tiistai 14. tammikuuta 2014

Lavalta: Lumikuningatar (Kansallisooppera)

Kuva: Sakari Viika

Äiti oli taikonut jostain liput tammikuiseen Lumikuningattaren esitykseen. Olen käynyt baletissa viimeksi joskus vuosikausia sitten katsomassa Pähkinänsärkijää, mutta nyt balettiharrastuksen myötä on kiinnostukseni tähän taidemuotoon kasvanut. Siispä mekko päälle ja Oopperalle!

Kansallisoopperan Lumikuningatar perustuu H.C.Andersenin samannimiseen satuun, mutta on muokattu suomalaiseen asuun. Esityksen on dramatisoinut baletin koreografi Kenneth Greve Pirjo Toikan kanssa. Lyhykäisyydessään kerrottakoon, että ystävykset Kerttu ja Kai asuvat Helsingissä ja Lumikuningattaren peili on matkannut sinne isoäidin (kertojana toimiva Minna Haapkylä) mukana Lapin markkinoilta. Kun Lumikuningatar yrittää saada peilinsä takaisin apureidensa avulla, rikkoutuu peili ja sen siru lentää Kain silmään. Kai kaapataan korjaamaan peiliä ja Kerttu lähtee pitkälle matkalle etsimään rakasta ystäväänsä. Matkallaan hän kohtaa paljon erilaisia ihmisiä ja jännittäviä olentoja ja oppii uutta maailmasta.

Ensimmäinen puoliaika vei minut heti mukanaan ja katselin vain onnessani taitavia tanssijoita ja upeaa lavastusta. Esityksen Helsinki on kaunis ja tunnelmallinen, lapsitanssijat sympaattisia. Kain saatua sirpaleen silmäänsä tanssijat vaihtuvat aikuisiksi, Kain roolia tanssi Johan Pakkanen ja Kertun suloinen Linda Haakana. Toisella puoliajalla pidin kovasti Kertun matkojen aikana esitetyistä maakohtaisista tansseista. Oma suosikkini oli ilahduttava japanilainen tanssi, mutta myös persialainen tanssi väriloistossaan ja iloisuudessaan viehätti silmää. Lopun jännittävät kohtaukset olivat myös melkoista visuaalista ilotulitusta, nautin kovasti erityisesti Lapin velhon (hurmaava Tuukka Piitulainen) mainion joukkion liikehdinnästä.

Itse Lumikuningatar oli äärimmäisen vaikuttava kylmyydessään ja taitavuudessaan. Mai Komorin jäätävä katse ja jotenkin Black Swan -elokuvasta muistuttava maskeeraus toivat hahmoon ovelaa pahuuden tuntua. Sirot Lumihiutaleet olivat viehättävä "armeija" tälle viileälle kuningattarelle, noidat kiljahduksineen veivät ajatukset synkemmille poluille. Tosin myönnettäköön, että hieman hihittelin sisäisesti ensimmäisellä puoliskolla kuningattaren glitteröidylle segwaylle. Se ei ihan mielestäni sopinut esitykseen.

 Kuva: Sakari Viika

Aivan lopussa katsoja yllätetään vielä kerran ja esitys loppuu yllättävän hämyisiin tunnelmiin. Minä tosin tiesin, mikä se lopun yllätys on, mutta hieman se hämmensi. Äidin kanssa spekuloimme asiaa kotimatkalla ja löysimme lopulta onneksi tyydyttävän selityksen joten loppu saa hyväksymis-merkinnän.

Baletin musiikin on säveltänyt Tuomas Kantelinen. Musiikki soi jylhästi ja esitykseen sopivasti. Etenkin Lumikuningattaren kohtauksiin oli saatu upeaa jännitystä niin, että itse ainakin kökötin eturivin penkissäni kuin liimattuna. Myös lavastukseen ja puvustukseen on panostettu, erityiskiitokset Lumikuningattaren ja lumihiutaleiden puvuille sekä Manta-patsaalle.

Miinusta annan kyllä siitä, että Kertun auttamiseen tarkoitettuja taikasauvoja annettiin väliajan jälkeen vain lapsille. Kyllä tällainen päälle kaksikymppinen lapsikin olisi mielellään avustanut Kerttua ja Lapin seitaa. Huokaus.

Lumikuningatar oli ehdottomasti näkemisen arvoinen balettiesitys. Esityksen ulkonäkö niin lavastuksen kuin puvustuksen suhteen oli huikea, tanssijat upeita ja tunnelma taianomainen. Ensimmäisen puoliajan aikana ihan liikutuin siitä, että on se ihmiskeho hieno systeemi ja kuinka jotkut osaavat sitä käyttää niin hienosti. Lisää balettia, kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...