maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuosi pakettiin - keskeneräisiä ja valmiita haasteita ja vuoden kohokohtia

Joulupukki kantoi meille tällaisia kirjoja.

Vuosi 2013 lähestyy loppuaan. Se on ollut minulle hyvä vuosi, joskin tapahtumarikas sellainen. Aikataulujen pyöritystä ovat aiheuttaneet niin työt kuin muutkin arkiset asiat. Toisaalta tohinaa on tullut myös hyvistä asioista, kuten toukokuussa meille muuttaneesta Pölystä ja syyskuussa olleista häistä. Ensi vuosi tulee toivottavasti olemaan hieman rauhallisempi, mutta se jää nähtäväksi mitä kaikkea se todella tuo tullessaan. Joulu ainakin oli onneksi rauhallinen, olimme kotona, luimme, kävimme geokätköilemässä ja söimme liikaa.

Kirjallisesti vuosi on ollut oikein mainio. Luin kirjoja tähän päivään mennessä 100 kappaletta ja huomenna saan toivottavasti viimeisteltyä Leena Parkkisen viehättävät Galtbystä länteen. Jos tämän päivän tunnelmilla pitäisi valita vuoden viisi kirjallista kohokohtaa, olisivat ne

Annukka Salama: Käärmeenlumooja
Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen
Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Tove Jansson: Kesäkirja

ja jokerina Hannu Rajaniemi: The Fractal Prince

Osallistuin vuoden aikana myös yhteentoista lukuhaasteeseen, joita suoritin vaihtelevalla menestyksellä. Kosmoksen lumoa ja tähtisumua  -haaste päättyi jo vuoden alkupuolella, jonka tiimoilta luin avaruuteen liittyviä opuksia. Keväällä suoritin myös kahdeksasluokkalaisten lukudiplomin, haasteen kokosin yhteen täällä. Lukudiplomi oli ehdottomasti yksi vuoden hauskimpia lukuhaasteita. Lisäksi aiemmin valmiiksi saatuja haasteita oli Koe 13 kotimaista kirjailijaa, jonka kautta tutustuin muun muassa Eve Hietamieheen, Ulla-Lena Lundbergiin ja Minna Lindgreniin.

Marraskuussa viimeistelin Maukan loistavan Kansankynttiläin kokoontumisajot -haasteen, jonka kautta luin mainioita tietokirjoja. Kirjalista löytyy esimerkiksi täältä. Puolivälissä joulukuuta sain valmiiksi myös Susan aloittaman Seitsemämän sarja -sarjishaasteen. Luin vuoden aikana sarjakuvia hieman enemmän, mutta valitsin seuraavat seitsemän haasteopuksiksi:

Alison Bechdel: Hautuukoti: Tragikoominen perheeni
Mike Carey & Peter Gross: The Unwritten #1-3
Petri Hytönen & Mark Mallon: Fillarijuttu
JP Ahonen: Puskaradio
Joe Hill & Gabriel Rodriguez: Welcome to Lovecraft (Locke and Key I)
Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga #1-2
Hanna Koljonen: Sokerihullu

Löysin sarjakuvien joukosta hienoja uusia tuttavuuksia. Ihastuin Alison Bechdeliin, pelkäsin Unwrittenin ja Welcome to Lovecraftin kanssa ja innostuin Sagasta. Kiitos Susalle kivasta haasteesta!

Kevyemmin suoritin haasteita Kiinteistöhaaste, Lukemattomat kirjailijat, Lue ja syö sekä Lukuiloa kukkien keskellä. Suoritukset voi kurkata tuolta Haasteet 2013 -välilehdeltä. Auttamattomasti kesken jäi puolestaan Mari A:n oivallinen Kirjavuori Mount Everestille -haaste. Itse olin aikonut kivuta Mont Blancille ja lukea 50 oman hyllyn kirjaa, mutta korkeanpaikanleirini jäi 32 kirjan korkeudelle. Jatkan kiipeämistä ensi vuonna uusin voimin.

Myös teatterivuosi oli minulle oikein mainio. Yhteensä kävin katsomassa esittävää taidetta huikeat 37 kertaa, tosin tähän laskin mukaan sen että näin Ryhmäteatterin Robin Hoodin sydämen kolme kertaa kesän aikana. Aikamoista, saa nähdä pääsenkö ensi vuonna samoihin lukuihin. Vuoden aikana tuli nähtyä niin draamaa, komediaa, tanssia, sirkusta, monologia, musikaalia ja vaikka mitä muuta. Parhaita esityksiä en uskalla lähteä arvailemaan, mutta ehdinpä syksyn aikana nähdä kaikki syksyn tärppilistalle laittamani esitykset!

Sellaista tällä kertaa. Mikäli en huomenna enää palaa linjoille naputtelemaan, niin toivotan jo tässä vaiheessa kaikille oivallista uutta vuotta 2014!

10 kommenttia:

  1. Olet kyllä superahkera näyttämötaiteenharrastaja! Voitaisiin mennä keväällä yhdessä taas katsomaan jotain, Karkkipäivästä on jo aikaa... ;)

    Ja lukijanakin melkoinen ahkeroitsija. Kivaa, kun osallistut aina niin innolla haasteisiinkin.

    Rapsutuksia Pölylle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään ihmeessä, Suketus! Se olisi kivaa!

      Haasteet ovat kivoja, mutta tänä vuonna yritän olla vähän maltillisempi. Ehkä. Pöly kiittää!

      Poista
  2. Ihana kooste - ihania tapahtumia, kirjoja ja esityksiä! Hyvä vuosi siis! Olet myös ehtinyt kerätä kivasti haasteita.

    Oikein hyvää uutta vuottakin!

    VastaaPoista
  3. Mahtava määrä haasteita! Olin ylpeä suorittamastani yhdestä haasteesta mutta jotenkin se kalpenee yhdelletoista. ;) Uuden vuoden kunniaksi ajattelin luvata aktivoitua teatterin ja oopperan suhteen, pitääkin tulla ensi vuonna taas ahkerasti kurkkimaan täältä vinkkejä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomioi Pihi nainen, että osallistuin 11 haasteeseen mutta en suinkaan suorittanut kaikkia. Rohmu mikä rohmu ;)

      Ja hyvä kuin muistutit, voisi tehdä itselleen kevään tärppilistan!

      Poista
  4. Olen ihastellut teatteriaktiivisuuttasi koko vuoden. Itse kävin katsomassa kolme näytelmää (ja asun sentään Helsingissä).

    Hyvää kulttuurivuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margit! Katsotaan pystynkö samaan tänä vuonna, yritys ainakin on kova. Hienoa kulttuurivuotta myös sinne!

      Poista
  5. Olet ehtinyt lukea ja käydä teatterissa ihailtavan (kadehdittavan) paljon! Minultakin jäi Mount Everest -haaste erittäin kesken, vaikka tavoitteenani oli vain Haltille nousu. Ehkä minäkin jatkan sitä vielä ensi vuoden.

    Ihanaa uutta kirjavuotta, Linnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi näitä korkeanpaikanleirejä voi pystytellä, Tintti. Terkkuja Haltille täältä Mont Blancin rinteiltä! Ihanaa kirjavuotta!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...