lauantai 28. joulukuuta 2013

Lavalta: Piaf (Kotkan kaupunginteatteri)

Kuva: Juha Lahtinen

Sateinen vuoden viimeinen lauantai tuli vietettyä teatterissa, kun äiti pyysi minut mukaan katsomaan Kotkan kaupunginteatterin Piafia. Edith Piaf on suunnattoman kiinnostava taiteilija, jonka musiikista pidän kovasti, joten lähdin mielelläni seuraksi.

Musiikillinen näytelmä kertoo Edithin elämästä, jonka aikana nuori Pariisin kaduilla laulava nainen nousee kansainväliseen suosioon mutta vaipuu samalla synkkään tanssiin morfiinin ja yksinäisyyden kanssa. Pariisin pikku varpusen elämään mahtui lyhyitä onnen hetkiä, miehiä, matkustamista ja suunnatonta surua ja sairautta. Kaiken lisäksi persoonallisella äänellään laulava Piaf äänitti useita lauluja, jotka soivat ympäri maailman yhä edelleen.

Kotkan kaupunginteatteri on tehnyt hyvää työtä Piafin elämän lavalletuomisessa. Ensinnäkin esityspaikkana toimiva hämyinen merimieskapakka ravintola Kairo sopi musiikkipainoitteiselle näytelmälle hyvin. Toisekseen Piafin laulut rytmittivät esitystä hyvin ja olivat mielestäni hyvin suomennettuja. Tämän sanon siitä huolimatta, että en osaa ranskaa, mutta sanojen rytmitys kuulosti hyvältä. Lisäksi Pia Lunkka oli mielestäni oivallinen Piaf, sillä hän oli rakentanut roolistaan suomea puhuvan mutta silti autenttisen oloisen vahvatahtoisen laulajattaren.

Piafin elämän taustalla vilisee paljon miehiä agenteista ja klubien omistajista roistoihin ja suojatteihin sekä tietysti niihin rakkaisiin, kahteen aviomieheen ja suurimpaan rakastettuun nyrkkeilijä Marcel Cerdaniin. Miehet hääräävät, tuovat kukkia, hankkivat Edithille keikkoja ja kiertyvät hänen pikkusormensa ympärille. Lisäksi näytelmässä kuullaan Edithin pahasuista nuoruudenystävää Toinettea sekä vakuuttavaa Marlene Dietrichiä, joita molempia esittää Anne Niilola.

Laulujen lisäksi esitykseen on tuotu tanssia, josta huolehtii pääosin Sari Marin. Marin on Pikkuvarpunen, joka tanssii näyttämöllä niin laulajattaren varjona kuin tapahtumia heijastaen. Tanssi sopii esitykseen hyvin ja oli yksi suosikkiasioistani esityksessä.

Kuva: Juha Lahtinen

Jos jostain on kritisoitava, niin itse en pitänyt juurikaan esityksessä olleesta ns. kovaäänisestä huumorista. Tällä tarkoitan siis rivouksien ja kirosanojen huutamista, takamusten läpsyttelyä ja muuta tämänkaltaista. Myös esityksessä ollut (tosin erittäin hienosti toteutettu, sen sanon) hidastettuna esitetty nyrkkeilyottelu sai paikoin turhan koomisia piirteitä vaikka se olisi mielestäni voinut toimia myös siihen lisättyä huumoria. Muuhun yleisöön nämä seikat tuntuivat tosin uppoavan hyvin, eli ei tässä kuitenkaan vikaan ole menty.

Lavastus esityksessä on pelkistetty, lavalla on vain Eiffel-tornin alaosa, ja se riittää hyvin. Pääosassa ovat kuitenkin ihmiset ja tarina upeasta laulajattaresta. Kiitosta saavat myös esityksen muusikot, viisihenkinen Piaf-bändi, joka säesti laulut kauniisti ja huolehti myös hienoista instrumentaaliosuuksista.

Lopuksi esitys saa silmät kyyneliin. Piafin viimeiset konsertit, rapistuva terveys ja yksinäisyys tuntuvat musertavilta. Aivan viimeiseksi annetaan ääni sille alkuperäiselle varpuselle nauhan kautta, jäljelle jää vain valo, lava ja väsynyt laulajatar. Vaikuttavaa.

Esityksiä on jäljellä vielä kolme tammikuun aikana. Suosittelen myös lämpimästi hienoa Piafin elämäkertaa Piaf - Jumalani kuinka olen elänyt, jonka on kirjoittanut hänen sisarpuolensa Simone Berteaut.

2 kommenttia:

  1. Kiitos vielä kun "määräsit" minut aikoinaan lukemaan tuon Piafin elämäkerran. Huikea kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen edelleen kovin ilahtunut, että pidit siitä Pihi nainen. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...