sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Sigrid Undset: Ida Elisabet


Nobelisti Sigrid Undsetin Ida Elisabet (WSOY, 1933/1977; Ida Elisabet 1932) päätyi lukulistalle Margitin ehdottamana Ota riski ja rakastu -kirjaan haasteen kautta. Aivan ensimmäiseksi voin sanoa, että Ida Elisabet ei ollut parasta mahdollista työmatkalukemista, mutta ei suinkaan siksi että se olisi ollut huono. Päinvastoin. Undset kirjoittaa kiinnostavaa ajankuvaa mutta niin rikkaalla kielellä, että se olisi ansainnut pitempiaikaisia keskittymisen hetkiä.

Nopeasti välähtelevinä kuvina tuli hänen mieleensä yhtä ja toista, joka sai hänet hymyilemään, ilon häivähdykset ja murheen varjot vuorottelivat hänen sielussaan. Mutta tämä oli elämää, paljon parempaa kuin se elämä, joka oli hänen osansa kovan vaativat täydenpäivän aikana - silloin hänen täytyi aina olla varuillaan, taisteluvalmiina, ja hän muuttui itse teräväksi, sen tähden että häneltä ennen kaikkea vaadittiin, että hän olisi alituiseen varuillaan. Hänen täytyi aina pitää huolta, jos jotain oli käydä hullusti tai oli hullusti, sillä kaikki, mikä oli hullusti kohdistui heidän onneaan vastaan, jota hänen piti suojella. Mutta oli niin ihanaa istua näin ja tuntea suloisen raukeuden peittävän kaiken hämärävaipallaan, samalla kun kaikki ne ilot, joille hän ei antanut lupaa häiritä työtään päiväsaikaan, välähtivät esiin pilkkopimeästä.

Ida Elisabet kertoo nimensä mukaisesti nuoresta naisesta, Idasta, joka elää Norjan vuonoilla kelvottoman miehensä Fritiofin ja lapsiensa kanssa. Mies ei saa töitä tehdyksi, joten Ida elättää perhettään ompeluliikkeensä avulla. Lopulta voimakastahtoiselle naiselle riittää ja hän päättää muuttaa poikansa Carlin ja vielä vatsassa olevan Tryggven kanssa muualle. Tuona aikana avioero ei ollut luonnollisestikaan mitenkään yksinkertainen asia eikä aviotonta naista katsottu aina hyvällä.

Tarina on oikeastaan todella surullinen. Kärjistettynä: jos jokin asia voi elämässä mennä vikaan, se tapahtuu Idalle. Auto-onnettomuudet, kuolema, sairaus ja hyväksikäyttävät ihmiset (erityisesti entisestä avioliitosta) eivät jätä nuorta naista rauhaan. Toisaalta tarina ei silti ole täysin lohduton tai ikävää luettavaa, sillä Ida seisoo vakaasti jalat maassa ja selviytyy vastoinkäymisestä selväjärkisesti ja rauhallisesti. Ja on tarinassa onnellisiakin asioita, koiranpentujen kommelluksia, hyviä ystäviä, arjen pieniä iloja, jopa rakkautta. Viehättäviä ovat erityisesti ompeluliikkeen arkea ja puutarhanhoitoa koskevat katkelmat unohtamatta hienostunutta miljöökuvausta.

Hän näki kuin kuvan edessään: oli kuin hän olisi pujottanut helminauhaa; suuret helmet keskellä olivat lapset ja kaikki se, mikä heihin kuului, kun taas kaikki muu, mitä hän sai aikaan ja kuntoon ja järjestykseen, ja paha, jonka hän sai häädetyksi - se oli kuin pikkuhelmiä joita hän pujotti kummallekin puolelle. Mutta aina kun hän oli saanut valmiiksi kappaleenkaan helminauhaa, tulivat Fritiof ja nuo muut ihmiset ja riistivät sen hänen käsistään ja helmet putosivat lattialle ja kierivät nurkkiin ja kätköpaikkoihin, ja kerta kerralta hän löysi niitä yhä vähemmän ja vähemmän ---.

Undsetin kieli on rikasta ja koukeroista, vanhanaikaista sanamuotoineen, ja se muistutti minua toisinaan Jane Austenista. Ehkä myös siksi, että Idassa on mielestäni jotain samaa jämäkkyyttä kuin Elizabeth Bennettissä. Kirjaa lukiessa teki mieli huudahdella säännöllisin väliajoin "voi, miten ihanaa!" tai "hurmaavaa!", koska se tuntui niihin kohtiin sopivalta. Toisinaan Ida osaa olla myös turhankin velvollisuudentuntoinen ja suhtautuu sukulaisiinsa ja lapsiinsa vankkumattomalla kiintymyksellä, jossa on omat haittapuolensa. Teki mieli istuttaa Ida nojatuoliin ja kysyä: mitä sinä todella haluaisit? Teos herättää myös kysymyksen: Missä määrin naisella on oltava äiti (ja vaimo), missä määrin lupa toteuttaa omaa naiseuttaan?

Jos kirjan lukeminen kiinnostaa, suosittelen jättämään kirjan takakannen lukemisen väliin. Takakansi kertoo kirjan tarinankaaren lähes kokonaan ja tehnee lukemisesta varsin yllätyksetöntä. Avioeroteema sen sijaan nostetaan esiin jo kirjan alkuvaiheessa.

Ida Elisabet sopii rauhallisiin lukuhetkiin sohvalla tai nojatuolissa, teen tai kahvin kanssa. Jos elettäisiin vielä aikaa, jolloin sisällä tupakoitiin vapaasti, voisi tämän kanssa polttaa myös yhden tupakan.

Sigrid Undset: Ida Elisabet (Ida Elisabet, 1932).
WSOY, 1977 (3. painos). 439 s.
Päällyksen kuva: Osmo Kaipainen
Typografia: Urpo Huhtanen

8 kommenttia:

  1. Mä luin tän joskus monta vuotta sitten, hieno teos, mutta vaatii tosiaan hieman bussimatkoja rauhallisemman ympäristön :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, Maria. Aina välillä sitä tosin onnistui pääsemään johonkin mystiseen zen-tilaan, mutta harmittavasti juna- ja ratikkamatkat aina maksimissaan vain 15 min (tai harmi ja harmi). :)

      Poista
  2. Onpa kiva, että luit Ida Elisabetin!

    Juuri tuo naisen elämän kuvaus ja vaikeiden valintojen tekeminen on jäänyt tästä kirjasta mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni luin, Margit, kiitos haastamisesta! Minusta oli myös ihanaa, että tämä kirja ei ollut juurikaan ahdistava vaikka siinä olikin paljon vaikeita ja raskaita asioita.

      Poista
  3. Tuo kieli on tosiaan kauniin ja hienon koukeroisen kuuloista! :)

    VastaaPoista
  4. OLen jonkun Undsetin kirjan lukenut ja pitänyt lukemastani, tämä tarina Ida Elisabetistakin kuulostaa mielenkiintoiselta. Muutenkin pidän paljon näistä Scandinavisista (Norja, Islanti) tarinoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Aino! Minua kiinnostaa nyt kovasti lukea myös muita Undsetin töitä, skandinaavisuus tuntui mukavalta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...