torstai 9. kesäkuuta 2011

Eräterveisiä!



Ajattelin tässä vielä ilmoitella, että olen edelleen hengissä täällä pöpelikössä. Viikko on mennyt yllättävän nopeasti, ainoastaan iltaisin huomaa potevansa pientä koti-ikävää. Huomenna pääsee onneksi viikonlopuksi tuttuihin maisemiin ja hakemaan ennen kaikkea lisää lukemista!

Viime päivityksen jälkeen olemme tutustuneet niin planktoniin kuin pohjaeläimiin, ja tänään tarvoimme kahdella erilaisella suolla viitisen tuntia. Paahde on mieletön (huomaan taas, että en ole helleihminen), onneksi välillä tuulee. Iltaisin ei kyllä meinaa uskaltaa ulos hyttysarmeijoiden takia.

Kaikkea jännittävää on kyllä tullut havaittua. Plankton näytti todella kauniilta mikroskoopilla ja pohjaelämistöstäkin löytyi jos jonkinlaista vipeltäjää. Soilta onnistuimme bongaamaan muutaman harvinaisenkin kasvin (kuvassa punakämmekkä) ja olemme sekä kuunnelleet kaikuvaa käen kukuntaa että nähneet pyyn ja liron pienine poikasineen.

 Tabellaria-piilevä.

 Sissisoturi avosuolla.

6 kommenttia:

  1. Eipä olisi tosiaan uskonut, miten plankton todellakin voi näyttää kiehtovalta, kauniilta mikroskoopissa! Jotenkin sitä tämän nykyisen elämäntyylin keskellä ihmiset herkästi unohtavat, miten kauniista asioista kaikki rakentuukaan ;)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä Lammille! :-) Eikös kesällä vähän niin kuin kuulukin olla maalla...?

    VastaaPoista
  3. Susa: Tuo Tabellaria on vain yksi esimerkki kauniista planktonista, siellä oli vaikka mitä ihanuuksia! :)

    Linnea: Kiitos! Kivaa siellä on, paahde on ainoa miinuspuoli. Ja tokihan se kesään kuuluu, maaseutu ja eräily ja nämä.

    VastaaPoista
  4. Harrasteteatterille tarviteisimme käytettyjä punaisia haita ! Lainaisitko,vai vaihtaisitko uusiin ?

    VastaaPoista
  5. Edelleen pulaa hai-saappaista näytelmään....vaihtaisitko uusiin?

    VastaaPoista
  6. Anonyymi, laittaisitko minulle vaikka sähköpostia osoitteeseen pigeonnaire@gmail.com että mistä tässä on kyse. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...