keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Laura Honkasalo: Metsästä tuli syöjätär

Huvituksen puute iski yllättäen joten päätin kanavoida lukutarmoni Susan nostalgiahaasteen aloittamiseen ja kaivoin hyllystä esiin Laura Honkasalon nuortenkirjan Metsästä tuli syöjätär (WSOY, 2000). Muistan teoksen tehneen minuun suuren vaikutuksen joskus yläasteikäisenä ja Bulevardi-sarja, jossa kirja julkaistiin oli muutenkin siihen aikaan niin sanottua kuumaa kamaa.


Hän ei halunnut puhua itsestään. Hän ei halunnut puhua avioeroista. Koko sana oli liian surullinen, se tuoksui samalta kuin vanhat valokopiot. Tai hiilipaperi. Ensin ihmiset liitettiin yhteen ja sitten heidät erotettiin, se oli liian kummallista.


Linnean (niin, miksiköhän minä samaistuin tähän teininä?) elämä mullistuu kuusivuotiaana, kun isä löytää itselleen uuden naisen, Saidan, syöjättären, ja ottaa avioeron Linnean äidistä. Saida on kuin paha, kaunis kuningatar joka haluaa Linnean omaksi lapsekseen. Linnean kaksosveljeä Pekoa ei uuteen perheeseen haluta.

Saida ja isä asuvat idyllisesti maalla, haluaisivat Linnean huoltajuuden itselleen ja rakentavat omaa, suljettua maailmaansa. Lapsille ei avioerosta pahemmin puhuta, ainakaan suoraan. Isä ja Saida kyselevät jatkuvasti mitä pahaa heistä taas on puhuttu ja polttavat oikean äidin antamat vaatteet ja tavarat. Joskus Saida toisaalta on myös maailman kaunein nainen, jota Milli-Molli eli Linnea Saidan nimeämänä, saa kutsua äidiksi. Oma äiti ei jaksa puhua asiasta lainkaan, vaan hän vain istui siellä kädet litteinä polvien välissä ja kyyneleet tipahtelivat polville.

Hämmentynyt ja omalaatuinen lapsi palaa vielä aikuisiän kynnykselläkin todellisuutta satujen maailmaan. Linnea kuvittelee olevansa maahisten lapsi, noiduttu, ryöstetty, hän ei kuulu tähän maailmaan ja siksi hän ei osaa olla niin, että kaikki olisivat onnellisia. Hän ei halua puhua kenellekään tuntemattomasta surusta, joka asuu niin syvällä ettei sitä uskalla ottaa esiin. Paitsi sitten, kun Linnea vihdoin päättää selvittää niitä suuria kysymyksiä, joista ei koskaan puhuttu.

Honkasalo kirjoittaa kauniisti ja maagisesti, hyvin kypsästi. Mietin, olenko voinut tosiaan teini-ikäisenä ymmärtää tätä täysin; kaikkea sitä pinnan alla vellovaa kipua ja hämmennystä, ihmisten monia puolia. Muistan vain, että osui ja upposi sillä avioerolapsi olen minäkin, tosin en onneksi ole ollut näin railakkaassa riepotuksessa kuin mitä tässä esitettiin.

Moni tunne oli silti tuttu. Hämmennys siitä, kun koteja oli kaksi. Se, miten molemmissa paikoissa tehtiin asioita eri tavalla. Hämmennys, kun ei aina tiennyt ketä uskoa. Onneksi näitä asioita on myöhemmin puhuttukin.

Metsästä tuli syöjätär liikkuu pienen kuusivuotiaan Linnean näkökulmasta 19-vuotiaan melkein aikuisen yliopisto-opiskelijan maailmaan. Välillä elämää tarkastellaan myös Saidan näkökulmasta, Saidan joka halusi perustaa täydellisen uusioperheen ja olla vapaa taiteilija, mutta ei osaa aina peittää katkeruuttaan omasta lapsuudestaan. Suru velloo sukupolvesta toiseen.

Tämä nuortenkirja luotaa jopa raadollisesti sitä todellisuutta, mikä avioerolapsia ja uusioperheitä voi pahimmillaan voi kohdata. Keskinäistä vihanpitoa, lasten manipulointia ja jopa heidän kaappaustaan, kun huoltajuus ei mennytkään niin kuin haluttiin. Toisaalta on myös iloa; mattoparvekepiknikkejä opiskelukavereiden kanssa, yhteisiä leikkejä kaksosveljen kanssa, piirustuksia, jotka piilotetaan siniseen ruukkuun.

