sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Hanna Koljonen: Sokerihullu

Näytesivu albumista sivulta 6. Hanna Koljonen/Asema-kustannus.

Hanna Koljosen Sokerihullu (Asema, 2012) jäi aikanaan mieleen sekä Hannan puheista että Sallan tekstistä, mutta en saanut silloin aikaiseksi sarjakuvan varausta. Nyt se sattui kuitenkin vihdoin olemaan lähikirjastossa hyllyssä, joten se lähti mukaan muiden sarjakuvien sarjaksi.

Sokerihullu on eräänlainen omaelämäkerrallinen sarjakuva, jossa Koljonen kertoo elämästään sokerin kanssa. Tiivis yhteiselo sokerin kanssa alkoi jo pienenä. Lahjoiksi toivottiin herkkuja, öisin hiivittiin ratsaamaan keittiön kaappeja keksien toivossa. Käyttörahanpuute johti karkkien näpistelyyn.

Kun Koljonen muutti opiskelijasoluun, avautuivat taivaan portit. Karkkia ja makeaa sai yhtäkkiä ostaa niin paljon kuin huvitti. Rajaton makean syönti ei kuitenkaan tuonut ikuista onnea, vaan johti yhä moninaisempiin ongelmiin. Sokeri olisi jätettävä ruokavaliosta pois, mutta päätös on helpompi kuin sen toteutus. Sarjakuvassa käsitelläänkin addiktion selättämisen vaiheita ja ratkaisumalleja.

Vaikka sarjakuvassa käsitellään henkilökohtaista kokemusta, on siihen helppo samaistua. Vaikka sokeri ei olisikaan itselle se akilleen kantapää, lienee lähes jokaisella jonkinlainen kokemus siitä miten jotain asiaa on lähes mahdoton lopettaa. Oli se sitten tupakka, kahvi tai sitten se sokeri. Aivan Koljosen tyyppisiin oireisiin en oman sokerihimoni kanssa pääse, mutta pystyn kyllä samaistumaan siihen. Kaupasta lähtee mukaan suklaapatukka kuin vahingossa, kotona syön pari keksiä ja töissä on lähes joka päivä tarjolla kakkua. Ein sanominen on sitä vaikeampaa, mitä useammin himolle antaa periksi.

Ja onhan se aikaa hurjaa, että liinaa ei voi antaa itselleen yhtään. Pienikin lipsahdus, ajatus että ei se haittaa ja saman tien ollaankin syöksykierteessä. On vain opeteltava olemaan ilman, sanottava ei, keksittävä muita vaihtoehtoja.

Koljosen piirrosjälki toi minulle jostain syystä mieleen Maikki Harjanteen Minttu-kirjat ties mistä syystä. Viiva on vapaata, toisinaan jopa nuhjuisen oloista, mutta joka tapauksessa pohjattoman sympaattista. Seinälleni en näitä ruutuja laittaisi, mutta se ei tarkoita ettei lukumukavuus olisi kohdallaan. Lisäksi rennompi tyyli sopii tälle sarjakuvalle hyvin.

Sokerihullu oli kiinnostava lukukokemus ja kaikessa vakavuudessaan myös hauska ja opettava kurkistus addiktioiden maailmaan. Lukemisesta tuli hyvä mieli.

Hanna Koljonen: Sokerihullu
Asema, 2012. 72 s.

2 kommenttia:

  1. Hauska yhteensattuma: minustakin kuvitus muistuttaa Maikki Harjanteen tyyliä! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...