien piirrosten avulla ja piirrokset sekä niihin liittyvät tarinat kumpuavat pelikorteista. Kortteja nostetaan sen mukaan, minkä silmäluvun heittää nopalla. Ykkösellä sai esimerkiksi kortin, jossa oli kokonainen lause joka tuli jotenkin kuvittaa laudalle ja viitosella sai tehdä mitä tahansa. Piirtämisen lisäksi peliin kuuluu keskustelua ja esittämistä (mutta ei tarvitse pelätä, kaikki on hyvin ohjattua ja peliin voi osallistua haluamallaan tavalla).

Peli oli ehtinyt pyöriä jo puolisen tuntia saapuessamme paikalle, mutta onneksi sen rakenne on sellainen että tulla ja mennä voi kuten haluaa. En tosin tiedä, olisiko minulle selvinnyt sen mystisen ruuvimeisselin tarkoitus silloin, nyt se vain kulki yhden pelinappulan mukana. No jaa, ehkä se ei ollut tärkeää. Me joka tapauksessa hyppäsimme suoraan keskelle kolmen hengen peliporukkaa, myöhemmin peliin liittyi vielä yksi pelaaja lisää. Pelilaudalle ilmestyi muun muassa Helsinki ja Lappeenranta, Tallinna, äärettömien dimensioiden universumi, kauppa josta sai ostaa pipareita ja raparperia ja surullinen avaruuschili ja kaikki tämä oli hyvin loogista ja pelattavaa, uskokaa pois.

Edellisen kerran peliporukalla oli kuulemma ollut varsin erilainen tyyli. Peliä oli pelattu seisten ja vauhdikkaammin. Meillä oli siis ehkä perinteisempi lähestymistapa kaikkien istuessa omilla paikoillaan pöydän ympärillä, mutta miellyttävää tämä oli näinkin ja sopi Ihana Baarin rauhalliseen tunnelmaan.

Pelipöydän tila lähtiessämme.

Pelissä voi muuten myös "voittaa", jos onnistuu keräämään itselleen kolme tähteä. Kilpailuhenkisenä lähdin tietysti tavoittelemaan tätä maalia. Kanssapelaajina minulla oli tavattoman mainioita ihmisiä, jotka lahjoittivat minulle tarvitsemistani tähdistä kaksi (ajatelkaa mitä uhrautumista!) ja sain sitten hienon palkinnon. Peli ei onneksi lopu voittamiseen ja vaikka kaikki pelaajat voivat voittaa jos niikseen, pidän ideasta.

Tämä kuvaus ei ehkä kerro pelistä hirveästi, mutta voin kertoa seuraavaa: oli kivaa, vieraassakin peliseurassa homma pyöri todella kivasti, Hanne Ivars vetää peliä miellyttävästi ja oli kuulkaas hauskaa, emme meinanneet lähteä ollenkaan!

Peliä pääsee vielä pelaamaan 28.10., kannattaa mennä! Peliin on vapaa pääsy ja sitä pelataan Ihana Baarissa Tiivistämössä.

2 kommenttia:

  1. En ymmärtänyt tästä mitään, mutta kuulostaa hauskalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, Talle, oli aika villiä ja en varmaan ymmärtänyt ihan kaikkea itsekään mutta hauskaa oli, hyvä että se sentään välittyi! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...