lauantai 1. syyskuuta 2012

Kirjallisia lahjoja ja bloggaajia


Eilen perjantaina olin usean muun bloggaajan kanssa Into-kustantamon järjestämässä bloggaritapaamisessa. Tapaaminen järjestettiin kätevästi samana päivänä, kun Into-kustannus, Voima-lehti ja Rosebud-kustantamo juhlivat kaikki syntymäpäiviään. Into täytti kokonaiset viisi vuotta kun taas Voima on jo varhaisteini-iässä ja Rosebud katsoo kavereitaan 25 vuoden iän tuomalla varmuudella.

Bloggaajat kokoontuivat Kirjantekijänkadulle ja pääsimme istuskelemaan Sikariklubin alakerran jonkinlaiseen kokoustilaan. Vaikka tila oli pieni, mahtuivat kymmenisen bloggaajaa sinne mainiosti. Mukana oli Inton edustajan, Milla Karppisen, lisäksi kaksi Inton kirjailijaa, Laura Gustafsson ja Saara Henriksson.

Tapaamisessa keskusteltiin muun muassa esikoiskirjan kirjoittamisesta, Fifty Shades of Graysta, Sofi Oksasen kirjajuhlista, teatterista ja teatterin ja kirjan kirjoittamisen eroista. Samalla nautittiin virvoitusjuomia ja tutkittiin muutamia Inton julkaisemia kirjoja, joita oli mahdollisuus saada arvostelukappaleiksi.

Sen lisäksi, että tapaamisessa pääsi taas saamaan kasvoja uusille blogikollegoille oli mukava huomata, miten positiivisella tavalla Intossa suhtauduttiin bloggaajiin ja selvästi oltiin kiinnostuneita yhteistyöstä. Kiitos siis järjestäjille!

Bloggaajatapaamisen jälkeen Kirjan Salissa alkoivat viralliset juhlat. Puheiden lisäksi tarjolla oli mainiota salaatteja ja leipomuksia. Itse ehdin kuunnella puheita Inton ja Voiman alkutaipaleista, Rosebudin puheenvuoron aikana jouduin valitettavasti poistumaan teatteriharjoituksiin. Ilta kuitenkin kuulemma jatkui mm. perinteisellä kuulantyöntökilpailulla ja loppupeleissä vielä jatkoilla ravintola Mascotissa.

***


Illalla kotona odotti myös toinen mukava yllätys. Olin jokin aika sitten tilannut ihmeellisestä Etsystä itselleni kirjalliset korvakorut ja miehelle kalvosinnapit. Korut saapuivat käärittynä kirjansivuun ja olivat juuri sellaisia kuin pitikin. Suosittelen kaikkia kirjan ystäviä lämpimästi tutustumaan Bookityn valikoimaan Etsyssä.


ps. Amman järjestämä Copycat-kisa on loppusuoralla (ei enää ilmoittautumisia), toivottavasti pääsemme viikonloppuna äänestämään!

20 kommenttia:

  1. Oi, onpa ihanat kirjalliset lahjat! Etsy on kyllä niin ihana paikka. :)

    Ja ihana oli varmasti Into-kustannuksen iltakin. Ihan harmittaa, etten päässyt paikalle: mieheni huiteli (tai ehkei sentään huidellut) työmatkalla Kööpenhaminassa ja minä tein rockyroadeja lasten kanssa kotona. Mutta onneksi kirjatapaamisia tullee lisää syksyn mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, Katja!

      Rockyroadit lasten kanssa eivät nekään kuulosta hassummilta, nam. Ja onneksi kirjatapahtumia tosiaan on paljon vielä tälle vuodelle. :)

      Poista
  2. Voi, tuo Into-kustannuksen ilta kuulosti todella mukavalta. Harmittaa kovasti etten itse päässyt paikalle, Helsinki on niin kovin kaukana. Ehkä ensi kerralla sitten. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, toivottavasti! Ja Intolaiset tosiaan kehottivat bloggaajia rohkeasti liittymään heidän arvostelukappalelistalleen jos se heitä kiinnostaa. :)

      Poista
  3. Minäkään en päässyt paikalle, joten oli mukavaa lukea illasta!

    Ja mulla on myös Bookityn korvikset, niin Elizabeth ja Darcy -pari kuin Potterin loitsuja sisältävätkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, sinun blogistasi olen varmaan tuonne puotiin alunperin päätynytkin nyt kun sanoit! Eli kiitos. :)

      Poista
  4. Kivaa, että kirjoitit illasta! Kunpa joskus vielä itsekin niihin pääsisi -ehkä vielä tulevaisuudessa. :-)

    Ihanat nuo korvikset!

    VastaaPoista
  5. Kaima kadehtii koreita kirjallisuuskorviksia! ;-)

    VastaaPoista
  6. Oli kiva lukea Into-illasta, kiitos! Ja ihanat korvikset/kalvosinnapit <3

    VastaaPoista
  7. Mukava lukea Into-illasta! Minäkin olisin vääntäytynyt paikalle, ellei välimatkaa olisi liian monta sataa kilometriä...

    Nuo korvikset on ihanat <3

    VastaaPoista
  8. Kiitos raportista! Tuolla(kin) olisi ollut kiva olla mukana. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiitos, Booksy! Toivottavasti nähdään esim. kirjamessuilla!

      Poista
  9. Upeita! Uskaltaisiko käydä kurkkimassa tuota linkkiä...? ;)

    VastaaPoista
  10. Kiva kun kirjoitit tapaamisesta, oli tosiaan hauska saada kasvoja blogien nimille, vaikka vähän harmittelinkin, etten ihan kaikkien kanssa ehtinyt jutustella. Innon asenne oli myös kiva ja juhlat symppikset, joten itselläni oli ainakin onnistunut perjantai.

    Pitänee syksyn aikana koettaa kunnostautua näissä blogitapaamisasioissa, perjantainahan olin elämäni ensimmäisessä blogitapaamisessa bloggarin ominaisuudessa :)

    VastaaPoista
  11. Kiva lukea tapahtumasta :) Vaikka en muuten pääkaupunkiseudulle kaipaakaan, niin aina näiden kekkereiden kohdalla senkin edestä...

    Hienot korut, kyllä noita kelpaa siipan kanssa ulkoiluttaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...