lauantai 22. kesäkuuta 2013

Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti


ab ovo

Minna Lindgrenin Sivistyksen turha painolasti (Teos, 2011) vaikutti kiinnostavalta tapaukselta. Mitä tapahtuu, kun lukee Väinö Hämeen-Anttilan yksin kirjoittaman tietosanakirjan 1920-luvulta? Viisastuuko lukija lukiessaan, löytääkö kadonneita tiedonjyviä, muuttuuko elämä? Lindgren ottaa asiasta selvää ja tarttuu rohkeasti Uuteen tietosanakirjaan.

chassé

Lindgren tarttuu toimeen systemaattisesti ja suurella motivaatiolla. Uusi tietosanakirja on löydetty antikvariaatista ja suuri osa muutakin Hämeen-Anttilan tuotantoa pääsee mukaan Sivistyksen turhaan painolastiin. Teksti liikkuu eteenpäin liukuvin tanssiaskelin Lindgrenin toisinaan pohdiskellessa sanojen etymologioita, pohdiskellen tiettyjen sanojen valintoja ja kertoessa samalla omasta elämästään mystisessä avokonttorissa.

Föttingenin transformaattori

Olen myös hieman hämmentynyt. Lindgren kirjoittaa Föttingenin transformaattorin olevan jotain yhtä hämärää kuin nimeni mutta mitään muuta ei kerrota. Googlekaan ei tiedä mitä etsiä, kysyy vain tarkoitinko Göttingenin transformaattoria ja siitäkin minut ohjattiin vain yhteen flickr-palvelusta löytyvään kuvaan.

jäkkärä

Huomasin lämpeneväni Lindgrenin tekstille viimeistään hakusanan jäkkärä kohdalla.

Kenties tahtomattaan Mummo kylvi minuun addiktion. Näin Sound of Musicin 12 kertaa elokuvateatterissa ja tein sen takia vararikon, koska en saanut kyllikseni Christopher Plummerista. Hän oli aina niin miehekäs, taputtaessaan valkoisten hansikkaiden peittämiä käsiään ländlerissä tai komentaessaan lapset koirapillillä riviin. Kapteeni von Trapp ei ollut arjalainen militantti, vaan Hitleriä vastustava pehmomies, joka elokuvan käännekohdassa laulaa itävaltaisen kansanlaulun Jäkkärä (Edelweiss, mykerökukkainen ruoho).

Sillä minäkin ihailin ihanaa Plummeria ollessani ala-asteella ja nähtyäni ensimmäistä kertaa Sound of Musicin. Ihana mies, vaikka hieman jäyhä. Ja Edelweiss saa minut edelleen hieman kyynelöimään.

paini

Viehättymisestäni huolimatta Sivistyksen turhan painolastin lukeminen oli toisinaan minulle jonkinlainen painiottelu. En aivan ymmärtänyt Lindgrenin intohimoa Hämeen-Anttilaa kohtaan, saati sitten Hämeen-Anttilan Merillä-teoksen jonkinlaista referointia L-kirjaimen tienoilla. Lisäksi pohdin, kuinka paljon Lindgren liioittelee kuvatessaan jokapäiväisiä keskustelujaan milloin urheilukaupan myyjän, milloin miellyttävä-äänisen eläkesijoitus-miekkosen kanssa. Ymmärrän, että tällaisen kirjan lukeminen voisi olla varsin tylsää jos kaikki olisi täysin realistista, mutta minua kiinnostaa ehdottiko Lindgren oikeasti hankkeensa nimeksi Filippa K. Rusettipusero tai pakkasiko hän miehensä lomatarvikkeiden joukkoon gredliinin.

res judicata

Lakivoimaisen tuomioni mukaan Sivistyksen turha painolasti oli joka tapauksessa viihdyttävä opus. Se esitteli paljon mielenkiintoisia sanoja, joista en ollut koskaan kuullutkaan (ette ikinä arvaa, mitä sanomapitsi tarkoittaa) ja Lindgrenin kirjoitustyyli on naseva. Hämeen-Anttilaa koskeviin tekstipätkiin tosin huomasin pitkästyväni, vaikka hänen osallisuutensa opukseen onkin itsestäänselvä. Parhaimmillaan kirja oli pienissä pätkissä luettuna, kahvikupillisen ohessa tai ennen nukkumaanmenoa. Lisäksi todellisuusepäilyistäni huolimatta huomasin tykästyneeni Lindgreniin (ja hänen Puujalka-Mummoonsa), joten uskon meidän jäävän ystäviksi.

valistus

Myös muut ovat valistuneet kirjaa lukiessaan. Minna löysi Lindgrenistä kadonneen siskonsa, Suketus kuvaa kirjaa pirullisen tarkaksi ajankuvaksi.

Minna Lindgren: Sivistyksen turha painolasti
Teos, 2011. 341 s.
Kannen kuva: Liisa Valonen
Ulkoasu: Camilla Pentti

6 kommenttia:

  1. Hauskaa, että luit tämän. :)
    Minun oli vaikea päästä takaisin lukurytmiin pitempien taukojen jälkeen, mutta kokonaisuudesta pidin kovasti. Mitä Hämeen-Anttilaan tulee, aloin kadehtia Lindgreniä noin monipuolisen ja omalaatuisen sukulaisen vuoksi! Tosin Lindgrenin suku tuntuu muutenkin tulvivan mielenkiintoisia hahmoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, pitempien taukojen jälkeen tosiaan oli vaikea hypätä kyytiin! Luin tätä yleensä noin vartin pätkissä, se oli minulle aika sopiva tahti. Ja ihan totta, aikamoisia sukulaisia Lindgrenillä!

      Poista
  2. Täytyypäs jossakin välissä lukaista! Pelkkä kirjan nimi saa aikaan pohdintaa ja kysymyksiä. Turhaksi painolastiksi ei kannata ainakaan sitä sivistystä kutsua, jonka kirjoja lukiessa saa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, salainen ystävä! Kirjoista saatava on kyllä pääasiassa hyvin, öh, epäturhaa, mutta huomaan jo nyt unohtaneeni osan tästä kirjasta oppimistani termeistä. Olivatkohan ne sitten turhia? Sanomapitsiä en tosin aio unohtaa!

      Poista
  3. Minä niin tästä pidin! Tekisi mieli kovasti lukea lisää Lindgreniä, varmaan se Ehtoolehto pitäisi jostain hankkia. Terävä kynä naisella, ja ääneen nauraminen lukiessa on aina plussaa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtoolehto on kyllä luettava, Suketus. Nauraminen tekee aina hyvää. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...