sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Lavalta: Wolfpack (Stoa)

Kuva: Hanna Käyhkö/Kinetic Orchestra

Stoassa oli mahdollisuus nähdä tänä viikonloppuna tanssiryhmä Kinetic Orchestran uusi työ Wolfpack. Lavalla nähdään neljä tanssijaa (kuvassa vasemmalta Anni Koskinen, Jarkko Mandelin, Jyrki Kasper ja Elina Saavalainen) sekä varsin susimainen ja massiivisen kokoinen alaskanmalamuutti Ansa. Esityksessä yhdistellään erilaisia tanssityylejä ja pariakrobatiaa, lisäksi koiran läsnäolo tuo oman lisäpiirteensä teokseen.

Tunnelma on tiivis, eläimellinen. Lavan lattia on musta ja sitä reunustavat metallipalkit, osassa on valoja. Inhimillisyys on kadonnut jonnekin tanssin taakse. Lavalla nähdään upeaa liikehdintää yhdessä ja erikseen. Huomaan yrittäväni tulkita lauman toimintaa. Tässä ehkä metsästetään, seuraavaksi taistellaan, lopulta ollaan taas yhteisymmärryksessä, laumana. Voimasuhteiden tarkastelu on kiinnostavaa, se miten vahvempi voi täysin yllättäen käydä töytäisemässä alemman takaisin ruotuun.

Nykytanssi on kiinnostavuudestaan huolimatta minulle vielä jokseenkin vieras taidemuoto. Eniten siinä ehkä jopa jännittää se, että osaanko minä nyt tulkita tätä oikein. Käsiohjelmassa kerrotaan, kuinka teoksessa käsitellään henkilökohtaisten rajojen hämärtymistä sekä lauman sääntöjen epähumaanisuutta. Tämä tuntuu järkeenkäyvältä, jotain samaa olisin sanonut itsekin, en tosin varmaan yhtä hienosti. Lauman liikekieli ja toiminta joka tapauksessa nousee hienosti esiin. Ja tulipa mieleen sekin, että ehkä se ei ole edes niin vakavaakaan jos nyt ei käytä koko katseluaikaansa siihen, että yrittää kovasti tulkita. Aina voi vain nauttia näkemästään. 

Kuva: Aino Huovio-Airaksinen

Kehonhallinta on nimittäin upeaa, sitä katsoo ilokseen. Kaikki näyttää kevyeltä ja ilmavalta, vaikka huomaakin tanssijoiden kasvoilla virtaavan hien. Huomaan myös miettiväni, että yksi väärä tukiasento, hallitsematon ilmalento, siinä voisi käydä huonosti. Hallitut kaatumiset ja tipahdukset hätkähdyttävät. Erityisesti huomaan ihailevani sitä, kuinka neljä tanssijaa kykenevät toimimaan niin yhtenäisesti, koordinoidusti

On vaikea sanoa kuinka paljon koiran osallistuminen on suunniteltua niissä kohdissa, jolloin se ei ole vapaana lavalla. Niin tai näin, samaan aikaan lempeän ja hurjan Ansan tassuttelut ja ulvonnat sopivat esityksen luonteeseen hyvin. Koiran läsnäolo vahvistaa esityksen tunnelmaa, alkukantaista ulvontaa ei musiikilla voi matkia. Toisaalta Ansa tuo esitykseen myös huumoria ja keveyttä käydessään tervehtimässä eturivissä istujoita ja leikkiessään pallollaan.

Kinetic Orchestran Wolfpack oli kaunis ja voimakas tanssiteos, jota sai katsoa lumoutuneena ja ilahtuneena. Se myös tarjosi mainion kokemuksen tanssiteoksista ja vahvistaa sitä, että pitäisi muistaa tarkastella myös muita kulttuurimuotoja kuin teatteria. Kiitos.

Kiitokset kutsusta esitykseen Jarkko Mandelinille.

4 kommenttia:

  1. Johan oli eläimellinen esitys, koira lavalla! ;) Näytät käyvän todella paljon teatteri/tanssiesityksissä. Itse en ole käynyt koko syksynä oikeassa teatterissa, mutta joulukuussa on sentään Lumikuningatar Kansallisoopperassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika huikeaa, Tuija! :) Tänä syksynä jotenkin ihmeellisesti tuli käytyä tavallistakin enemmän, ei sillä että se haittaisi, mutta kisakunto alkaa hiipua. Ensi viikolla 5 esitystä, huh. Lumikuningatar on kuulemma kaunis, itse menen tammikuussa katsomaan.

      Poista
  2. Koira lavalla! Mä luulin nähneeni jo melkein kaiken, mutta että ihka oikea koira ihan oikeana elementtinä esityksessä, wow.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika huikeaa, HeidiBee! Olen kerran aikaisemmin nähnyt koiran lavalla, se esitti Herra Tossavaista Peppi Pitkätossussa. Nelijalkainen näyttelijä ei vaan tahtonut aina tehdä niin kuin Peppi olisi toivonut.. mutta nuoret näyttelijät improsivat hienosti koiran perässä! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...