torstai 2. tammikuuta 2014

Haruki Murakami: Norwegian Wood


En tiedä olinko alitajuisesti säästellyt Haruki Murakamin Norwegian Woodia (Vintage, 2010; alkup. 1987) marraskuuta varten. Ehkä näin. Sen kuitenkin tiedän, että eräänä päivänä kävelin tihkusateessa juna-asemalta kotiin ja luin kävellessäni kirjan viimeiset sivut sillä en halunnut jättää niitä myöhemmäksi.

The more the memories of Naoko inside me fade, the more deeply I am able to understand her. I know, too, why she asked me not to forget her. Naoko herself knew, of course. She knew that my memories of her would fade. Which is precisely why se begged me never to forget her, to remember that she had existed. 
The thought fills me with an almost unbearable sorrow. Because Naoko never loved me.

Toru kuulee lentokoneessa Beatlesin Norwegian Wood -kappaleen ja joutuu surun valtaan. Mieleen nousee elävästi kävelyretki puistossa nuoren naisen, Naokon, kanssa, vaikka aikaa on kulunut jo lähes kaksikymmentä vuotta. Muuta keinoa tilanteesta selviytymiseen ei ole kuin kirjoittaa ja niin Toru matkaa omaan menneisyyteensä ja yrittää saada selkoa rakkaudestaan ja menetyksistään. Naokon lisäksi elämän lankoihin kiinnittyy myös muita naisia, kuten persoonallinen Midori ja kitaraa soittava Reiko.

Vaikka Norwegian Woodista puuttuukin se maailman nyrjähtäneisyys, joka lukemissani Kafkassa rannalla ja ihanassa 1Q84:ssä oli, on se silti omalla tavallaan taianomainen. Kaikki tapahtumat ovat pääosin arkisia, elämä jatkaa radallaan, ja silti kaiken yllä leijuu jokin, josta ei aivan saa kiinni, mutta joka saa uskomaan siihen että elämä ei ole niin harmaata kuin se joskus antaa ymmärtää. Murakamilla on myös taito saada minut uskomaan, että paljon asioita tapahtuu, vaikka ulkoisesti aika näyttää lähes pysähtyneen. Tavallaan Norwegian Wood toi mieleeni Richard Linklaterin elokuvan Rakkautta ennen aamua (1995). Myös siinä rakastutaan, kävellään ja puhutaan tuhottoman paljon, mutta loppujen lopuksi varsinaisia tapahtumia on käsittämättömän vähän.

Norwegian Wood on surullinen ja kaunis kirja. Siinä on paljon häikäisevää upeutta ja toisaalta pieneksi kääriytynyttä mutta silti rikkirepivää melankolisuutta. Se on hieno. Ja vaikka Murakami kuinka kuuleman mukaan ahdistuikin siitä, että NW lopulta toi hänet suuren yleisön tietoisuuteen, olen siitä erittäin iloinen.

Kirsi piti kirjan alakuloisesta tunnelmasta, Maria kuvaa sitä haikeankirpeäksi.

Haruki Murakami: Norwegian Wood (Noruwei no mori, 1987)
Vintage, 2010. 389 s.
Kääntänyt: Jay Rubin
Kansi: Markus Klinko & Ruth Rowland

10 kommenttia:

  1. Tämä kirja on ollut minulla suomennoksen ilmestymisestä alkaen, mutten ole lukenut, sillä sitten en voisi lukea sitä enää ensimmäistä kertaa. Vinksahdus päässä, tiedätte(kö)hän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän erittäin hyvin, HeidiBee. Itse haluaisin lukea uudestaan aika monta kirjaa. :)

      Poista
    2. Uudestaan ENSIMMÄISTÄ kertaa. Oi oi :)

      Poista
    3. Ilta-aivot jumahtivat, ENSIMMÄISTÄ siis tarkoitin. Ekat kerrat ovat kyllä ah ihania. <3

      Poista
  2. Ihana kuva! <3

    Ja ihanaa että luit tämän kirjan. Arkinen mutta taianomainen - juuri niin! Ja vertaus Rakkautta ennen... -elokuviin on osuva, toden totta. Vaikka rakastankin Murakamin niitä kirjoja, joissa maailma on enemmän vinksallaan (kuten tällä hetkellä keskeneräisessä 1Q84:ssakin), on tämä NW minulle se kaikkein rakkain miehen kirja. Toiseksi rakkain taitaa olla juoksukirja, kolmanneksi kiilannee 1Q84. Kafka on ainoa suomenkielinen Murakami joka minulla on lukematta, mutta sen lukemista säästän erääseen erityiseen hetkeen.

    Suosittelen lämmöllä myös Norwegian Wood -elokuvaa, se on uskomattoman hieno! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, se on Wienistä mutta ajattelin että se sopisi tähänkin. :)

      Tämä NW oli kyllä kaunis kuin mikä. Minulla on juoksukirja vielä lukematta, mutta Kafkan ja 1Q84:n välillä valitsen ensimmäikseksi 1Q84:n, se oli vain niin massiivisen hieno.

      Pitääkin katsoa se elokuva, kiitos kun muistutit!

      Poista
  3. Pidin kyllä alakuloisesta tunnelmasta, mutta valitettavasti tämä Murakami ei vielä minusta tehnyt innokasta fania. Kovasti kehutaan sitä kolmiosaista jättiläistä Q-jotakin :) , mutta en oikein ole arvannut tarttua.

    VastaaPoista
  4. Kiehtova blogi! Pistänkin seuraukseen Bloglovinissa :)

    http://quotidienne2014.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Minä pidin tästä paljon. Mutta täytyy sanoa, etten ihastunut tähän ihan niin paljon kuin odotin. Jäin kaipaamaan joko enemmän kauneutta tai sitten selkeästi enemmän karuutta. Heh, ei kelvannut tällainen sopeva tasapaino minulle ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...