sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Erin Hunter: Ennustusten alku -saaga (Soturikissat)

Olisikohan näistä kotikisuista soturioppilaiksi?

Aika ajoin kirjastojen somessa nousee esiin Soturikissat-kirjasarja. Sarjan ympärille järjestetyt työpajat ja teemapäivät vaikuttavat olevan supersuosittuja. Oppilaiden saadessa valita suositeltavia kirjoja esille lähikirjastossamme, olivat yli puolet kirjoista Soturikissoja. Päätin siis vihdoin tarttua härkää sarvista tai kissaa karvoista ja tutkia, mistä ihmeestä on kyse. Valitsin luettavakseni sarjan niin sanotun ensimmäisen saagan Ennustusten alku, joka käsittää kuusi kirjaa.

Tarinan päähenkilönä on kotikissa Ruska, jota metsän tuoksut ja vapaus vetävät puoleensa. Kohdattuaan metsäretkellään villikissa Harmaatassun Ruska päättää jättää kotinsa ja saa tilaisuuden liittyä villikissojen Myrskyklaaniin soturioppilaaksi vaihtaen samalla nimensä Tulitassuksi. Soturiksi oppimisen lomassa Tulitassu pääsee tutustumaan klaanien väliseen herkkään tasapainoon ja oman klaaninsa sisäiseen valtapeliin. Vähitellen halveksitusta kotikisusta kasvaa vahva ja kunnioitettu soturi, jolla on lopulta suuri rooli klaaninsa tulevaisuuden turvaamisessa.

Ensimmäinen osa Villiin luontoon ei aivan vakuuttanut minua. Vaikka kirja ei ollut kovin pitkä, tuntui teksti kömpelöltä ja kissasotureiden elämään samaistuminen oli vaikeaa. Aivoja myös rassasi hahmojen suuri määrä ja kissojen nimien jatkuva vaihtuminen, nimi nimittäin määräytyy klaanissa sen mukaan onko kissa pentu, oppilas vai soturi ja mahdollinen päälliköityminenkin tuo vaihdon muassaan. Bloggaajakollegat rohkaisivat kuitenkin jatkamaan sarjan parissa, joten ei kun takaisin kirjaston lainaustiskille.

Toisen ja kolmannen osan kohdalla huomasin jo vähän kiintyneeni kissoihin. Lisäksi juonellisesti kokoon oli keitelty sellainen petturuuksien ja salaisten suunnitelmien verkko, että olisihan se jäänyt vaivaamaan jos ei olisi päässyt asiasta selville. Viimeiset kolme osaa menivät lopulta todella nopeaan tahtiin, käytännössä yhden osan ehti lukea päivässä vauvan hoidon ohessa. Finaalissa jännitti jo oikeasti mitä tulee tapahtumaan, vaikka loogisesti ajatellen lopputulos täysin selvä olikin.

Kokonaisuutena Ennustusten alku oli siis varsin positiivinen lukukokemus. Vesa-Matti Paijan käännös on varsin hyvä ja helppolukuinen, vaikka teksti itsessään välillä onkin hieman kömpelöä. Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että Erin Hunter -pseudonyymin taakse on kätkeytynyt useampi kirjoittaja. Nopeaan tahtiin näitä lukiessa kirjat kävivät myös toisteisiksi, sillä aikaisempia juonenkäänteitä kerrattiin jatkuvasti. Tästä ominaisuudesta olisin kuitenkin varmaan kiitellyt lahopäisyydessäni vuolaasti, jos olisin lukenut kirjat julkaisutahdissa ja ehtinyt unohtaa siinä välissä puolet asioista.

En ole varsinaisesti kissaihmisiä, mutta pääsääntöisesti kirja tuntui esittävän kissat suhteellisen luonnollisessa valossa. Metsästämistä ja turkkien sukimista kuvaillaan välillä piinallisen tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Tästä näkökulmasta muutama outous, kuten kissojen kyky punoa oksia yhteen tai kiinnittää kynsiinsä lisäosia, tuntuivat todella kummallisilta. Toisaalta kissojen klaanijärjestelmä ja enneunien näkeminen tuntui kontekstissa ihan loogiselta, joten mitäpä tässä sitten nillittämään.

En tämän urakan jälkeen koe erityistä tarvetta jatkaa, vaikka mahdollisuuksia kyllä olisi. Näiden kuuden kirjan lisäksi Soturikissat-kirjoja on suomennettu huikeat 24 kappaletta. Olen kuitenkin iloinen sarjaan tutustumisesta, sillä seikkaileminen kissojen parissa tarjosi mukavaa eskapismia ja helppolukuista tekstiä niihinkin hetkiin kun aivot tuntuivat pelkältä puurolta.

Kuittaanpa samalla tällä paketilla Helmet-haasteesta kohdan kirjan kannessa on eläin.




























