tiistai 9. toukokuuta 2017

Lavalta: Prinsessa Hamlet (Q-teatteri)

Prinsessa Hamlet (Lotta Kaihua) ja hovineitonsa Horatia (Elena Leeve). Kuva: Pate Pesonius

Prinsessan kruunun murskaava paino

Kirin kiinni kevään kiinnostavia esityksiä ja jonkinmoisella sumplimisella sain kalenteriin mahdutettua vielä Q-teatterin Prinsessa Hamletin. E.L. Karhun viime vuonna julkaistu uusi näytelmä on saanut Tunturikadun näyttämöllä Linda Wallgrenin ohjauksessa komean ja kimaltavan, mutta samalla syvän ja vaikuttavan tulkinnan. Näytelmä ponnistaa Shakespearen tekstistä, mutta kasvaa omaksi teoksekseen prinsessasta, joka ei aio jäädä unohduksiin.

Prinsessa Hamletia ihailevat kaikki. Fanipostia saapuu ja kansa odottaa päivää, jolloin valta vaihtuu äidiltä tyttärelle. Hamlet itse kuitenkin jää usein jumiin kauhun tunteeseen, pelkää, ja silloin auttaa vain ystävä ja hovineito Horatian seura tai liekkien loimu. Kukkulalta voi katsoa merelle ja tuntea elävänsä. Hulluus vie prinsessan Lontooseen, jossa kuorolaulu raikaa mutta rauhaa ei löydy.

Pidän kovasti pääosaroolissa aloittaneesta Lotta Kaihuasta, mutta esitystä katsoessa en ehtinyt edes kaivata häntä. Emmi Parviainen on uskottava Hamlet, veitsenterällä elävä. Ei minua myöskään haittaa, että Parviaisen roolin kuninkaallisena vartiomiehenä oli tullut paikkaamaan yksi suosikeistani, Sanna-Kaisa Palo. Palon vahvaa ääntä kuunteli ilolla myös kertojan roolissa.

Elena Leeve on upea ilmestys itsenäisenä, mutta lopulta ylempiensä tahtoon taipuvana Horatiana. Haukkahansikas kädessään ja maiharit jalassaan hän on kuin nykyajan metsästäjäjumalatar. Leea Klemola on upea synkkäsilmäisenä kuningattarena, Hannu Kiviojan Eno tuo tarvittua keveyttä raskauteen. Eero Ritala puolestaan hämmentää Ofeliona, kompleksisena hahmona jonka serenadi Hamletille on pelottavan koskettava. Lyhyesti sanottuna ensemble on siis loistava.

Ina Saarrisen loihtima lavastus on pelkistetyssä muodossaan toimiva. Taustalla kimaltavat hopeaiset verhot, keskellä kohoavat portaat joita pitkin voi nousta kallioille tai Lontoon maailmanpyörään. Annika Salorannan mustavalkoiset puvut ovat hämmentäviä ja kauniita, erityisesti kuningattaren napakasti istuvat asut loistavat arvovaltaa jota sisällä kipuileva hahmo yrittää itselleen vielä saada.

Huomaan tämän tekstin olevan hyvin ulkopuolelta kirjoitettu, visuaalista näkymää havainnoiva. Tunteita Prinsessa Hamletista onkin vaikea laittaa sanoiksi. Istuin katsomossa kuin lamaantuneena ja katselin katosta leijailevaa tuhkaa, välillä itketti. En tosiaan osaa sanoa mikä tässä näytelmässä oli niin hienoa. Kokonaisvaltaisesti se kuitenkin iski, esityksen jälkeen oli vaikea hengittää.

Esityksiä vielä 13.5. asti. Suosittelen, jos vitkuttelitte laillani. Ikuisuuskiitos Heidille, joka sanoi että kannattaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...