perjantai 20. elokuuta 2021

Lavalta: Huoneiden kirja (Aura of Puppets, Aurinkobaletti ja TEHDAS teatteri)

 Näin esityksen kutsuvieraslipulla.

Vanhat taulukot vastaanottavat taloon saapuvan kulkijan. Kuva: Jesper Dolgov

Tunnit tuulenpuhkomassa talossa kuluvat kuin siivillä

Istun vastapäätä ihmistä, jonka kasvoja peittää Vanha Taulukko. Hän avaa taulukon kannet, katsoo minuun ja hymyilee. Heitän hänen kanssaan kolikkoa kuusi kertaa, ja näiden heittojen avulla saan itselleni huoneen. Saan oven, josta aloitan, ja mukaani laukun, jossa on lisäohjeita ja mahdollisesti tarpeellisia välineitä. Kutkuttavaa.

Silti: tällaisissa esityksissä kiroan hätäisyyttäni. Pingon ensin hirvittävää vauhtia ohi tilojen ja huoneiden, yritän vimmaisesti etsiä oikeaa numeroa löytämättä sitä. Lopulta kysyn apua ja saan tietää olevani aivan väärässä päässä rakennusta ja kaiken lisäksi kolme kerrosta liian korkealla. Ei se mitään, ei ole pakko aloittaa huoneesta, jonka numeron sai. Myöhemmin tajuan myös, että kädessäni puristamassa ohjepaperissa on toisella puolella kartta. Tietenkin on. Tästä huolimatta onnistun rauhoittumaan. Astun huoneeseen, katson lattiassa kimmeltäviä värejä ja hengitän. Rauhoitun ja pystyn keskittymään. Ei ole hätää.

Tämän jälkeen matkani talossa helpottuu. Kuljen tapani mukaan melko järjestelmällisesti ja perinpohjaisesti, mutta kuitenkin rauhallisesti. Pysähdyn tutkimaan silloin kun siltä tuntuu ja jos jokin ei kutsu, jatkan eteenpäin. Leikkisämpi ihminen varmaan olisi heittänyt kolikkoa useammin, antaisi sattuman kuljettaa, mutta minä en ole se ihminen ja se on ihan hyvä niin. Minä haluan kokea paljon ja järjestyksessä ja se minulle sallittakoon.

Ja kerrankin ei tullut tunne, että jotain jäi kokematta, vaikka en varmasti nähnyt ja kokenut alati muuttuvassa talossa kaikkea mahdollista siellä viettämistäni tunneista huolimatta.

***

Huoneiden kirja on massiivinen taide-elämys aikana, jona kulttuurin kokeminen on ollut kortilla. Teoksen ovat yhdessä tuottaneet TEHDAS teatteri, Aurinkobaletti ja Aura of Puppets ja yhteistyössä on selvästi voimaa, sillä pienin ponnistuksin ei näin isoa ja hienoa saada aikaan.

Teos perustuu Saila Susiluodon samannimiseen runoteokseen, mikä on kerrassaan nerokasta. Susiluodon teoksen 64 runoa ovat kaikki oma huoneensa ja ne pursuvat jo tekstimuodossakin visuaalisuutta ja tulkintojen mahdollisuuksia. Runot ovat myös luettavissa jokaisen esityksen huoneen yhteydessä ja joissakin ne myös kuullaan tavalla tai toisella.

Turun Kivipainon tehdasrakennukseen levittäytyvät huoneet on luonut yli sata taiteilijaa ja toteutukset ovat ihastuttavan monipuolisia. Osa huoneista on pieniä, kaikkiin ei voi edes varsinaisesti astua sisään. Jotkin huoneet ottavat sisäänsä vain yhden katsojan kerrallaan, toiset levittäytyvät niin laajalle alueelle että katsojia mahtuu monta kymmentä. Toisissa voi kohdata esiintyjän, mutta ei välttämättä aina, toisinaan se onnistuu vain tiettyyn kellonaikaan.

Itse pidin erityisesti yksityisistä kokemuksista ja kohtaamisista. Toivuin vihreällä sängyllä tyynyä halaten. Seisoin upottavalla patjalla, keinuttelin kantapäilläni, herkistyin. Astuin ahtaaseen kaappiin ja katsoin keinuvaa tiikeriä. Istuin kannolla ja sain käteeni jääpalan sisältä löytyneen märän ja kylmän lehden. Tunsin tulevani nähdyksi, olevani vähän enemmän olemassa.

Toisaalta muistelen nyt myös laulaen leipomista ja sitä, kuinka seinät eivät olleet rajana tämän teoksen kokemiselle. Oli ihanaa olla samassa tilassa muiden ihmisten kanssa, kokea yhdessä esitystä, vaikka se kaikille olikin erilainen.

Vietin talossa yhteensä neljä tuntia. Kiipesin portaita, avasin ovia, kävin kahvilassa juomassa vissyä, jatkoin kulkemista. En muistanut heittää kolikkoa uudelleen, mutta hypistelin sitä kyllä paljon. Avasin salaperäisiä kirjeitä ja noudatin niiden neuvoja silloin tällöin. Lopuksi löysin itseni istumasta pihalta, katsomassa esityksen kokoonkeriytyvää loppua. Ilta oli ollut intensiivinen ja ehkä sekin vaikutti siihen, että loppu ei niin sykäyttänyt. Ehkä tuntui hassulta, että yhtäkkiä koin jotakin kaikkien paikalla olevien kanssa, jaettu kokemus söi jotain yksityisyydeltä. Toisaalta en osaa ehdottaakaan, miten teoksen olisi pitänyt loppua. Ehkä esityksen ei tarvitse edes loppua, koska tässähän se nytkin elää päässäni.

Mielessäni napautan helisevää lampea, avaan rahisevan paperin, suljen silmäni painaessani kuulokkeet päähäni. Miten upeaa oli olla osa tätä esitystä edes hetken verran.

***

Vaikka Huoneiden kirja tuntui lahjalta, samalla sattui sydämeen. Olisi ollut ihanaa nähdä kohdattujen ihmisten kasvot kokonaan, läträtä käsidesillä vähän vähemmän, uskaltaa koskea esineisiin ilman hahmotonta pelkoa. Nyt kuitenkin näin. Varsin turvallinen olo talossa kuitenkin oli: turvavälit oli helppo pitää isossa tilassa, käsidesiä tosiaan oli joka kulmassa, ohjeistus oli hyvä. Että jos jotenkin, niin näin sitten.

Teos on tällä hetkellä loppuunmyyty, mikä on samalla sekä iloinen asia että harmillista. Joka tapauksessa taide tekee hyvää ihmiselle ja olen valtavan onnellinen, että jotain tällaista on toteutettu. Toivottavasti Huoneiden kirjan vanavedessä syntyy lisää rohkeita, omansalaisia ja kulkemaan kutsuvia teoksia.

Suosittelen lämpimästi myös Susiluodon runoteosta, josta kirjoitin täällä.

Kiitokset työryhmälle lipusta ennakkonäytökseen.

1 kommentti:

  1. Tämä oli kyllä huima elämys! Kävin katsomassa tämän viime perjantaina, ja edelleen on vähän sellainen olo, että kokemusta pitää sulatella ja ajatella. Jos olisi ollut mahdollisuus, olisin voinut käydä talossa monta kertaa, useampana päivänä. Luulen, että silloin kokemus olisi voinut olla ihan erilainen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...