sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Johannes Ekholm: Rakkaus niinku


Johannes Ekholmin esikoisromaani Rakkaus niinku (Otava, 2016) nostettiin heti sukupolvensa ääneksi ja sitä kehuttiin milloin missäkin. Ekholmin sanotaan edustavan y-sukupolvea, siis käytännössä minun ikäluokkani, ja kertovan juuri niistä kokemuksista. Ja tavallaan kertookin. Näemmä on kuitenkin väliä sillä mihin kohtaan y:tä sijoittuu, sillä minulle sekä Rakkaus niinku että Ekholmin käsikirjoittama Kaspar Hauser -näytelmä jäivät etäisiksi kokemuksiksi vaikka ne runsaudessaan imaisivatkin mukaansa ja saivat nostamaan hattua tekijöille.

Kolmikymppinen Joona on menettänyt työnsä toimittajana ja muuttanut rahattomana Kirkkonummelle isän nurkkiin asumaan. Isän omaelämäkerrallinen kirjaprojekti ahdistaa poikaa ja niin ahdistaa maailmakin. Ihmiskontaktit löytyvät pääosin netistä, nimimerkin taakse piiloutuvan sadgirlin kanssa käytävät keskustelut muodostavat päivien olennaisimman hetken. Kustantamosta tarjotaan kuitenkin Joonalle sopimusta ja oman kirjan ajatus alkaa muodostua. Jos nauhottaisi kaikki keskustelunsa ja litteroisi ne, muodostuisiko niistä merkityksellistä sisältöä kirjaan tai edes elämään.

Tätä kirjoittaessa lukemisesta on aikaa jo puolitoista kuukautta, kirja uuvutti minut täysin. Joonan oman navan intensiivinen kaivelu ja reflektion tarve sai pään surisemaan ja puhekielisen tekstin lukeminen sai oman päänsisäisen ajatusmaailmankin taipumaan "musta tuntuu möyhön öyhön sivistyssana ja toinen" -tasolle. Ihan hirveää.

Osa vaikeudestani tämän teoksen kanssa oli puhtaasti visuaalinen. Kirjan pastellisävyinen kansi särki silmiä ja ysärihenkinen (?) taittotyyli sai pään räjähtämään aamujunassa. Ei kirjoja saa taittaa näin, huutaa mieli.

Tavallaan kyllä arvostan tätä kirjaa hirveästi ja samalla mietin että kuinka paljon tästä on faktaa ja kuinka paljon fiktiota ja miten tämän kirjoittaminen on varmaan ollut tosi vaikeaa koska ihan oikeasti netissä käydään päivittäin satoja sellaisia keskusteluja kuin tässä kirjassa. Että en tiedä nyt sitten. Arvostan, mutten nauttinut.

Luetut, lukemattomat -blogin Liisa kirjoittaa tästä hirvittävän fiksusti ja hienosti, jos ette vielä ole lukeneet tätä kirjaa niin lukekaa Liisan teksti ja päättäkää vasta sitten.

Helmet-haasteesta kuittaan kohdan esikoisteos.

Johannes Ekholm: Rakkaus niinku
Otava, 2016. 414 s.
Kansi: GRMMXI

10 kommenttia:

  1. Ihanan rehellinen ja hyvin kirjoitettu arvio! En ole tätä teosta lukenut, mutta kipuillut joidenkin muiden kirjojen kanssa toki. Jos blogia varten jotain lukee, ei oikein viitsi jättää keskenkään. Hankalinta on silloin, kun jotain teosta tai vaikka näytelmää kehutaan yleisesti tosi paljon, ja itse sitten onkin vähän eri fiiliksillä. Silloin voi lohduttautua sillä, että eipä kaikkien teosten tarvitsekaan puhutella kaikkia. Mulla on jäänyt Finlandia-ehdokkaitakin kesken ja esim. Sinuhe Egyptiläisen päälle aloin ymmärtää vasta pari vuotta sitten, kun opintoja varten päätin vihdoin sen kahlata läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Meri! Ja sanopa muuta, tulee vähän sellainen olo että mikä mussa on vikana kun en syty/innostu/tykkää. Mutta onneksi valikoimaa on, jokaiselle jotakin jne. :)

      Poista
  2. Olen yrittänyt lukea tätä kirjaa, mutta jollain lailla takkuaa ja ei etene. Toisaalta mielenkiintoinen ja toisaalta ei, ei tahdo saada kiinni. Lisäksi tulee välillä tyhmä tunne, kun ei ymmärrä kaikkia sivuilla viliseviä sivistyssanoja. @a_sulka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja fiiliksiä! Mä tahkosin tän bestseller-lainana läpi puolipakolla, vaati hirveästi keskittymistä.

      Poista
  3. Olen lukenut useita arvioita ja mietteitä tästä kirjasta, mutta ei sytytyä. Päinvastoin, mitä enemmän kirjasta luen sen varmemmaksi tulen, ettei ole mun juttu. Onneksi ei ole pakko lukea, vaikka toki varaan oikeuden muuttaa mieltäni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just tää, Elegia! Aina ei tartti just nyt, heti tai edes koskaan ja jos fiilis tulee niin kukaan ei kiellä.

      Poista
  4. Samoja fiiliksiä jätti. Hieno kirja sinänsä, mutta uuvutti mut ja luin vielä liian nopeastikin. Tämä olisi vaatinut oman aikansa. /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin, Tiia. Liikaa liian lyhyessä ajassa veti jaksamisen aika nollille.

      Poista
  5. Ihanaa, että sanallistit fiilikseni tästä kirjasta! Minä uuvuin kirjasta niin, etten jaksanut edes kirjoittaa. Tunsin itseni ihan täti-ihmiseksi, kun niin ärsyynnyin kaikesta omaan napaan tuijottelusta ja pinnallisuudesta. Ja kansi ja taitto sai myös minut näkemään (vaalean)punaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, ihanaa kuulla ettei ole yksin Tiina! Taitto oli todella mystinen, mietin että olisiko lukukokemuskin ollut erilainen erilaisella taitolla?

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...