tiistai 9. huhtikuuta 2013

Leena Krohn: Tainaron


Leena Krohnin Tainaron: Postia toisesta kaupungista (WSOY, 1985 / Teos, 2006) kuljettaa lukijan ihmeelliseen Tainaronin kaupunkiin. Nimettömäksi jäänyt kirjoittaja kynäilee kirjettä jollekulle tärkeälle, jonka henkilöllisyys jää myös hämärän peittoon. Kolmessakymmenessä kirjeessään kirjoittaja kertoo elämästä Tainaronissa ja sen erikoisista asukkaista ja kaipaa vastausta vastaanottajalta.

Mutta se oli ihmeellinen kaupunki! Jäärän ylpeys oli ymmärrettävissä. En ollut ikinä käsittänyt, miten valtava Tainaron oli. Näin nekin kekomaiset asuinalueet, joissa kerran olin vieraillut vain kastuakseni kuningattaren kyynelistä, näin ruhtinaan palatsipuiston käytävineen ja pagodeineen, ja idässä slummien loputtomat sotkuiset vyyhdit.

Tainaron tuntuu yhtä aikaa tutulta ja vierailta. Kirjoittajan mukana pääsemme tutustumaan pölyisiin katuihin ja värikkäisiin ketoihin sekä lepäilemään aurinkoisella parvekkeella. Tutustumme kuningatarmehiläiseen ja kuuntelemme Jäärän kertomuksia, melkein kohtaamme muurahaisleijonan (joka ei harmi kyllä muistuta Muumien versiota laisinkaan) ja kävelemme termiittikeon uumenissa. Kaupunki tuntuu todelliselta ja silti siellä elelevät hyönteisenkaltaiset olennot hämäävät: olemmeko vielä maapallolla? Olemmeko ihmisiä, onko kirjoittaja ihminen? Erilaisia olemme ainakin, sillä jos kirjoittaja katsoo kummeksuen tuntosarvia katsovat hekin häntä oudoksuen.

Leena Krohn kehrää kokoon kuvan unenomaisesta ja kauniista sekä toisaalta tehokkaasta ja toimintaa kuhisevasta kaupungista. Tainaronissa kaikki muuttuu joka päivä ja siellä ei koskaan voi ehtiä tutkimaan jokaista kadunkulmaa. Hyönteiset elävät omaa elämäänsä, toiset lyhyttä ja intensiivistä, toiset koteloituvat moniksi vuosiksi. Vaikka moni kuvaus on hyvin akkuraatti vastine meidän maailmamme hyönteisille, on Tainaronin hyönteisissä lisäksi jotain joka tuo ne hyvin lähelle. Minun on vaikea mieltää hyönteisiä inhimillisiksi sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta jotain sellaista Krohn saa tekstillään aikaan, saa ajattelemaan hyönteisiä inhimillisinä olentoina vaikka ne toteuttavat samalla omia tehtäviään luonnon kiertokulussa.

Tähän uuteen, vuonna 2006 painettuun painokseen, on lisätty kaksi uutta lukua ja Inari Krohnin kuvitus. Mustavalkoinen kuvitus tuo oman lisänsä kirjan hiljaiseen ja omalaatuiseen tunnelmaan.

Mekin muutumme, mutta vähä vähältä. Me olemme tottuneet tiettyyn pysyvyyteen ja meillä on useimmilla enemmän tai vähemmän vakaana säilyvä henkilöllisyys. Toisin on täällä. Minulle on jäänyt arvoitukseksi, mikä oikeastaan on yhteys kahden peräkkäisen elämän välillä. Kuinka henkilö, joka muuttuu niin täydellisesti, voi enää sanoa olevansa missään mielessä sama kuin ennen? Mitän hän voi jatkaa? Kuinka hän voi muistaa?

Itse pidin kovasti tästä matkasta uuteen kaupunkiin. Krohnin kauniin kielen lisäksi nautin kovasti tuttujen hyönteislajien tunnistamisesta ja niiden elintapojen muuntamista kaunokirjalliseksi tekstiksi.

Lukudiplomitehtävä (Fantasiaa): Valmista teoksen hyvistä ja pahoista hahmoista pelikortit. Esittele.

Tainaronissa ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole hyviä tai pahoja hahmoja, sillä hyönteisyhteiskuntaa muistuttavassa kaupungissa jokaisella olennolla on oma tehtävänsä. Valitsin pahaksi hahmoksi kuitenkin mystisen muurahaisleijonan, josta kirjassa annetaan vain viitteitä, ja hyväksi hahmoksi Outojen holhoojan.



Olin kaatunut hiekkaan pelkästä pelon heikotuksesta, sillä olin ehtinyt nähdä kuinka jonkinlainen kärki, karvojen tai piikkien peittämä kynsi tai ehkä hammas vilahti reiän reunalla, mutta se oli kadonnut heti takaisin pimeyteen.

