perjantai 1. huhtikuuta 2011

Huhtikuun haaste ja katkaraputsatsikia

Jo moni seuraamieni blogien pitäjistä on tarttunut Saran P.S. Rakastan kirjoja-blogissa jakamaan 30 days of books-haasteeseen, joka löytyy tuon linkin takaa. Ainakin Leena Lumi ehti pamauttaa omat vastauksensa yhteen postaukseen ja moni muu on ainakin pohtinut liittymistä (ainakin Karoliina ja Katja?). Minä tein hiljattain samanlaisen haasteen elokuvista tuolla ihanankamalalla yhteisösivulla, tai huomenna on viimeinen päivä.

Kirjoittamiseen kirjoista joka päivä tässä kuussa ei minulla kuitenkaan ole aikaa tai resursseja, joten nappaan Katjan ilmaan heittämän ajatuksen ja jaan joka viikon lopulla (olen niin huonosti päiväsidonnainen etten lupaa mitään!) viisi vastausta.

1 - paras viime vuonna lukemani kirja
Tämä oli kovin kovin vaikea päättää. Päädyin kuitenkin Paul Austerin Illuusioiden kirjaan (suom. 2002), joka oli toinen lukemani Auster. Isäni suosittelema, tämä räjäytti potin siinä että ihastuin myös Austeriin. Hieno ja hämmentävä, vähän surullinenkin kirja.

2 - kirja, jonka olen lukenut enemmän kuin 3 kertaa
Laitetaan tähän nyt suuri rakkauteni Jonathan Carrollin Naurujen maa (suom. 2005). Se ei ole enää suosikkini Carrollin tuotannosta, mutta se ensimmäinen lukemani ja monella tavalla tärkeä kirja. Olen lukenut tämän sekä suomeksi että englanniksi ja ääneen avomiehelleni. Jotain upeaa tässä on.

3 ja 4 - suosikkisarjani (ja suosikkini sarjan kirjoista)
Oli taivuttava nostalgiavaatimusten alla ja laitettava tähän Guy Gavriel Kayn Fionavarin kuvakudos-trilogia. Ensimmäisellä lukukerralla silloin joskus tämä oli jotain todella uutta ja hienoa. Luin ensimmäisen osan uudelleen toissa vuonna ja se toimi edelleen. Puhdasta fantasiaa. Hieno tarina. Pidin myös Kayn Tigana-kirjoista ja löysin antikvariaatista joku aika sitten jonkun sarjan mitä en ollut lukenut ja jonka nimeä en nyt muista koska se on ystävälläni lainassa.

En nyt osaa sanoa suosikkiani noista kun en löydä niistä merkintöjä koska ne taitavat olla siinä vanhemmassa kirjavihkossani ja se on vielä vanhemmassa asunnossani. Aion kyllä lukea nämä uudestaan jossain vaiheessa, ehkä englanniksi.

5 - kirja, joka tekee minut iloiseksi
Tämän olen lukenut vasta kerran mutta siellä se hyllyssä odottaa minua.. Erlend Loen L oli minusta ihastuttavan riemukas kirja. Siinä seitsemän miestä lähtee 23 päivän ajaksi autiolle saarelle ja tutkii, onko mahdollista että Etelä-Amerikan intiaanit ovat hiihtäneet Etelämeren saarille kun Tyynimeri jäätyi. Ja siis ihan oikeasti lähtivät. Todella hilpeä reissukirja ja minun ehdoton suosikkini Loen kirjoista.

***

Huh mikä perjantai. Olin ekologian tentissä (joka taisi mennä ihan hyvin, muistin jopa mikä on fanerofyytti!), kävin töissä, kävin hakemassa loputkin rakkaat Carrollit vanhasta asunnosta kotiin, tein katkaraputsatsikia, siivosin keittiön, pesin pyykkiä ja nyt odotan josko saisin kohta seuraa tänne kotiin. Ajattelin laittaa saunan päälle.

Huomenna on kahden ystävän häät. Mekko pitäisi ottaa kaapista tuulettumaan ja miettiä, kummat kengät sitä laittaisi. Sunnuntai on vapaapäivä. Siis vapaapäivä. Päätin näin. (tosin sovimme että teemme tunnin tehosiivouksen kun tämä asunto on taas vähän mullinmallin kun ei olla oltu kotona..) Ja katsomme Pariisi-elokuvia, en vielä tiedä mitä mutta katsomme silti.

