sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Lavalta: Omatuntoklubi 13/04/13

 Marja Salo ja Anna Paavilainen juontotehtävissä hienoissa jätesäkeissään.

Viime kuun Omatuntoklubin festareista innostuneena oli taas tänä lauantaina aika kömpiä Lavaklubille. Saapuessamme paikalle hieman ennen kello yhdeksää klubi alkoi olla jo melkoisen täynnä ja myös lämpötila oli sen mukainen. Istumapaikkoja onneksi löytyi vielä ja lyhythihainen mekko oli kerrankin kuningasidea.

Kertauksena vielä Omatuntoklubin ideana on siis tarjota avoin lava kaikenlaisille esityksille. Klubille voi ilmoittautua etukäteen tai esiintymishimon iskiessä illan aikana voi itselleen haalia vielä viiden minuutin pikaesiintymisajan. Pääsymaksy klubille on 1-100 euroa omantunnon mukaan, viitosella saa hienon Omatuntoklubi-rannekkeen.

Eilisen klubilla saatiin nähdä kuusi erilaista esitystä, tässä pieniä tunnelmapaloja.


Illan korkkasi hieman yhdeksän jälkeen folk-yhtye Skip Zone, joka julkaisi viime kesänä yhtyeen nimeä kantavan debyyttilevynsä. Lavaklubilla Skipparit esittivät akustisella kokoonpanolla neljä kappaletta. Suosittelen seesteisen folkin ystäville.



Porvoolaiset nuoret Elina ja Olivia saapuivat Omatuntoklubille esittämään Hectorin ja Rebekan rakkaustarinan Sokea rakkaus. Mitä tapahtuu, kun toinen luulee joutuvansa muuttumaan saadakseen pitää armaansa rakkauden? Esitys vedettiin kunnialla ja herätti yleisössä hilpeyttä, mainiota! Erityishymy Leijonakuningas 2 -coverkappaleesta.


Kolmantena esiintyi ihana Koskelainen soitellen kappaleita marraskuussa ilmestyneeltä Bola Bola -levyltään. Meininki oli mainio ja erityisesti ilahdutti toivomani Sataa-kappaleen esitys. Kiitos!


The Presidents toi lavalla Kansallisteatterin omaa väkeä nokkamiehenään teatterin taiteellinen johtaja Mika Myllyaho. Lavalla laulettiin muun muassa Silvio Berlusconista ja Penelope Cruzista. Kuulemma yhtye on ainut, joka saa soittaa Omatuntoklubilla niin kovaa.


Illan viimeisenä yhtyeenä esiintyi Eri Horisontit, jotka omien sanojensa mukaan soittavat angstista rockia. Mystisistä musikanteista ei ainakaan heti löytynyt hakukoneiden avulla lisätietoja, mutta sanottakoon nyt tässä että meininki oli mainio.



Viimeisenä lavalle saatiin Duo Afran ja Safiran esittämänä itämaista tanssia, jota oli ilo katsella. Esitys oli kolmiosainen: ensimmäisessä osassa oltiin perinteisemmissä tunnelmissa, toinen osio oli synkempää tribaalifuusiota ja kolmas puolestaan balkanfuusiota.


Virallisten esitysten jälkeen saatiin taas fiilistellä DJ Vauvaukin soitannan tahdissa. Paikalla oli myös jälleen hiustaitelija ja myös kirpputori. Yksi mekko jäi hieman kutkuttamaan takaraivoon, mutta jäi harmi kyllä tällä kertaa hankkimatta.


Kevään viimeinen klubi järjestetään 11.5. ja 9.5. Omatuntoklubi goes street eli huhtikuun klubin tuotot jaetaan kyseisenä päivänä Helsingin katutaiteilijoille. Lisätiedot klubin facebooksivuilta.

Iloinen bloggaaja kiittää hyvästä meiningistä!

4 kommenttia:

  1. Ihanan iloinen olet! Nautin tavattomasti Lavalta-sarjastasi. Tulee sellainen olo, että olisi niin virkistävää käydä useammin kulttuuririennoissa. Itse vietin nyt päättyvällä viikolla itselleni harvinaisen menopainotteisia päiviä ja olipa hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Itse aina välillä mietin, että pitäisikö menoja vähentää entisestään mutta kuitenkin tuntuu sitten käytyään tuntee saaneensa energiaa. :)

      Poista
  2. Moi! Sain just kaverilta tämän linkin. =) Tanssiduettomme oli Duo Afra & Safira (Anna Afra ja Suvi Safira). Nimetty yksinomaan tuota klubia varten, sillä emme ole aiemmin esiintyneet yhdessä. Hauskaa, että pidit ja ihanaa kevättä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi paljon kommentistasi ja täsmennyksestä! :) Teitä oli ilo katsella, itsestäni ainakin näytti että teillä oli lavalla mukavaa ja kaikki kolme tanssia olivat hienoja. Ihanaa kevättä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...