maanantai 19. syyskuuta 2011

Flowers on the wall eli ruusutunnustus


Ensinnäkin kiitoksia ihanalle Katjalle tästä ihanasta maanantaita piristäneestä kukkatunnustuksesta! Tämä piristi sateista päivää kovasti. Tunnustuksen luonteeseen kuuluu taas paljastella muutamia lempiasioitaan eli..

Lempiruokani, niin, minä rakastan ruokaa. Eniten ehkä jälkiruokia, mutta niitä ei taideta tässä kysyä ja kakkuja luetellessani minulla menisi loppupäivä. Sanotaan siis miehen tekemä naisenviettelypasta ja muut ihanat italialaiset, ranskalaiset maalaisruoat, äidin tekemä lammas, gazpacho.. Tässähän tulee nälkä. Sanotaan vielä, että valkosipulia sietää olla jos ruoka sitä kaipaa.

Lempimakeinen, ja niin, tässäkin voisi alkaa jaaritella vaikka kuinka pitkään. Suklaa on ehdoton stressimakeinen minulle, joskus ihan vahingossa kauppakoriin eksyy suklaalevy tai heikkouteni, toffeetäytteiset Center-rullat. Toisaalta rakastan myös salmiakkia ja Hyvää makumaasta-tyyppisiä hedelmäkarkkeja.

Lempilukemiseni vaihtelee mielialan ja vuodenajan ja vaikka minkä mukaan. Katjaa lainatakseni voisin todeta, että blogiani selaamalla pääsee aika hyvään selvyyteen siitä, mitä minä tykkään lukea. Mainittakoon tässä kuitenkin muutama ikuinen rakkaus eli ihana Jonathan Carroll, Erlend Loe, Siri Hustvedt näin satunnaisotannalla.

Lempipaikka käsitöille. Tässä ilmeisesti kysytään, missä käsitöitä tekee mielellään? Minä pelkäsin vielä yläasteella käsitöitä. Siis todellakin pelkäsin; opettajani joutui vakuuttelemaan minua puoli tuntia ennen kuin suostuin edes koskemaan saumuriin. Pari vuotta sitten päätin kuitenkin opetella uudestaan neulomaan ja nyt neulon mielelläni etenkin kylminä vuodenaikoina. Yleensä neulon luennoilla tai sohvannurkassa.

Lempielokuvani ovat lukuisat ja minulla on suosikkeja monista eri genreistä. Mutta jos tässä joitakin mainitsisi, niin ainakin seuraavat: Moulin Rouge!, Amélie, uutuutena Midnight in Paris (yllättääköhän ketään että nämä kaikki sijoittuvat Pariisiin?), Pretty Woman (suuri heikkouteni), Avain pakoon, Once ja tietysti ikisuosikkini, ulkoa osaamani Leijonakuningas (eivätkä muut Disney-klassikot jää kauas taakse).

Laitetaanpa ruusuja eteenpäin ihanalle Ilselle uuteen Ilselään, Sinisen Linnan Marialle ja Suketukselle.

Ja kun tässä nyt jaetaan asioita, niin ajattelin vielä esitellä teille viime viikolla ottamani tatuoinnin, jonka ideasta on syyttäminen ihanaa Hannaa ja jonka suunnitteli taitava ystäväni Elli.


Ihanaa viikkoa teille kaikille ja tervetuloa te kaksi uutta rekisteröitynyttä lukijaa, jotka toitte hymyn huulilleni tänään!

11 kommenttia:

  1. Ihanaa viikkoa sinnekin ♥ Ja kaunis tatuointi!!

    VastaaPoista
  2. Kaunis lintu!

    Kiitos tunnustuksesta <3, vastaan lähipäivinä!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana lintutatuointi. Ja sinulla on kyllä hyvä ruoka-, kirja- ja elokuvamaku. Sen jo blogisi välityksellä tiesinkin. <3

    VastaaPoista
  4. I-ha-na tatuointi! Olen jo pari vuotta miettinyt jonkinlaista kissatatskaa... ehkä mietin vielä toiset pari ennen hakkauttamista ;)

    Ja kiitos taas tunnustuksesta! <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanat Susa ja Maria! <3

    Katja, niin sinullakin. ;> Ja kiitos!

    Suketus, tämäkin oli monen vuoden pohdinta mutta kuva varmistui vasta kesällä. Ja olepa hyvä. :>

    Hanna, sepä se! ;>

    VastaaPoista
  6. Kehaisen tatskaa täälläkin: ihana. <3

    Ja huippua, että sinäkin pidit paljon Midnight in Parisista! Se oli minulle jotenkin todella maaginen kokemus, vaikka tiedän, ettei leffa itsessään ihan _niin_ superhyperhyvä ollut, se vain osui minulla oikeaan kohtaan. :)

    Ja vielä ahaa, luet Eat Pray Lovea, hmm, mielenkiintoista! Se on vähän Midnight in Parisin tapaan minulle todellista laatuaan tärkeämpi elämys, mutta sinä olet minulle lukijana vielä sen verran mysteeri, etten osaa sanoa, mitä siitä pidät. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan!

    VastaaPoista
  7. Karoliina, kiitos :) Midnight in Paris oli ainakin minulle juuri sopivan satumainen ja oikealla tavalla humoristinen ja koskettava. Ah!

    Minulla on Eat Pray Love vielä ihan alkutekijöissä mutta alun perusteella tykkäilen tyylistä ainakin.

    VastaaPoista
  8. Ai kiitti, kiva! Palaan asiaan minäkin! :)

    Ja vastaan varmaan minäkin että jälkiruoat, hahaa.

    Onpa muuten aika ihana tuo Minä luen miehelle tuossa.

    VastaaPoista
  9. Ihana kolibri! <3

    Naisenviettelypasta kuulostaa taivaalliselta! :)

    Ja oi Pretty Woman! Siihen elokuvaan ei voi kyllästyä koskaan! <3

    VastaaPoista
  10. Minna, jälkiruoat ovat ehdottomasti elämän suola.. vai sokeriko? :)

    Sara, kiitos! Naisenviettelypasta on ihanaa, se on ensimmäinen ruoka jota mies minulle kokkasi. Basilikaa, kirsikkatomaatteja, katkarapuja, tuorepastaa.. Nam!

    Ja totta, Pretty Woman on lohtuleffojen ykkösiä <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...