Ihanaa viikonloppua te kaikki!

8 kommenttia:

  1. Pettymykseni Auster ja taas tuo Carroll, johon lupasin yrittää joskus tutustua. ;) Erlend Loen Supernaiivi oli kyllä hersyvän hauska. Lisäksi minulla on häneltä yksi lastenkirja, olikohan sen nimi Maria ja José. Hauska sekin.

    Sinulla on ollut puuhakas perjantai, lauantaista kuulostaisi tulevan hauska ja sunnuntaista leppoisa. Aika mainio viikonloppu, siis. :)

    VastaaPoista
  2. Voi voi, Auster ei ollut sinun kirjailijasi sitten? :)

    Supernaiivi on kyllä ihana, mutta enemmän pidin tästä L:stä. Siinä oli jotain niin absurdin ihanaa. Ja lastenkirjat ovat myös kivoja, olen lukenut muutaman Kurt-kirjan.

    Mainiota viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Oi! Austerin Illuusioiden kirja on taas minun mielestäni aivan upea kirja. Vaikkei se ole ehkä Austerin arvostetuin, on se oma suosikkiausterini. ♥ Ja Erlend Loe on myös mainio.

    Mitähän Pariisi-elokuvia tulette katsomaan? Minua on alkanut se Pariisi kutkuttaa matkakohteena yhä vain enemmän ja enemmän.

    Ihanaa viikonloppua, sinulla on paljon mukavaa odotettavana!

    VastaaPoista
  4. Äh, roikun vielä täällä koneella chattailemassa siskon kanssa, vaikka pitäisi jo alkaa katsoa leffaa Teemun kanssa. Piti vain tulla sanomaan tuohon Austeriin, etten ole lukenut Illusioiden kirjaa, vaan vain New York -trilogian, johon olin kovien ennakkopettymysten sekä Austerin käsikirjoittamien huippuleffojen jälkeen vähän pettynyt.

    Annan ehkä Illusioiden kirjalle tai jollekin muulle kovasti kehutulle Austerille vielä joskus mahdollisuuden. :)

    VastaaPoista
  5. SIis ei ennakkopettymysten, vaan ennakko-odotusten... :D Tsiisus. :D

    VastaaPoista
  6. Karoliina: Näin siinä käy kun tällaiseen aikaan kirjoittaa :) Minä en ole New York-trilogiaa edes lukenut, ainakaan (kirjoitin ensin ainakana..) vielä. Illuusioiden kirja oli minulle kova juttu. Mutta toisaalta, yksi parhaista jutuista tässä kirjablogausmeiningissä on että ihmisillä on niin erilaisia mieltymyksiä!

    Katja: Kiva että sinäkin pidät siitä! Olen vähän aatellut että meillä on suht samankaltainen kirjamaku. :)

    Listalla on ainakin episodielokuva Pariisi, rakkaudella, jota mieheni ei ole vielä nähnyt, aiai.. Ja ehkä Amélie, tai Micmacs. Ja mietin että olisikohan Casablanca, eikös sekin voisi olla Pariisi-elokuva? Katsotaan kuin käy ja mille arpa lankeaa.. :)) Ihanaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Linnea, kunpa, kunpa ehtisin tässä elämäsäs lukea tuon mainitsemasi Austerin. Olen lukenut Austeria, mutta en juuri tätä. Minusta hänen paras on tähän asti Näkymätön. Se kirja on täydellisen nero!

    Älä välitä, miltä näyttää, kaikki missä on tzazikia on herkullista;-) Ja katkaravuilla voisin elää vaikka joka päivä...koirani myös.

    VastaaPoista
  8. Leena, minä en ole vielä lukenut Näkymätöntä mutta aion kyllä. Illuusioiden kirja oli mielestäni todella koukuttava.

    Katkaravut ovat kyllä parhautta. Avokkini tekee maailman parasta katkarapupastaa, jonka äitini nimesi "naisenviettelypastaksi"!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...