Kuva: Saara Autere
Hymyilyttää vieläkin. Korkkasin oman Mad House -kauteni painelemalla jäisiä teitä pitkin Tiivistämölle katsomaan Sonya Lindforsin ja Laura Murtomaan Pas de Deux'ta. Ennakko-odotuksia saati -tietoja minulla ei juuri ollut, jotain tekemistä sillä tanssin kanssa tietääkseni piti olla, ja se sopikin hyvin, sillä tämä tahallaan väärinymmärretty kaksintanssi oli vaikka mitä.
Esitys alkaa Lindforsin ja Murtomaan saapuessa lämpiöön ja tervehtiessä kädestä pitäen kaikkia esityksiin tulijoita. Suorista katseista ja jämäköistä kädenpuristuksista tulee hyvä mieli. Kengät jätetään eteistilaan ja tilalle vaihdetaan tossut tai sukat, katsomottomassa esitystilassa itselleen saa valita haluamansa paikan. Yllättyin jälleen Tiivistämön salin muuttuneesta ilmeestä, näin avarana ja valoisana en ole tainnut sitä ennen nähdä.
Pas de Deux on viisiosainen teos, jonka eritaustaiset taiteilijat ovat yhdessä valmistaneet. Entréen kautta siirrytään Adagioon, jonka jälkeen nähdään Soolot ja Variaatiot, lopuksi Coda. Esityksen aikana yleisö saa liikkua tilassa vapaasti, istua tai seistä, määritellä itse etäisyyden jolla haluaa olla esiintyjiin ja toisiin katsojiin. Sisältöä on hankala kuvata, sitä on niin runsaasti mutta miellyttävällä tavalla.
Voisin kertoa kuinka kuulokkeet korvillani sain ohjeita tarkkailla omaani ja muiden hengitystä.
Kuinka Lindforsin soolossa uppouduttiin ASMR:n (Autonomous Sensory Median Response) maailmaan ja nautitaan suklaasta ja salaatista.
Kuinka ihmisen on vaikea pysyä pystyssä, jos hänen jalkansa kelmutetaan pyrstöksi.
Kuinka toista ihmistä voi pitää kädestä ja olla hetkessä.
Kuinka kauniilta ihmiskeho voi tanssiessaan näyttääkään ja miten kovasti haluaisin samanlaiset merenneito-legginsit kuin Murtomaalla.
Kuinka jännittävää ja kiitollisuutta luottamuksesta tuovaa oli päästä kampaamaan Lindforsin hiuksia ja laittamaan tälle glitteriä kasvoihin, itse en päästäisi ketä tahansa hiuksiani ja kasvojani koskemaan.
Kuinka savukoneen pilvi humahtaa ylitseni esitystilassa.
Esitys näyttäytyi minulle jonkinlaisena improvisaatioharjoituksena. Sanoin kyllä monesti mielessäni, tartuin siihen mitä tarjottiin, samalla nautin siitä että koko ajan oli mahdollisuus myös peruuttaa ja palata mukavuusalueelleen omiin oloihinsa. Käsiohjelmassa sanotaan esityksen olevan "pakollinen välivaihe, yritys pitää kiinni omista rajoista ja antaa toisten tulla lähelle", se tiivistää kokemukseni oivallisesti.
Kiitos Sonya Lindfors ja Laura Murtomaa että saimme olla osa tätä kaksintanssia.
Huomenna torstaina Lippupisteeseen tulee myyntiin yksi ylimääräinen näytös sunnuntaille (klo 19), käykää kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.