Kuvakaappaus kansista Soturikissat Wiki -sivustolta.
Art House, 2009-2011.
Suomentanut: Vesa-Matti Paija

13 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä supersuosittu sarja, joka haalii luokseen koko ajan uusia lukijoita. Hieno juttu tietenkin, että koukuttavia tarinoita on tarjolla. Minä puolestani olen kissaihmisiä, mutta en silti saa itseäni millään kiinnostumaan Soturikissoista niin paljon, että lukisin näitä itse. Onneksi yleiskuvan voi saada vaikka tällä lailla kirjablogien kautta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kutsusta minulle aivan uppo-outoon maailmaan. Kissoista kaunokirjallisuudessa olen pitänyt, mutta yleensä niin, että niissä kissa tarkkailee ihmisten elämää. Huikean urakan olet tehnyt, ja tämäntyyppinen uppoutuminen on aina kannatettavaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, että avasit vähän mistä kirjoissa on kyse. En ole Soturikissoja lukenut, mutta olen pojalleni lukenut Erin Hunterin Etsijät-sarjan, joka kertoo karhuista. Onneksi se on vain kuusiosainen. Poika tykkäsi niistä todella paljon, minulla on niistä melko samankaltaisia huomioita kuin sinulla tässä. Johtuen ilmeisesti juuri tuosta laajasta kirjoittajajoukosta, kirjat ovat aika toisteisia. Yksityiskohtainen karhumaisuuden kuvaus ärsytti myös. Koko ajan oltiin metsästämässä ruokaa ja oltiin aina karhunmitan päässä jostain. Oli kirjoissa myös paljon hyvää, esimerkiksi ilmastonmuutoksen käsittely lastenkirjassa oli plussaa. Olen kyllä ihan kiitollinen, ettei poika ole kiinnostunut kissoista ;)

    VastaaPoista
  4. Olen törmännyt näihin kirjoihin aika ajoin, mutten ole vaivautunut selvittämään, mistä niissä on kyse - kannet ovat kyllä aika hienon näköisiä. Kissat ovat minulle rakkaita eläimiä ja sarjan näkökulma vaikuttaa kiintoisalta, joten kenties kokeilen joskus näiden lukemista.

    VastaaPoista
  5. Ihan sama kuin Handella, olen näihin törmäillyt sen enempää miettimättä, mistä on kyse. Minähän olen ihan henkeen ja vereen kissaihminen, joten siinä mielessä kiinnostaa, mutta muuten, ehkä ei 😄

    VastaaPoista
  6. Kiitos tämän kirjasarjan esittelystä, minulle on ihan uusi tuttavuus. Todennäköisesti siksi, että en ole enää tekemisissä lasten kanssa; omat lapset ovat jo aikuisia eivätkä lastenlapset asu täällä lähistöllä. Hienoa tietää, että tällainen kirjasarja on olemassa.

    VastaaPoista
  7. Olipa mukava lukea esittelysi Soturikissoista, kun itsekin olen joskus miettinyt, että mihinköhän niiden suosio perustuu. Nyt olen vähän viisaampi. :D

    VastaaPoista
  8. Hieno suoritus :) Mukava lukea ajatuksiasi. Olen muutamaan otteeseen miettinyt kirjasarjaan tutustumista, koska se on niin suosittu lasten parissa. Ainakaan ihan vielä ei ole niiden aika.

    VastaaPoista
  9. Olen kissa- ja eläinfani ja huokailen noita ihania kansia. Mutta kirja(t) itsessään eivät houkuttele, vaikka mielenkiintoista oli tietää mistä tässä on kyse, kun tuntuu olevan niin suosittuja.

    Minulla on hyllyssäni kissakirja (vissiin jokin trilleri tai dekkari, en ole vielä lukenut) nimeltä Felidae (kirj. Akif Pirincci). Siinä seurataan kissan touhuja kissan näkökulmasta.

    VastaaPoista
  10. Sinnikkäästipä olet kahlanut kissojen tarinoita! Minä olen allerginen kissoille, joten en ole päässyt kovin usein lähituntumaan. Sen sijaan jaloissani nytkin nukkuu koiramme, joka on koko perheelle todelle tärkeä. Eli saattaisin innostua koirakirjasta erilailla kuin kissakirjasta. Tosin lapsena luin kaikki Pekka Töpöhännät ja selostuksesi perusteella Soturikissat vaikuttavat modernisoidulta versiolta Pekasta. Eivät silti pääse lukulistalleni.

    VastaaPoista
  11. Ihme kyllä olen kuullut tästä sarjasta aiemminkin! Onko nämä suunnattu alakoulu- vai yläkouluikäisille?

    VastaaPoista
  12. Meillä esikoinen tykkäsi tästä ihan kamalasti ja sai minutkin lukemaan ensimmäisen osan. Minulle se jäi sitten siihen, vaikka poika yritti houkutella jatkamaan. Ei koukuttanut tarpeeksi.

    VastaaPoista
  13. Nyt on kyllä pakkoa sanoa, ettei voisi vähempää kiinnostaa. Vaikuttaa melkoiselta tehtailulta enkä ole kohderyhmää missään mielessä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...