keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kerry Greenwood: Phryne Fisher Mystery #4 ja #5


En varmasti ole ainut, joka tämän vuoden aikana on ihastunut Yleltäkin näkyneeseen Miss Fisher's Murder Mysteries -sarjaan. Sen innoittamana oli toki kokeiltava, onko ihastuttava naisetsivä yhtä viehkeä paperilla kuin tv-ruudulla. Varausjonojen vuoksi sain ensimmäiseksi luettavakseni sarjan osat neljä ja viisi ja numerojärjestysobsessioni ohittaen tartuin tuumasta toimeen. Lukiessa tuli ymmärrettävästi myös vertailtua teoksia tv-sarjan vastaaviin jaksoihin.

Death at Victoria Dock alkaa vauhdikkaasti särkyvään auton etulasiin. Phryne sattuu joutumaan keskelle murhapaikkaa satama-alueella eikä voi tietenkään jättää nuoren komean miehen kuolemaa tutkimatta. Samanaikaisesti naisetsivämme selvittää myös kotoansa kadonneen neiti Waddington-Forsythen tapausta. The Green Mill Murderissa puolestaan seikkaillaan savuisissa jazz-paikoissa, selvitetään tanssilavalla tapahtunutta murhaa ja jäljitetään sodan jälkeen hiljaisuutta kaipaavan miehen olinpaikkaa perintökiistan vuoksi.

Molemmat teokset olivat juonen osalta pääpiirteissään tuttuja tv-sarjan myötä, mutta ilokseni käsikirjoituksessa oli otettu jonkinmoisia vapauksia ja siten kirjoja sai lukea myös paikoin yllättyen. Hahmokavalkadi on myös alkuperäisesti hieman tv-sarjaa laajempi (itse hämmennyin muun muassa rouva Butlerin olemassaolosta kovasti!), mutta tutuksi tulleet perusluonteet olivat onnekseni kohdillaan. Tunnelma on joka tapauksessa ehdottomasti kohdallaan: 1920-luvun Australia on tavattoman viehättävä miljöö, Hispano-Suizan moottori ärjyy ja Phryne on käytöksellään juuri niin virkistävä ja omapäinen kuin toivoikin. Kirjaa kiitellessä ei voi välttyä myöskään kiittelemästä tv-version oivallisia roolittajia, sillä Essie Davis on esikuvansa ruumiillistuma.

Järkälemäisten kirjojen viidakossa on myös kiiteltävä teosten pituutta. Molemmat osat ovat sivumitaltaan alle kahtasataa ja siitäkin huolimatta asiat käsitellään perinpohjin. Tyhjäkäyntiä ei ole ja silti aikaa on esimerkiksi kuvailla Phrynen asuvalinnat, herra Butlerin cocktailit ja käytetyt kylpytuoksut. Ei ihme, että Greenwoodille on myönnetty Australian rikoskirjailijoiden Lifetime Achievement Award vuonna 2003. Ainut valituksen aiheeni tällä hetkellä on se, että suosikkiani Jack Robinsonia ei juuri kuultu Death at Victoria Dockissa, mutta onneksi asia korjattiin Green Millin puitteissa.

Parasta tässä hommassa on toki se, että Phryne Fisher -teoksia on julkaistu huikeat 20 kappaletta eli tästä herkusta pääsee vielä nauttimaan lisää. Suosittelen näitä lämpimästi kaikille historiallisten rikoskirjojen ystäville, jotka eivät kaipaa graafista gorea vaan viihtyvät kauniisti sisustetuissa salongeissa ja arvostavat vikkeläkielistä naisetsivää.

Kiitokset myös mainiolle Espoon kirjastojen aineistohankintaporukalle, jotka vastasivat tavattoman nopeasti epätoivoiseen Twitter-huutoon ja hankkivat näitä teoksia HelMet-alueelle!

HelMet-haasteesta ruksaan kohdan kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta.

Kerry Greenwood: Death at Victoria Dock (Phryne Fisher #4)
Poisoned Pen Press, 2007. Alunperin julkaistu 1992. 164 s.
Kansi: ?









Kerry Greenwood: The Green Mill Murder (Phryne Fisher #5)
Poisoned Pen Press, 2007. Alunperin julkaistu 1993. 192 s.
Kansi: ?

4 kommenttia:

  1. Voi vitsit, tässäpä varmasti mainioita kirjavälipaloja silloin, kun kaipaa luettavakseen jotain viihdyttävää ja nokkelaa. Tv-sarja on aika kiva, joten miksei kirjatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just sellaiseen, Katja! Näissä ei minun mielestäni kikkailla liikaa murhilla, ei ole liikaa gorea ja henkilökavalkadi on miellyttävä.

      Poista
  2. Oijoi, sarja oli ehdoton kesäsuosikkini, joten kyllä nämä kirjakin on katsastettava. Projekti ensi kesäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän sitä projektia olisi, Minna, kuulostaa hyvältä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...