torstai 30. kesäkuuta 2011

Kesälöytöjä ja lahjoja

Tänään vietin aivan puolivahingossa vapaapäivän, tai ainakin melkein. Leivoin aamulla kaksi sitruunamarenkipiirakkaa, jotka mies vie huomenna töihin lomansa kunniaksi. Puolen päivän aikaan matkustelin Kallion Karhupuistoon juomaan kahvia hyvässä seurassa ja ponkaisin siitä vielä Kallion  puistokirpputoritapahtumaan.

Virallisesti menin etsimään kirpparilta itselleni hametta (jonka lisäksi mukaan tarttui mekko, liivi ja paita). Eikä kirpputorilta tietenkään selvinnyt ilman kirjalöytöjä ja onnistuin 8,80 eurolla löytämään viisi kirjaa joista ehdottomasti ilahduttavin oli Kirsi Kunnaksen Tiitiäisen satupuu eurolla. Minulle luettiin ja laulettiin sitä todella paljon pienenä mutta oma kappaleeni on jossain teillä tietämättömillä joten uuden hankinta oli paikallaan. Lisäksi löysin Muriel Barberyn Siilin eleganssin, Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla (josta innostuin eilen Anna Elinan blogauksen perusteella), Susan Fletcherin Meriharakat ja Anneli Ollikaisen Jouko Turkasta kertovan teoksen Lihat ylös! Ei hassumpaa.

Vein myös erään ystäväni toiselle lapselle tekemäni etukäteisristiäislahjan, eli neulotun peiton. Esikoinen sai aikoinaan samanlaisen, mutta se varastettiin heiltä jokin aika sitten joten olihan uusi tehtävä.


Lisäksi eilen tapasin ihanaa Hannaa, joka toi arvontavoittokirjani Mangopuun alla lisäksi kolme muutakin kirjaa. Kiitos Hanna! <3


Ja koska tajusin etten ole tästäkään muistanut laittaa kuvaa, niin suuri kiitos vielä ihanalle Katja/Lumiomenalle, jonka arvonnassa aikaisemmin tänä vuonna voitin ja sain kotiini taannoin näin kauniin paketin!


Nyt kelpaa lueskella. Ihanaa kesäistä viikkoa kaikille!

9 kommenttia:

  1. Kaunis peitto! Pitää ihan kysyä, että mistä langasta sen olet tehnyt? Varmasti ystäväsi perhe on lahjasta iloinen.

    Ja ihania kirjojakin olet löytänyt ja saanut. Kelpaa tosiaan lueskella.

    Ja kiitos vielä linkityksestä!

    VastaaPoista
  2. Anna Elina: Kiitos! Peitto on tehty tuplalankana Novitan 7 veljestä-langasta (tummempi) ja Nalle Aloe Vera-langasta. Ohje on Stitch 'n Bitch - neulojan käsikirja-kirjasta. :>

    Ja ole hyvä! Ilman tuota tekstiäsi en olisi välttämättä napannut kirjaa mukaani, eli myös toinen kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  3. Wau mitä löytöjä olet tosiaan tehnyt!! Minä löysin tänään kirpparilta sidottuina Anna-Leena Härkösen Terveisiä pallomerestä 1,50e ( A-L fanina minulla tietenkin jo on se, mutta noin halvalla oli pakko tuo ostaa, vaikka lahjaksi..arvontaan tms.) sekä Ian McEwanin Sementtipuutarhat vuodelta 1980, sekin vain 1.20e!

    VastaaPoista
  4. Ihania löytöjä! Minäkin olen saanut Katjalta aivan uskomattoman kauniin ja viimeistellyn paketin, ihanasti hän näkee vaivaa!

    VastaaPoista
  5. Oih, huristelin ykkösellä tänään Karhupuiston ohi ja ihmettelin mitä kirjaston edessa tapahtui. Varmaan tuota puistokirpparimeininkiä. Miksi en hyvpännyt ratikasta!?
    Hienot kirjalöydöt. Tuo Ihanat naiset rannalla on oikeaa kesäkirjallisuutta.

    VastaaPoista
  6. Oijoijoi.. Mitä löytöjä teit sieltä kirpparilta. Mie ehdin sinne vasta kuudeksi (vaikka muka lupailin sulle, että lähden ajoissa töistä) ja siellä ei ollut juurikaan kirjoja enää jäljellä. Tuosta Kirsi Kunnaksen kirjasta olen katheellinen!!

    VastaaPoista
  7. Ihania löytöjä tosiaan, varsinkin tuo Tiitiäinen on aarre! En ole pitkään aikaan käynyt divareissa, nyt tekisi taas mieli lähteä. Ties vaikka löytyisi Kani Koipeliini!

    VastaaPoista
  8. Ooh, Ihanat naiset rannalla! <3

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Susa: Hienoja löytöjä olet tehnyt sinäkin! :) Ja kun halvalla saa hyvän kirjan niin..

    Maria: Kiitos kommentista sinullekin. Minä olen itse suhteellisen surkea paketoija ja kauniit paketit jaksavat aina ilahduttaa paljon.

    Linnea: Kallion kirjaston edessä oli myös ota ilmaiseksi-koreja aikamoinen liuta, itse en tosin löytänyt sieltä mitään. Torkkelinmäellä hulinaa sitten riitti oikein olan takaa. :)

    Hanna: Harmi ettet ehtinyt mutta suosiosta päätellen tällaisia varmasti järjestetään uudestaankin! Kunnas oli todellinen löytö.

    Erja: Minä olen kaipaillut Tiitiäistä itselleni pitkään; lapsena minulla se oli ja kai se on jossain vieläkin mutta ties missä kunnossa.. Onneksi löytyi. :) Ja eihän sitä ikinä tiedä, joskus tuntuu että mitään ei löydy ja sitten yhtäkkiä käsiin eksyy jokin aarre!

    Karoliina: Muistelinkin sinun myös sitä kehuneen, odotan sen lukemista.. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...