"Lapset ymmärtävät paljon enemmän kuin aikuiset luulevat", Linnea tuumi. "He kuulevat sanan sieltä, toisen täältä ja päättelevät kaikenlaista. Minä olisin halunnut kuusivuotiaana, että kaikki olisi ollut minun vikani niin että äiti ja isä eivät olisi syytelleet toisiaan."


Nostalgia-näkökulmasta Metsästä tuli syöjätär on kestänyt aikaa oikein hyvin. Kansi on minusta edelleen kiehtovalla tavalla todella pelottava ja kirjaan sopiva. Kieli on kypsää ja kerronta vaihtelua maagisen ja reaalimaailman välillä. Sanoisin, että tämä kirja oli minulle ehkä jopa suurempi lukukokemus nyt kuin kymmenen (!) vuotta sitten.

En yleensä lainaa takakansitekstejä, mutta tämä lause summaa tämän kirjan mielestäni hyvin: Sadunomaisten ainesten värittämä tarina kertoo vuosista, jolloin tytär kasvoi, oppi ja ymmärsi.

(ainoastaan yksi asia minua häiritsi; kirjassa nimittäin mainitaan yhdessä kohtaa lastenpiirretty Tom ja Jerry ja väitetään Jerryn olevan se kissa vaikka se on hiiri!)

5 kommenttia:

  1. Kiitos tästä kirjoituksesta, Linnea! Luin viime vuonna Laura Honkasalon Eropaperit-romaanin, ja luin jostain että romaani perustuu pitkälti Honkasalon lapsuuden kokemuksiin vanhempiensa erosta. Kiinnostuin myös Metsästä tuli syöjätär -kirjasta, kun kuulin että siinä on samaa teemaa.

    Eropaperit kirjassa äitipuolen nimi oli muistaakseni Raisa ja hänkin oli taiteilija tms., boheemi ja luomu ja uusi koti oli syrjäinen vanha "maalaisidylli". Lasten piti kutsua Raisaa äidiksi ja omaa äitiään paskikseksi :(.

    Oletko lukenut Honkasalon nuortenkirjaa Siskoni, enkeliluinen tyttö? Sekin on kaunis, surullinen ja vaikuttava. Luin kirjan lukioiässä tai ensimmäisinä yliopistovuosina.

    VastaaPoista
  2. Kiitos sinulle ihanasta kommentista, Maria!

    Tässäkin oli tätä äiti-sanan vaatimista ja oikean äidin mustamaalaamista. Surullista tosiaan. Eropaperit on minulla vielä lukematta.

    Siskoni, enkelinluinen tyttö minulta sen sijaan löytyy myös omasta hyllystä, vaikken olekaan sitä aikoihin lukenut. Muistan kuitenkin, että se oli myös todella hyvin kirjoitettu ja pidin siitä kovasti.

    VastaaPoista
  3. Kiva lukea tästä kirjasta arvostelu, sillä aika samoilla vesillä seilataan kuin Eropapereissakin, joka on vielä tuoreessa lukumuistissani kesältä. (Onko kesä jo mennyt, voi ei!)

    En varmaan itse lue tätä ainakaan ihan pian, sillä pelkään, että menetän jotain Eropaperien aiheuttamasta kokemuksesta, mutta joskus vielä varmasti.

    Rankkoja aiheita kyllä henkilökohtaisia ollessaan - ja muutenkin. Ehkä minäkin vielä joskus tartun johonkin kirjaan, jossa käsitellään lapsen näkökulmasta toisen vanhemman kuolemaa ilman sellaista ärsyttävää orpousgloriaa, jota en voi sietää yhtään. (Tosin ehkä se olisi kuitenkin liian rankkaa, jos kirja on liian hyvä.)

    VastaaPoista
  4. Enpäs ole tällaisesta Honkasalon kirjasta kuullutkaan. Tässä on varmaan tosiaan vähän samaa maailmaa kuin siinä Eropapereissa.

    Honkasalo taitaa ammentaa aika paljon noissa kirjoissaan omia kokemuksia erolapsena.

    Täytyy katsella joku kerta tätä kirjastosta!

    VastaaPoista
  5. Suketus, ehkä minäkin uskallan joskus lukea Eropaperit. Omaa elämää koskettavat kirjat ovat yleensä hankalia, ja sitten jos käsittely vielä on jotenkin.. no esimerkiksi tuota gloriaa mitä mainitsit niin meh. Mutta kiitos pitkästä kommentista!

    Susa, ilmeisesti niin taitaa olla. Toisaalta sitten ehkä saadaan aiheeseen jonkinlaista realistisuuttakin, siis ainakin yhden ihmisen näkökulmasta. Mutta kiva jos luet tämän, ei ole mitenkään paksu kirja eli aika nopeasti luettavissa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...