Kuva: Kari Hakli
Onneksi on muita bloggaajia, jotka muistuttavat ja huikkailevat kiinnostavista esityksistä, meinasi nimittäin tämä Teatteri Takomon Läski livahtaa ohi. Saimme sen kuitenkin kalenteriin mahdutettua varsin korkein odotuksin.
Raisa Omaheimon kirjoittama ja Elina Kilkun ohjaama ja dramatisoima esitys käsittelee lihavuutta. Sitä, millaista on olla lihava tässä yhteiskunnassa, jossa mukavia vaatteita ei löydy omassa koossa ja lehdet kehottavat säännöllisin väliajoin laihduttamaan. Sitä, miten kadulla vastaantuleva satunnainen ihminen saattaa yhtäkkiä kokea oikeudekseen haukkua sinua ja olemustasi. Sitä, miten vaikkapa lääkäri saati sitten treffikumppani ei näe ihmisessä muuta kuin kilot. Sitä, miten surullinen ihminen voi olla. Ja toisaalta sitten myös sitäkin, miten ihminen voi olla iloinen, onneksi.
Läski naurattaa tarkkanäköisyydellään, saa ajatukset rullaamaan ja mielen käymään ylikierroksilla. Samaistuttavaakin löytyy, varmaan jokaiselle jostain. Välillä on myös ihan kamalaa, kun lavalla periaatteessa kerrotaan humoristisia asioita ja ketään ei naurata yhtään, ei tekijää eikä yleisöä.
Puhepätkien välissä valot välkkyvät ja taustalla soi kumea äänimaisema. Toiminta lavalla tuntuu tällöin uhkaavalta ja ahdistavalta, ehkä niin oli tarkoituskin. Itselleni ne jäivät esityksen vaikeimmin lähestyttäviksi osiksi, vieraannuttivat.
Esityksen jälkeen puimme miehen kanssa ajatuksia minäkuvista, oman pään omituisuuksista ja siitä, että on hirveän kiva mennä lenkille vain siksi että haluaa mennä lenkille. Ollaan ihmisiä toisillemme ja itsellemme, käsiohjelmassa mainittua täydellistä maailmaa odotellessa.
Lukekaa ihmeessä myös Tallen rohkea ja hieno teksti tästä esityksestä ja itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.