maanantai 27. tammikuuta 2014

Blogistanian parhaat kirjat 2013 - omat ääneni



On tammikuu ja taas tullut aika kirjabloggaajien äänestää viime vuoden parhaita kirjoja. Kategorioita on neljä, Blogistanian Finlandia, Globalia, Kuopus ja Tieto, ja niistä ja äänestyksestä voi lukea tarkemmin vaikkapa Kuopuksen emäntäblogista Les! Lue!

Jokaisessa kategoriassa voi siis äänestää kolmea kirjaa, joille annetaan pisteitä kolmesta yhteen. Kirjan on oltava julkaistu vuonna 2013 ja lisäksi siitä täytyy löytyä bloggaus äänestäjän omasta blogista. Kaikki äänet julkaistaan tänään maanantaina 27.1. klo 10 ja viralliset tulokset kunkin kilpailun emäntäblogissa huomenna 28.1. niin ikään klo 10.

***

Omat ääneni ovat tänä vuonna seuraavat:

Blogistanian Finlandia

Pohtiessani ääniäni Finlandiaan mietiskelin viime vuodelta mieleenjääneitä ja niinpä päädyin äänestämään näin. Emäntäblogina toimii Sallan lukupäiväkirja.

Petteri Hannila: Kaukamoinen (3p)
Vaikka kirjan tekstissä onkin pieniä epätasaisuuksia, on tarina sellainen joka on jäänyt mieleeni.

J. Pekka Mäkelä: Alas (2p)
Päädyn taas äänestämään näemmä fantasia-sci-fi-painotteisesti, mutta olkoon niin. Alas tarjoilee mielenkiintoisia kertojaratkaisuja, hyvää jännityksen rakennusta ja kiinnostavia visioita.

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen (1p)
Karuun ja omalaatuiseen saaristoon sijoittuva romaani oli hieno lukukokemus vuoden viimeisille päiville.

Blogistanian Globalia

Tuntuu, että luin viime vuonna todella vähän uutta käännettyä kirjallisuutta. Murakamin uusinta olisin äänestänyt, mutta koska luin sen jo aikoja sitten ja silloinkin englanniksi, jätän toivoni muiden äänestäjien varaan ja äänestän itse toisin. Emäntäblogina toimii Kirjasfääri.

Peter Watts: Sokeanäkö (3p)
Sokeanäkö on hämmentävä, runsas ja monipuolinen, älykäs romaani. Hieno lukukokemus.

Blogistanian Kuopus

Tällä listalle olikin tänä vuonna kaikista eniten tunkua. Monesta hyvästä oli vaikea valita, tämän päivän mututuntumalla mennään seuraavasti. Emäntäblogina toimii Les! Lue!

Jussi Siirilä: Barrikadikesä (3p)
Siirilän raikas kuvaus nuorten tyttöjen kesästä, yt-neuvotteluista ja tosi-tv:stä oli sen verran riemukas, että pääsee tällä kertaa ensimmäiselle äänestyspaikalle.

Magdalena Hai: Kellopelikuningas (2p)
Kellopelikuningas jatkoi Gigi ja Henry -sarjaa sen verran kunniakkaasti, että se ansaitsee paikkansa tällä listalla ilman sen kummempia selittelyjä.

Netta Walldén: Ruben ja ratikkaralli (1p)
Pienoiseksi pettymykseksi jääneen sarjan toisen osan jälkeen Ruben ja ratikkaralli ihastutti kovasti vauhdikkuudellaan ja sydämellisyydellään.

***

Blogistanian Tieto -palkinnon äänestykseen en tänä vuonna taivu, sillä taisin lukea vain yhden uuden suomenkielisen tietokirjan. Ensi vuosi on onneksi uusi vuosi ja silloin toivottavasti mukana äänestämässä myös niissä ympyröissä.

Nyt vain jännityksellä odottamaan kisan tuloksia ja uusia lukuvinkkejä!

20 kommenttia:

  1. Pistän tuon Sokeanäön korvan taakse, mulla kun scifi jää yleensä ihan luvattoman huonolle huomiolle. Mutta tuon tahtoisin lukea.

    Taisin pongata sen jo tuolta Liinaltakin, mutta unohtanut sitten taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, Erja! Sokeanäkö on haastava, mutta myös palkitseva kirja.

      Poista
  2. Pitääkin muistaa hankkia tuo Sokeanäkö luettavaksi!!

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että Kaukamoinen sai äänesi :) Mietin sen äänestämistä itsekin, mutta en ollut varma tulisiko se Finlandiaan vai Kuopukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kappas, Villasukka kirjahyllyssä, enpä tullut edes ajatelleeksi! Toivottavasti se kuitenkin hyväksyttäisiin Finlandiaan. :)

      Poista
  4. Yllätyin, ettei Globaliaan tullutkaan enemmän ääniäsi, mutta Murakami selittyikin jo tekstissä. :) Näistä kirjoista olen lukenut vain Parkkisen: :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Hanna, luin uusia käännöksiä mielestäni tosi vähän tänä vuonna koska luin monia englanniksi. Ajattelin, että tänä vuonna satsaan käännöksen äänestykseen, joten siksi Sokeanäkö. :)

      Poista
  5. Jee, hienoa että mahtava Ruben sai sinulta äänen, minullakin se oli ihan kärkikahinoissa vaikka lopulliselle Kuopus-listalleni päätyivät muut kirjat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä, Maria, kurkkaamassa listasi myös! Ruben oli aika ihana, symppaan kovasti isää. :)

      Poista
  6. Mitä kummaa, meillä ei ole yhtään samaa! :) Parkkinen ja Mäkelä kyllä ovat luettavien listallani, joten olis voinu olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, näin se toisinaan käy, Kirsi! Toivottavasti pidät Parkkisesta ja Mäkelästä kun niiden pariin pääset!

      Poista
  7. Ei yhtään samaa kirjaa. Rubenista olen kuullut ja lukenut jostakin...
    Sain juuri luettua Parkkisen Sinun jälkeesi Max :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruben on Mai, ihana! Ja minä hain tuon Parkkisen juuri kirjastosta. :)

      Poista
  8. Oi, kaikki ääniäsi saaneet kirjat ovat minulla lukematta! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin näin päin, Paula, minusta yleensä tuntuu etten ole lukenut kenenkään listalta mitään! :)

      Poista
  9. Hehkutan Barrikadikesää! Se on todellakin löytö! Se oli minunkin listallani. Ruben ja ratikkaralli oli ihana, mutta jäi listaltani viime tingassa - niin paljon oli muitakin hyviä.

    Parkkinen kiinnostaa kovasti, samoin Sokeanäkö. Mielenkiintoiset listat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barrikadikesä on kyllä loistava, Elina! Minulla oli myös suurin tunku Kuopus-listalle, mutta Ruben nyt pääsi kipuamaan sinne koska ratikkaralli oli vaan niin mahtava. Kiitos!

      Poista
  10. Alas, hyvä! Se oli mullakin kärkikuusikossa... Tuota Sokeanäköö mun ehkä pitäisikin koittaa suomennoksena; kun alkukielellä luin, tuntui etten päässyt tarinaan sisään ollenkaan. Liian fiksu kirja varmaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä, Booksy! Nyt kun saisi vielä Alshainin luettua. Ja huh, Sokeanäkö oli niin ihanan fiksu suomeksi että olisin varmaan pyörtynyt englanninkielisen kanssa, kerrankin ilolla huomaan näin. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...