perjantai 27. joulukuuta 2013

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa


Pasi Ilmari Jääskeläisen uusin romaani Sielut kulkevat sateessa (Atena, 2013) muutti meille kotiin heti ilmestyessään, mutta säästelin kirjaa paremmalle lukuajalle. Töissä oli haipakkaa, enkä tahtonut lukea kirjaa kiiressä. Niinpä se valikoitui luettavaksi rauhallisina joulun välipäivinä sohvan nurkkaan kääriytyneenä.

Judit katseli, kuinka nainen luki. Hän oli lapsena lukenut samalla tavalla - niin kuin muuta maailmaa kuin kirja ei olisi. Sitten kirjojen lumo oli jotenkin huomaamatta väistynyt.
Nainen käänteli sivuja. Judit ajatteli: Kuinka kaunis ihminen lukiessaan onkaan!

Sairaanhoitajana toimiva Judit jättää vanhan elämänsä taakseen ja muuttaa Helsinkiin saatuaan ystävältään Martalta työtarjouksen. F-Remediumin palveluksessa Judit pääsisi tekemään kotisairaanhoitajan töitä hulppealla paikalla, kunhan vain suostuu uskonnollisen yrityksen vaatimusten mukaisesti hoitamaan asiakkaidensa fyysisen kunnon lisäksi myös heidän sieluaan. Lisäksi työhön tulee uusia vaatimuksia, kun asiakkaaksi saadaan kuuluisa ateisti Leo Moreau, jota Juditin pitäisi Martan pyynnöstä vakoilla. Vaikka työ on mukavaa, painaa Juditin mieltä huoli kuolemansairaasta kummipojasta Maurista. Tämä juonikuvion asetelma ei kuitenkaan kerro itse kirjasta paljon mitään, sillä kirjassa tapahtuu paljon ja monipuolisesti.

Tuttua Jääskeläisen edellisistä kirjoista Sieluissa oli yliluonnollisen läsnäolo arkitodellisuudessa. Jumalalliset väliintulot, sammakkomaisin piirtein tuijottavat sateessakulkijat ja maailmankuvan nyrjähtäminen kuuluvat peruskuvastoon. Sade kirjassa on tauotonta (sekoitin kirjan vuodenajan jatkuvasti tähän nyt ulkona vallitsevaan sadetalveen, vaikka kirjassa eletään kesää). Arjesta poikkeava tarjoillaan minun makuuni sopivalla tavalla. Alunperin pelkäsin kirjan olevan minulle liian pelottava, mutta ei se onneksi ollutkaan, ainoastaan sopivan karmiva. Karmivuudessaan se toi itse asiassa mieleen jokin aika sitten lukemani Hautalan Itsevalaisevat, mutta Sielut ei saanut minussa aikaan samanlaisia epämiellyttäviä väristyksiä.

Kirja myös sisältää paljon erilaisia viittauksia kauhukirjailija H.P.Lovecraftiin. Koska tunnen kyseistä kirjailijaa varsin huonosti en tiedä kuinka suoria viittaukset olivat, mutta jotain samankaltaisia piirteitä näinkin rajallisella tuntemuksella kykeni huomaamaan. Kirjallisten viittausten ystävät saavat muutenkin nauttia koko kirjan mittaan, sillä vastaan tulee niin tuttuja kirjoja kuin niiden henkilöhahmojakin. Mieleen nousivat hivenen ahdistavat, mutta hienot The Unwritten -sarjakuvat.

Kiinnostavuudestaan huolimatta kirjassa oli myös muutamia piirteitä, jotka jäivät mietityttämään. Mietin, miksi Maurin sairauden piti olla kuvitteellinen, eikö ollut ainuttakaan neurologista sairautta jonka taudinkuva olisi samankaltainen? Lisäksi huomasin, enemmän itsestäni, että minua häiritsee se kun kerrotaan kirjan henkilöiden käyvän vessassa. Itse varsinainen vessaanmeno ei ole ongelma, mutta huomaan vaivaantuvani jos kirjassa kuvataan tarkemmin sitä mitä he siellä tekevät. Pohdin asiaa ja totesin, että vaivaannus johtuu ehkä siitä että se tekee kirjan hahmoista liiankin inhimisillisiä ja toisaalta minua ei oikeastaan kiinnosta kuinka hahmot pyyhkivät takapuolensa. Nämä ovat kuitenkin loppujen lopuksi melkoisen merkityksettömiä seikkoja suuremmassa skaalassa.

Ennen kaikkea Sielut oli minulle kirja lukemisesta ja sen hienoudesta. Vaikka pääteemana nopeasti katsoen tuntui olevan uskonnollisuus, uskonnottomuus ja maailman hahmotus, nousi minulle päällimmäiseksi arvostus lukemista (ja fiktiota) kohtaan. Kirjat voivat kuljettaa lukijan uusiin maailmoihin, saada tajuamaan jotain uutta ja ymmärtämään jotain olennaista ympäröivästä maailmasta. Itselläni ainakin tämän kirjan loputtua päässä surrasi niin paljon, että oli hankala nukahtaa.

