maanantai 27. elokuuta 2012

Liikkuvaa kuvaa: Brave (2012)

Copyright: Disney/Pixar

Mies ehdotti viikonlopun piristykseksi uutusanimaatio Braven katsomista. Koska Disney/Pixar on tehnyt viime vuonna varsin vakuuttavaa työtä ja koska nyt satun olemaan vannoututunut animaation ystävä oli vastaus helppo: totta kai.

Brave kertoo tarinan skottilaisprinsessa Meridasta, jonka vanhemmat toivoisivat hänen menevän naimisiin klaanien yhteenkuuluvuuden säilyttämiseksi. Pippurisella punatukalla on kuitenkin muita mietteitä: hän haluaisi vain ammuskella jousellaan ja ratsastaa vapaasti eikä suinkaan ryhtyä kuningattareksi. Tästä syntyykin eripuraa Meridan ja Elinor-kuningattaren välillä ja Merida turvautuu taikavoimiin äitinsä pään kääntämiseksi. Taika ei kuitenkaan toimi niin kuin ajateltiin (yllätys!) ja Merida joutuu vaikeaan tilanteeseen, jossa panoksina ovat sekä äidin tulevaisuus että sodan syttyminen.

Pohdimme miehen kanssa, että elokuva murtaa melkoisen tehokkaasti monet Disney-myytit. Ensinnäkin elokuvan skottiprinsessalla ylipäätänsä on äiti, ja vielä sellainen jolla on elokuvassa iso rooli. Toiseksi elokuvaan ei ole ympätty perinteistä rakkaustarinaa, mikä on virkistävää. Ja sitten vielä se, että pääosassa on tyttö. Reipas sellainen, joka todella kasvaa elokuvan aikana. Vastaavanlainen tarina on toteutettu monesti isä-poika-versiona, joten juoni ei varsinaisesti tarjoa mitään yllätyksiä, mutta näkökulma on tuore.

Minä eläydyn elokuviin yleensä vahvasti ja tämä ei ollut poikkeus: jännitin ja saatoinpa vähän niiskuttaakin. Typerät animaattorit ja käsikirjoittajat, osaavat tehdä tällaisia itkujuttuja. Kliseitä tästä toki löytyy monen monta, mutta meikäläinen on tyytyväinen näin. Ja oli tässä muuten huumoriakin, paljon, parhaimmat jutut tarjosivat varmaan Meridan kolmospikkuveljet sekä äidin persoona tässä elokuvassa.

Elokuvan suositusikäraja on 7 ja vaikuttaisi olevan oikein hyvin kohdallaan. Pelottavuusasteeltaan elokuva vastaa noin suurin piirtein Disneyn Kaunotar ja Hirviö -klassikkoa. Elokuvateatterissa ollutta noin 5-vuotiasta tyttöä pelotti selvästi vähän liikaa, mutta olisin uskaltanut viedä esimerkiksi miehen 7-vuotiaan kummitytön katsomoon.

Kävimme katsomassa elokuvan englanninkielisenä ja ääninäyttely oli todella pätevää. Kelly McDonald hoiti pääroolin oivallisesti ja Billy Connolly hoiti Emma Thompsonin kanssa mainiosti vanhempien roolit. Suomenkielisessä versiossa Meridaa näyttelee Heljä Heikkinen ja koska olen nähnyt hänet monta kertaa lavalla, uskon että hän hoitaa tonttinsa myös mainiosti.

Ennen elokuvan alkamista Pixar helli katsojia myös lyhytanimaatiolla La Luna. Yksinkertaisesti: ihana.

Brave on lyhyesti mainio (ja kauniisti toteutettu) animaatio ja Merida tuo ilahduttavan lisän Disneyn prinsessalistaan. Lisää tällaista, kiitos.

Suosittelen myös lukemaan elokuvaa käsittelevän Just Another Princess Movie -esseen The New Inquirysta. Kiinnostava ja perinpohjainen (mutta sisältää spoilereita, joista tosin varoitetaan).

14 kommenttia:

  1. tämän haluan ehdottomasti nähdä!

    ja sinulle on tunnustus blogissani :)

    VastaaPoista
  2. Olen nähnyt tämän elokuvan mainoksia ja haluan ehdottomasti nähdä tämän :) Elokuviin ei vain ole mitään asiaa, kun lapset ei kestä kovia ääniä (mitä ei koskaan uskoisi, kun ottaa huomioon tuon niiden ihan itse ylläpitämän desibelitason...)

    Viime vuosien animaatioista suosikkini on Itse ilkimys :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, no höh, teidän pitää sitten vuokrata/hankkia/jotain tämä kun tulee dvd:llä. :) Itse Ilkimys oli kyllä symppis!

      Poista
  3. Mä niin haluan mennä katsomaan tämän! Harmillista kyllä, taidetaan ehtiä likan kanssa vasta syyslomalla. No, enköhän sinne asti malta. Ehkä. Kiva siis kuulla, että leffa on hyvä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintti, eiköhän tämä ole vielä syysloman aikaan ihan yhtä hyvä ja tämä on ehkä enempi syksyinen kuin kesäinen. Toivottavasti maistuu myös teille!

      Poista
  4. Oli ihan mahtavaa lukea tämä. Kuten tiedät, haluaa ekaluokkalaiseni nähdä Urhean ja minä itse vähintään yhtä paljon. Rakastan Disney-elokuvia ja Urhean tyttösankari sekä elokuvan miljöö + aikakausi vaikuttavat virkistäviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ekaluokkalainen ja sinä pidätte tästä myös, Katja. Minä pidin. Disney-meininkiä ja kaunis miljöö. Ah.

      Poista
  5. Tämä voisi olla ihana. Olen ollut pettynyt viimeaikoisiin DisneyPixar-elokuviin, mutta tämä vaikuttaa kivalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämä DP-projekti lämmittäisi myös sinua, peikkoneito. :)

      Poista
  6. Löydät tunnustuksen myös minun blogistani :)

    VastaaPoista
  7. Olenkin just miettinyt, että onkohan tämä mistään kotoisin. Lupasin kummipojalle viedä hänet syntymäpäivän kunniaksi elokuviin, ja tämä voisi tulla kyseeseen. Vähän tuntuu, että pitäisi viedä poika katsomaan jotakin poikaleffaa, mutta ehkäpä tämä onkin erityisen kasvattava juuri siksi että siinä on pääosassa tyttö. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies ainakin väitti että hänelle olisi maittanut tämä myös pienenä, toivottavasti myös kummipojallesi. Tässä on kuitenkin sitä seikkailumeininkiä eikä mitään "ällöjä romanssijuttuja". Hauskaa leffailtaa teille, Maukka!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...