sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Jussi Siirilä: Barrikadikesä

Kuva meidän barrikadikesältämme 2012.

Jussi Siirilän Barrikadikesä (Gummerus, 2013) oli hilpeä ja kevyt luettava syyskuisen hääviikon säädön keskellä. Nuortenkirjat tuppaavat tällä hetkellä olevan minun omaa rentoutumislukemistani ja Barrikadikesä sopi tähän kategoriaan kuin nenä päähän. Kaiken lisäksi sain suosituksen lukea kirjan eräältä tutultani, joten homma oli siinä.

Tsädäm, ihmiset. Tsä-däm!
Jotenkin olin tämän aavistanut mutta en ollut antanut itselleni lupaa uskoa siihen. Se oli niin älytöntä. Hirvittävän, puistattavan, hiuksiaraastavan älytöntä. 
Isä ja äiti aikoivat hakea Raaka remontti-ohjelmaan.

13-vuotias Maya painiskelee ongelmien kanssa. Kotitalo pitäisi remontoida, mutta isä sai potkut ja äidin taiteilijuus ei tuo paljoa tuloja tuo. Vanhemmat keksivät ratkaisun, josta Maya ei innostu: he ilmoittautuvat television uuteen remonttisarjaan. Maya neuvottelee itsensä hässäkän tieltä Lappiin pikkuserkkunsa Nooran luo, mutta perillä odottavat uudet ongelmat. On nimittäin hankalaa nuorta miestä ja kaiken lisäksi vielä sellutehtaan lakkautusuhka. Toimintaa siis riittää ja kaiken lisäksi vielä mummo heiluu barrikadeilla ja unohtaa ostaa jääkappiin ruokaa.

Barrikadikesä, sen lisäksi että se on oikein viihdyttävä opus, kommentoi hauskasti tosi-tv:n sisäisiä hupaisuuksia ja pohdiskelee samalla vakavampia irtisanomisten ja työttömyyden parissa. Pääpiirteiltään kirja on joka tapauksessa humoristinen ja ilahduttava sekä helposti luettavissa. Lisäksi Siirilä saa Mayan kritisoimaan hauskasti suosittuja vampyyrikirjoja, joka itseäni lähinnä hihitytti mutta saattaa saada (nuoremmat) vannoutuneet fanit varpaisilleen.

Nostan hattua Siirilälle myös teini-ikäisen tytön maailmaan pääsemisestä. Tunteet heiluvat laidasta laitaan, asiat ovat täynnä draamaa ja isot jutut kerrotaan pelaamalla pullonpyöritystä. Hyvin kuvataan myös ystävyyden problematiikkaa. Maya joutuu useammankin kerran pohtimaan toveruuden vahvuutta säilyttäessään salaisuuksia ja pohtiessaan niiden seurauksia.

Harmittaa, että sain kirjoitettua tämän jutun loppuun vasta niin kauan kirjan lukemisen jälkeen, sillä muistikuvat ovat jo ehtineet haalistua. Kirja on kuitenkin jäänyt positiivisesti mieleen ja muistan nauttineeni sen lukemisesta kovasti. Siirilän teksti oli mukavaa lukea, Mayan seikkailut sopivan tavallisia mutta kuitenkin riittävän draamalla höystettyjä ollakseen kiinnostavia ja kirja itsessään hyväntuulinen ja hyvää tarkoittava. Suosittelen siis lämpimästi.

Kirja on saatu kustantamolta arvostelukappaleena, tosin ei varsinaisesti blogiin vaan erääseen toiseen projektiin, joka toivottavasti käynnistyy kevään aikana.

Jussi Siirilä: Barrikadikesä
Gummerus, 2013. 301 s.
Kansi: Emmi Kyytsönen

4 kommenttia:

  1. Barrikadikesä on löytö! Tykkäsin tästä tosi paljon. Ihastuin Mayan reippaaseen hahmoon ja railakkaaseen perheeseen. En ollut uskoa, että mies osaa kirjoittaa näin nykyaikaisen ja hauskan tyttökirjan. Mainio teos! Luin innoissani ykkösosankin tästä sarjasta, mutta se ei ollut aivan yhtä hyvä, vaikka mukava kirja oli sekin. Toivottavasti Siirilä kirjoittaa jatkoa Mayan seikkailuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ehdottomasti, Elina! Ja kappas, en tiennytkään että tähän on myös ykkösosa, pitääpä tsekata jos jossain tulisi vastaan! :)

      Poista
  2. heeh , se haastattelu Maijan kanssa jossa hän kertoo surkeasta elämästä oli paras - luin sitä monta kertaa ja nauroin ihan hulluna ... lahjaksi sai kirjastosta laimnattu kirjan .. hehehe vieläkin naurattaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maya oli kyllä todella hauska hahmo, samaa mieltä kanssasi, Nata. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...