En ryhdy tässä suosittelemaan Sieluja varauksettomasti kaikille, sillä jos käyttäisin tähtiarviointia saisi Sielu niitä ihan päivän mukaan jotain kahdesta neljään. Itse kuitenkin loppupeleissä pidin kirjan haasteellisuudesta ja syvyyksistä joihin se kuljetti. Seuraavaa odotellessa.

Minna kuvaa tätä kypsimmäksi ja painavimmaksi Jääskeläisen teoksista, Morre pohtii kirjan nimistöä hienosti ja Salla puolestaan ruotii kirjaa kriittisemmin vaikka lukikin sen loppuun.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa
Atena, 2013. 550 s.
Kansi: Jussi S. Karjalainen

8 kommenttia:

  1. Ehdin jo Twitterin puolella mainita, ettei Sielut ole houkutellut minua tähän mennessä, vaikka ekirjan olen hankkinutkin. Ymmärrän nuo yksityiskohdat, jotka vaivaavat tai vaivaannuttavat. Joskus niiden on tarkoituskin. Kirjassa tuntuu kuitenkin olevan monia sellaisia piirteitä, jotka ovat kiinnostavia, mm. mainitsemasi viitteet Lovecraftiin. Jonain päivänä luen tämän kirjan. Eiköhän se ekirja pysy odottelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, aivan totta, Raija. Enpä tullut ajatelleeksi, mutta näinhän se myös on. Tässä kirjassa on paljon hyvää, suosittelen kyllä, onneksi kirjat tosiaan säilyvät pitkiä aikoja ja osaavat odottaa oikeaa hetkeä.

      Poista
  2. Minä aloittelen tätä ihan lähipäivinä. Vähän varovaisesti odotan pitäväni tästä, koska olen pitänyt Jääskeläisen aiemmista, mutta katsotaan ;).

    VastaaPoista
  3. Heh, hyvä pointti tuo, että riippuu päivästä miten Sieluja arvioi - olet varmasti oikeassa! Hyvä huomio myös tuosta Lovecraftista... mietin itsekin lukiessani, olisiko herran teosten tuntemus tuonut jotain erilaista Sielujen lukemiseen, mutta taisi jutustani unohtua koko kysymys. Lovecraftin tunnen puhtaasti intertekstuaalisesti; kaipa pitäisi joskus lukea jotain Lovecraftilta kun niin moni jaksaa häneen viitata. Viittaukset vain eivät ole olleet omiaan innostumaan. Lonkerohirviöitä? Hyh. Lonkerohirviöistä tykkään vain jos ne tulevat avaruusaluksilla. :D

    Vessa-asioinnin yksityiskohtainen selostaminen on tosiaan noin periaatteessa luotaantyöntävää, mutta tässä tapauksessa sille oli minusta perustelu - käsitin, että sillä haluttiin korostaa juuri kaikkinäkevän jumaluuden katsetta, joka Juditiin kohdistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun Lovecraft-tuntemukseni rajoittuu yhteen nähtyyn näytelmään (joka oli kyllä tosi hyvä) ja hyllyssä on yksi kokoelmateos, mutta koska olen arkajalka en ole vielä uskaltanut tarttua siihen. :)

      Ja kirottua, Booksy, selityksesi vessa-asioihin on hyvä, kuulostaa järkevältä. Eihän minulla sitten ole tässä oikein mitään mistä nipottaa, kuinka tässä nyt näin kävi?

      Poista
  4. Yhdyn mielipiteeseesi tuosta painavimmasta, mutta että kypsin Jääskeläisen kirjoista. Ei ehkä. Leena Lumi kommentoi minun tekstiini, että kustannustoimittajalla olisi ollut hommia karsimisessa, ja olen samaa mieltä. Tukahduttavan runsas, olisi minusta yksi sopiva määritelmä.

    Tästä kirjasta olisin oikeasti halunnut pitää enemmän kuin mitä sitten pidin. Tosin olen aika varma, että Jääskeläinen ei ole halunnutkaan kirjoittaa kirjastaan aivan minun makuani noudattelevaa, vaan tähtäin on jossain hieman enemmän alan kirjallisuutta tuntevissa ja syvällisemmin ajattelevissa lukijoissa (?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tukahduttavan runsas on kyllä hyvä määritelmä, Kirsi! Ja sama juttu, olisin halunnut hurmaantua kirjasta mutta ei. Periaatteessa tässä oli paljon kohdillaan, mutta ehkä se sade sitten valui liikaa kumppareista sisään. Kiinnostuksella kyllä odotan, mitä Jääskeläisen kynästä seuraavaksi tulee.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...