maanantai 2. joulukuuta 2013

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga #1-2

Kuva: Fiona Staples/Image Comics

Nyt kuulkaa oli hyvä sarjakuva tämä Brian K. Vaughanin käsikirjoittama ja Fiona Staplesin piirtämä Saga (Image Comics, 2012-). Selvästikään en ole yksin, sillä massiivisiin mittoihin jo kahdessa ensimmäisessä albumissaan yltävälle sarjalle on lykätty jo useampi Eisner-palkinto ja yksi Hugo.

Tekniikkaan tukeutuvan Landfallin planeetan ja taikoja taitavan Wreathin kuun asukkaat ovat sotineet jo aikakausia. Verta on vuodatettu puolin ja toisin ja viha kahden rodun välillä roihuaa edelleen. Tapahtuu se klassinen: Landfallista kotoisin oleva Alana rakastuu wreathilaiseen, vankina olevaan Markoon. Kaksikko lähtee karkuteille tietenkin nyt molempien puolien halveksumana. Kaiken lisäksi rakastavaisille syntyy lapsi, ehkä ensimmäinen laatuaan rotujen välillä. Väkivalta heitetään romukoppaan ja tavoitteeksi asetetaan lapsen turvallisuuden takaaminen. Sotatiloissa olevissa maissa homma ei kuitenkaan ole yksinkertainen, eikä vähiten siksi että pienen perheen perään lähetetään salamurhaajia molemmilta suunnilta.

Tämän enempää juonta lienee turha ruotia, sillä se vain pilaisi hienoja hetkiä sarjakuvan parissa. Perusajatuksena on joka tapauksessa rakkaus ja väkivallattomuus, rauhanomaisuuden tavoittelu ja perheen koossa pitäminen. Siirappinen ei sarjakuva kuitenkaan ole, vaan siinä on sopivasti särmää muutamien herkkien hetkien vastapainoksi. Ja siis tähän särmään muuten kuuluu sitten myös seksiä ja (paljohkostikin) väkivaltaa, olette varoitettuja.

Saga osaa olla samanaikaisesti vakava ja yhteiskuntakriittinen sekä hauska ja vinoileva. Tarina on isoa, tapahtuuhan se vielä kaiken lisäksi avaruudessa, ja osaa ottaa siitä kaiken irti olematta kuitenkaan makuuni liian melodramaattinen. Sarjakuvaa on Wikipedian mukaan verrattu niin Star Warsiin, Sormusten herraan kuin Romeoon ja Juliaankin eivätkä väitteet täysin tuulesta temmatuilta vaikuta.

Mahtava Lying Cat. Kuva: Fiona Staples/Image Comics

Staplesin piirrosjälki on huikean hienoa ja nautittavaa katsottavaa. Sopivan rouheaa, silti kaunista ja väritykseltään upeaa. Vaughan puolestaan on rautainen tarinankertoja. Kaksikko pelaa hienosti yhteen ja tarinankuljetusta on mainiota seurata niin tekstillisesti kuin kuvallisestikin.

Suosittelen lämpimästi. Kiitokset Herra ja Rouva Sivukirjastolle.

ps. Pieni varoitus: jos luet tätä julkisissa, saatat saada lähistöllä istuvilta vanhemmilta tädeiltä hämmästyneitä katseita.
pps. Mies oli selvittänyt, että Vaughan oli alkanut kirjoittaa tätä ollessaan koululainen. Respect.

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga #1
Image Comics, 2012. 160 s.










Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga #2
Image Comics, 2013. 144 s.

4 kommenttia:

  1. En ymmärrä hämmästyneitä katseita. Mutta sen ymmärrän, että tykkäsit! Ja toisaalta miten ihanaa, että tykkäsit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tädit eivät olleet tottuneet näkemään alastomia piirroshahmoja aamubussissa? Kiitos vielä suosituksesta, oli nannaa tämä!

      Poista
  2. Hmm, pitänee tutustua sopivan hetken tullen!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...