keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Lavalta: Äidinmaa (Espoon kaupunginteatteri)

Nuorta rakkautta kesällä 1939. / Kuva: Andreas Janett

Äidinmaa on tarina rakastetuksi tulemisen vaikeudesta

Espoon kaupunginteatterissa sai viime viikolla ensi-iltansa isosti rummutettu uutuusmusikaali Äidinmaa. Kahdessa aikatasossa liikkuva musikaali nostaa näkyville suomalaisten naisten tarinoita rakkauksineen ja uhrauksineen. Monisukupolvinen naiskertomus on ollut varsin yleinen viime vuosien kaunokirjoissa, mutta samantyyppisen tarinan katsoi ilolla vielä teatterin lavaltakin. Äitien päätökset vaikuttavat tyttäriin ja rakkaudettomuuden tunteen ketju jatkuu, kunnes se uskalletaan katkaista.

Anni on palannut vanhoilla päivillään kotikyläänsä tyttärentyttärensä Lauran kanssa katsastamaan äidin perintöään. Tutut maisemat innoittavat Annin kertomaan Lauralle nuoruudestaan ja kesäiltana syttyneestä rakkaudesta Helsingistä saapuneeseen Olaviin. Kylän tunnelma ei ole kuitenkaan lämmin: juopunut tehtailija pitää nyrkkinsä alla niin lapsiaan Sofiaa ja Veikkoa kuin kyläläisiäkin. Annin äiti Vieno yrittää selvitä vaikeista ajoista opportunistisella otteella ja nimismies yrittää höykyttää rikoksentekijöitä pysytellen samalla tehtailijan hyvissä kirjoissa. Sota laittaa ihmissuhteet viimeistään täysin sekaisin ja saa ihmiset tekemään vaikeita valintoja, joilla on kauskantoisia seurauksia.

Esityksen vahvuus on sen näyttelijöissä. Laulu sujuu jokaiselta viimeisen päälle ja isot kappaleet kuulostavat hienoilta. Jennie Von Storbacka ja Pirkko Mannola hoitavat ihailtavasti roolinsa molempien aikojen Anneina vahvatahtoisina mutta herkkinä naisina. Mikael Saari ja Peter Nyberg ovat viehättäviä nuoria, kirkasotsaisia miehiä. Kirkkaana mieleen jäi myös esimerkiksi Vilma Kinnunen säpäkkänä tehtailijan tytär Sofiana. Ihailen sitä, että työryhmällä on ollut uskallusta laulaa myös rumasti, siis ääni väristen ja sortuen, silloin kun tunnelma sitä vaatii.

Erikseen voisi mainita synkkäsävyisen hääkohtauksen. En tiedä, liukastuiko Saari oikeasti vaeltaessaan näyn läpi, mutta laulu ei katkennut traagisessa kohtauksessa hetkeksikään. Muutenkin hääkohtaus jäi mieleen vahvan tunteellisena, siinä hahmojen perusluonteet nousivat komeasti esiin.

Nykyisyyden ja menneisyyden Annit laulavat dueton. / Kuva: Andreas Janett

Tarina puolestaan tuntuu tutulta, jopa arvattavalta. Se ei ole huono, mutta ei toisaalta yllätyksellinenkään. Ensimmäinen puoliaika tuntuu myös tasapainoisemmalta kuin toinen, toisen puoliskon lopussa ratkaisuja kiirehditään turhankin paljon ja juonenkäänteet tuntuvat paikoin suoraksivedetyiltä. Pidin joka tapauksessa siitä, että keskiössä kerronnassa olivat nimenomaan naiset.

Visuaalisesti esitys on pelkistetty, mikä sopii sen tunnelmaan. Lavalle tarvitaan vain tuolit, jotka muuttuvat tarpeen mukaan vaikka autoksi, ja pöytä, joka toimii muun muassa kaupan tiskinä ja pianona. Lavan sivuilla ja taustoilla on myös sermejä, joille aika ajoin heijastetaan lyhyitä, lähikuvista koostuvia videopätkiä. Pidin kovasti paperisermeistä ja tarvittaessa valaistuista ja tummennetuista väliseinistä, mutta videoista en pääasiallisesti niin välittänyt. Niiden hektinen, särisevä tunnelma tuntui olevan kuin toisesta maailmasta suhteessa esitykseen.

Kokonaisuutena Äidinmaa on hieno musikaali. On ilo nähdä huolella tehty uusi kotimainen musikaali, jossa Esa Niemisen ja Niklas Rosströmin säveltämät ja Annina Enckellin ja Sinikka Svärdin sanoittamat laulut soivat kauniisti. Tarinallisesti yllätyksiä ei juuri tarjoilla, mutta työryhmä on sanalla sanoen hieno ja Maria Sid on tehnyt ohjauksessa nähdäkseni hyviä ratkaisuja suhteessa tekstin haasteisiin. Suosittelen, jos kotimainen voimannäyte kiinnostaa.

Kiitokset kutsuvieraslipusta Espoon kaupunginteatterille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...