torstai 11. huhtikuuta 2013

Salla Simukka: Punainen kuin veri


Salla Simukan Kun enkelit katsoivat muualle oli joskus yläasteikäisenä minulle tärkeä kirja. Kun eteen sitten tarjoutui mahdollisuus lukea Simukan uusi, nuorille suunnattu trilleri Punainen kuin veri (Tammi, 2013) tartuin tilaisuuteen kiinnostuksella.

Vedostusaltaiden neste oli rusehtavaa. Lumikki kokeili sitä sormellaan. Vettä.
Hän katsoi pimiön lattiaa, jossa näkyi punaruskeita tahroja. Hän katsoi setelin kulmaa, jossa oli samaa punaruskeaa. Samassa hän tiesi, mikä häivähti pimiössä häiritsevänä. 
Vanhan veren haju.

Lumikki Andersson on Tampereella asustava, omissa oloissan viihtyvä lukiolaistyttö. Kun hän eräänä aamuna törmää koulun pimiössä kuivuviin verisiin seteleihin, ovat mysteerin ainekset kasassa. Miten setelit liittyvät Lumikin koulututtaviin ja mistä ihmeestä veri on oikein peräisin? Vähitellen nuoren naisen eteen alkaa avautua vyyhti, johon on sotkeutunut huumeita, rakkautta ja rahaa.

Koska kyseessä on trilleri en tohdi nykiä juonta auki sen suuremmin. Voin kuitenkin paljastaa, että luvassa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta ei liian suurella kädellä annosteltuna. Tarina pysyy uskottavuuden rajoissa, vaikka lukioikäisten rikoksien ratkomiset tuppaavatkin muistuttamaan Neiti Etsivistä. Lumikki tituleeraa itseään eräässä välissä Hercule Poirotin ja Lisbeth Salanderin salatuksi lapseksi eikä luonnehdinta ole yhtään hassumpi, yhtymäkohdat Stieg Larssonin Salanderiin ainakin ovat ilmeisiä tekemättä Lumikista kuitenkaan kehnoa plagiaattia.

Eivät kuolleet välitä. Kuolleet ovat kuolleita. Vainajia ei hetkauttanut, vaikka hautojen ylitse loikki tyttö, joka ei halunnut vielä itse vainajaksi. Siksi hänen oli pakko juosta, vaikka jalat liukuivat hallitsemattomasti jokaisella askeleella, vaikka pakkanen tuntui tikkaavan keuhkot täyteen pieniä reikiä ja hiki virtasi paksun takin ja villapaidan alla.

Lumikki-trilogian nimet kumartavat Grimmin sadun alulle ja toinen osa, Valkea kuin lumi, on tulossa jo elokuussa. Kolmatta osaa, Musta kuin eebenpuu, saadaan puolestaan odotella ensi kevääseen. Jos Simukka kirjoittaa seuraavatkin osat samantasoisesti, olen innolla mukana seuraamassa Lumikki Andersonin seikkailuja ja odotan paljastuksia heistä, joista tässä osassa vain vihjattiin.

Simukka kuljettaa tarinaansa varmoin ottein ja sujuvalla kielellä. Toisinaan tekstiin upotetut puhekielisyydet ja viittaukset tuttuihin merkkeihin tai muihin nuorisojuttuihin tuntuivat hieman huvittavilta, mutta toisaalta tarina oli itsessään sen verran kiinnostava että Louis Vuittonit ja Escadan kausituoksut kykeni ohittamaan olankohautuksin.

Punainen kuin veri on viihdyttävä ja sopivan jännittävä teos, jonka kohderyhmä toivottavasti löytää. Itse ainakin luulisin, että olisin pitänyt tästä kirjasta myös teininä, olinhan silloin rikosiin ja niiden ratkomiseen liittyviin opuksiin varsin koukussa. Seuraavaa osaa odotellessa!

Myös Kirsi nautti vauhdikkaasta matkasta Lumikin kyydissä, Jenni pohtii jutussaan miten nuorille pitäisi kirjoittaa. Kohderyhmän parissa kirja on jakanut mielipiteitä ainakin demi.fi:n keskustelupalstan perusteella.

Kiitokset kustantajalle arvostelukappaleesta.

Salla Simukka: Punainen kuin veri
Tammi, 2013. 265 s.
Kansi : Laura Lyytinen

2 kommenttia:

  1. Itsekin luin tämän juuri ja pidin kyllä kovasti. Aion ehdottomasti lukea jatko-osatkin, sen verran hyvin tämä koukutti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että muutkin ovat koukuttuneet, Kuutar. :) Kyllä tämä ihan ehdottomasti menee seurattaviin sarjoihin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...