Muurahaisleijona näyttäytyi minulle yhtenä niistä harvoista hahmoista, joissa ei tuntunut olevan mitään inhimillistä. Lisäksi sen muoto jossain määrin toisteli pataa, joten siksi se sai päätyä pataässäksi.



Ja sellainen tosiaan on Kuningatarkimalainen, että hän huolehtii hellästi niistä, joita monet täällä Tainaronissa pitävät kummallisina ja kartettavina: katulaulajista, kerjäläisistä ja ilolinnuista, eri tavoin hassahtaneista ja omiin rohtomaailmoihinsa unohtuneista.

Kuningatarkimalaiselle kuului tietysti herttakuningattaren rooli. Yritin kortissa toistaa pelikorttikuningattaren väritystä ja joitain kuvioita. Kukkakin pääsi ovelasti mukaan. Toivottavasti tein Outojen holhoojan kapealle tiikeriraitaiselle vyötärölle tarpeeksi oikeutta.

Lukudiplomia varten tämän ovat lukeneet myös Suketus ja Luru.

Leena Krohn: Tainaron
WSOY, 1985 / Teos, 2006. s.
Kannen kuva ja kuvitus: Inari Krohn
Kansi: Merri Nordin

16 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä hieno kirja. Yritän ehkä jossain vaiheessa metsästää sen omaankin hyllyyn. Minulle tästä seurasi hillitön Krohn-kuume ja olenkin jo lukenut Hotel Sapiensin tähän päälle. Onneksi on monta muuta vielä lukematta. :)

    Tainaronissa on (muun muassa) se hienoa, että asiat eivät ole mustavalkoisia eivätkä yksinkertaisia. Se saa miettimään omaa suhtautumista ympärillä oleviin ihmisiin ja tapahtumiin: voisiko kaikessa olla kuitenkin vielä sellainen puoli, jota en itse näe tai ymmärrä.

    Tässä kirjassa on sellaista taikaa, että se ei kulumalla vähene. Uudestaan lukemalla löytyy luultavasti joka kerta paljon uutta. Taidokkaan kirjan merkki!

    Ihanat pelikortit! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin lukenut aiemmin Krohnilta vain Pelikaanimiehen, tuo Hotel Sapiens kiinnostaa myös kovasti, Suketus. Ja ihan totta, tuo ns. harmaan alueen löytyminen oli ehdottomasti yksi kirjan parhaita anteja. Ja kiitos! <3

      Poista
  2. Jumaliste naine, noi sun pelikortit on hienot! Tosi hienot! Tee koko sarja, sitten pelataan ... no, ristiseiskaa, en mä muuta osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liina, luulen että koko sarjan väkertämiseen menisi turhan pitkään, nuo kun ovat käytännössä postikortin kokoisia. Ja en muuten osaa korttipelejä minäkään. :) Mutta siis kiitos!

      Poista
  3. Tainaron on upea ja Leena Krohn nero, olen vakuuttunut. Aika nerokas olet kyllä sinäkin: aivan mahtavat pelikortit. Kiitos kiinnostavasta kirjoituksesta ja erinomaisesta kuvituksesta! :)

    VastaaPoista
  4. Kirjasta pidän totta kai mutta onpas hienot pelikortit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset hdcanis ja kiitos jälleen kerran mainiosta haasteesta joka motivoi tällaiseen!

      Poista
  5. Leena Krohn on lempparikirjailijoitani ja kirjahyllyssäni komeilee jopa viisi hänen kirjaansa! Tainaronista en muista enää paljoakaan, muuta kuin outouden tunnelman. Pelikortit ovat hienot, vautsivau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Tuija, Krohn-kokoelma olisi hienoa olla. Minulla on vain Pelikaanimies omassa hyllyssä. Ja kiitos!

      Poista
  6. Tainaron teki minuun syvän vaikutuksen ja oli ensimmäinen Krohnilta, jonka luin. Annoin kirjan lahjaksi, juuri tuon saman painoksen lisätty lukuineen. Joskus haluaisin sen vielä itselleni ja lukea uudestaan. Kiinnostavaa oli lukea kirjoituksesi luonnontieteilijän näkökulmasta ja mahtavat pelikortit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sara! Tämä on varmasti ollut hieni lahja saajalleen. Ja veikkaan, että toisella lukukerralla tästä voisi saada entistä enemmän irti.

      Poista
  7. Lainasin tänään kirjastosta Hotel sapiensin. En ole aiemmin Leena Krohnia lukenut, mutta Krohnin kirjat ovat vaikuttaneet niin kiehtovilta, että on tehnyt jo mieli jonkin aikaa kokeilla, miten Krohn minuun uppoaa. Tämäkin on lukulistallani. Arviosi vain vahvisti haluani lukea Tainaron.

    VastaaPoista
  8. Tainaron on tosiaan kiehtova kirja, ja oi, onpa hienot pelikortit! Voisit ehdottaa kirjailijalle, että seuraavaan painokseen liitetään kuvien lisäksi Tainaron-korttipakka! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...