maanantai 8. toukokuuta 2017

Lavalta: Joharin ikkuna (Metropolia)

Kuva: Saana Volanen

Kurkistus ihmismieleen

Joharin ikkuna on Yhdysvalloissa kehitetty työkalu ihmisen identiteetin hahmottamiseen. Joharin ikkuna on myös Milla Hilkkeen lopputyö Metropolian teatteri-ilmaisun ohjaajan AMK-tutkinnossa, jossa hyödynnetään edellä mainittua työkalua ja laitetaan katsojat pohtimaan niin omaa kuin toistenkin minuutta. Mitä paljastamme itsestämme toisille, mitä muut näkevät meistä ja mitä mielen syövereissä on piilossa myös meiltä itseltämme?

Esitys tapahtuu neljässä huoneessa, joiden läpi katsojat johdatetaan. Avoimessa huoneessa Sami Ahonen, Anna-Sofia Luoma ja Tiina Salo asettavat itsensä tarkasteltavaksi. Cv:t ovat luettavissa pöydällä, esiintyjät ottavat avoimesti kontaktia ja katsovat silmiin, hakeutuvat arvioitaviksi. Ihmisestä saa paljon tietoa katsomalla ja vaikka googlaamalla, mutta pintaa syvemmälle ei ilman yhteistä sopimusta päästä.

Tanssillisessa sokeassa huoneessa Minna Lund ja Jaakko Perilä johdattavat näkemään asioita, joita itsestä ei ole niin helppo havaita. Muut huomaavat paljon asioita, joiden sanoittaminen ei aina ole helppoa ja se johtaa usein konflikteihin. Vaikka huoneessa ei tarvitse osallistua, saa vain kuunnella kuulokkeista kuuluvia erilaisia äänimaisemia tai puheita, ahdistaa sen tunnelma. Millainen minä olen toisten silmissä?

Kätketty huone on ehdottomasti mielenkiintoisin. Pahvilaatikoilla sisustettu tila on ulkomaailmalta piilossa, sieltä löytyvät ne asiat joita muille ei kerrota. Tarkastelemalla tilaa voi löytää jos jonkinlaisia salaisuuksia, niitä asioita joita kerrotaan vain harvoille tai ei ehkä kellekään. Simo Kuusterän paljas ja rehellinen oleminen huoneessa vaikuttaa. Huoneessa olo saa ajattelemaan myös omia kätkettyjä asioita. Kiinnostavana pidin myös sitä, että vaikkei se ehkä ollut tarkoituksellista kätkettyyn huoneeseen kuuluivat äänet myös toisista huoneista. Ikään kuin voimme tarkkailla sieltä omasta nurkastamme tai laatikostamme elämää ulkopuolella ja päättää, mitä kaikkea päästämme julkiseksi tarkoituksella tai tahtomattamme.

Viimeisessä huoneessa uppoudutaan tuntemattomaan, siihen mitä kukaan ei näe. Oma esitysryhmä on käynyt jo niin tutuksi, että lattian pehmeille tyynyille uskaltaa asettua rennosti, ei tarvitse pönöttää tai esittää. Tunnelma on lempeä, mitään ei tarvitse analysoida tai reagoida muihin. Lopuksi huoneeseen uiva haikala hymyilyttää, pyrstö viuhuu, ehkä tuollainen luukala liikkuu myös omassa päässäni.

Pidin esityksen tarjoamasta lempeästä immersiivisyydestä. Etenkin ensimmäisessä huoneessa kontaktia oli toki myös esiintyjien puolelta, mutta muuten kokemuksen laajuus on paljolti katsojan itse päätettävissä. Voi vain seistä paikallaan ja ihmetellä tai sitten lähteä kulkemaan huoneissa, kurkistaa laatikoihin ja lukea papereita.

Noin tunnin kestävä esitys on miellyttävä kokemus, etenkin kun viimeinen huone on tunnelmaltaan niin rauhoittava. Lopussa kolmen osion aikana suhissut ja analysoinut pää rauhoittuu ja jään katsomaan katon kankaissa vaihtuvia kuvioita, kaloja ja tähtiä. Huoneeseen olisi voinut jäädä pötköttelemään pitemmäksi aikaa ja se tarjosi rauhoittavan lopetuksen kiinnostavalle esitykselle. 

Esitykset Metropolialla ovat valitettavasti jo päättyneet.

Kiitokset työryhmälle kutsuvieraslipusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...