sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Siri Hustvedt: Summer Without Men (suom. Kesä ilman miehiä)

Tätä on minun ohellani varmasti moni odottanut, Siri Hustvedtin uusinta fiktiota Summer Without Men, joka ilmestyy kesäkuussa suomeksi nimellä Kesä ilman miehiä (Otava).

Nimi on vähän kevytmielinen, kuin hattaraa ja auringonpaistetta. Se tässä vähän yllättikin, kun kyseessä oli pikemminkin kirpeä karpalo (ja ehkä vähän kinuskikastiketta, kuitenkin). Haluaisin tosin huomauttaa, että itse pidän enemmän karpaloista.

Too bad I'm real, I thought.

Hustvedt esittelee meille Mian, viisikymppisen runoilijan, joka on lähtenyt kesäksi vanhaan kotikaupunkiinsa Bondeniin sekä tapaamaan vanhaa äitiään että miettimään. Mies, neurotieteilijä, kun halusin Pausen ja lähti nuoremman naisen matkaan. Tämän enempää yritän olla itse juoneen kajoamatta, ja suurinpiirtein tämän verran saanee tietää myös kirjan takakannesta tahi liepeestä.

Too bad I'm not a character in a book or a play, not that things go so well for most of them, but then I could be written elsewhere.

Summer Without Men oli minulle vaikea kirja kahdesta syystä. Ensiksikin siksi, että runoilija-Mia käyttää hyvin rikasta englantia, jonka vuoksi jouduin aina välillä tarkistamaan sanoja sanakirjasta. Toisaalta, onneksi on aina olemassa ystävämme konteksti, ja opin ainakin yhden uuden hienon sanan eli gesticulate, joka tarkoittaa käsien liikuttamista puhuessa. Joutunen silti lukemaan tämän vielä suomeksi. Voi kuinka ikävää.

What are they? Boys will be boys: rambunctious, wild, kicking, hanging from the trees. But girls will be girls? Gentle, nurturing, sweet, passive, conniving, stealthy, mean?

Toiseksi, Hustvedtin teemat eivät ole mitenkään helppoja sulatettavia. Tarina esittelee meille neljä sukupolvellista naisia. Vanhainkodissa oleva Mian äiti ystävineen (joista suloinen Abigail oli ehkä suosikkini tässä kirjassa), Mia itse, hänen tyttärensä Daisy ja Daisyn ikäinen naapuri, sekä seitsemän teinityttöä Mian runokerhossa. Kaikki tarjoavat omia näkemyksiään naiseuteen, sekä sen ihaniin vaaleanpunaisiin että karmiinin raadollisiin hetkiin. Välillä tuntui jopa vähän ikävältä olla nainen, kun tätä luki. Toisaalta niin moni asia oli totta että ihan itketti.

Unohtamatta tietenkään toista sukupuolta, jonka tekoja ja ajatuksia ruoditaan sekä tieteellisesti että tunteellisesti. Tässä oli paljon sellaisia aiheita, jotka ovat minulle henkilökohtaisesti vielä melko purekselemattomia, joten sekin selittää sekä vaikuttumiseni että tietyn itseni eristämisen tästä kirjasta.

Hustvedt myös yllättää ja osaa olla humoristinen kaikkien vakavien teemojensa alla. Minulle eniten riemua toi ehkä jo mainitsemani hahmo, Abigail, sekä Hustvedtin käyttämät tehokeinot kirjoituksessaan. Ensimmäistä kertaa kun lukijaa puhuteltiin suoraan tunsin itseni jotenkin paljastetuksi; ei, en minä seuraa olkasi takaa elämääsi! Lopulta tuntui kuitenkin siltä, että onnistuin ystävystymään Mian kanssa paremmin näiden lyhyiden yhteisten hetkien kautta. Olin myös huvittunut ajoittaisesta ISOJEN kirjainten käyttämisestä tehokeinoina; niiden kautta todella kuuli kertojan sisäisen äänen painokkuuden kun päästiin adrenaalia nostattaviin aiheisiin.

And the pen, as it were, Dear Reader, is now in my hand and I am claiming the advantage, taking it for myself, for you will notice that the written word hides the body of the one who writes. For all you know, I might be a MAN in disguise.

Kaiken kaikkiaan Summer Without Men oli hieno kirja kaikessa karpaloudessaan. Kaunis, surullinen, naisellinen, temperamenttinen, vahva. Vaikka kansi on minun versiossani keltainen, väittäisin tätä punaiseksi kirjaksi.

Odotan kiinnostuksella, mitä te muut blogaajat pidätte secret amusementeistä.

Kesää ilman miehiä ovat viettäneet ainakin myös Leena Lumi ja Kirsi.

***
Kohta piipittää ajastin keittiössä kertoen, että tiikerikakun saa ottaa pois uunista. Mies toivoi. En ole tehnyt tiikerikakkua varmaan kuuteen vuoteen. Saapi nähdä kuinka kävi.

Kävin myös tänään supersankari-intoilussani katsomassa Marvelin uuden elokuvan, Thorin. Äärimmäisen viihdyttävää räimettä sarjakuvafanille, eikä Chris Hemsworthkaan ollut mitenkään ikävää katsottavaa, myönnän.

Aurinkoa ensi viikkoon kaikille!

7 kommenttia:

  1. Voi että. Vaikuttaa moniulotteiselta, ihanalta, ei-ihan-helpolta ja sirimäiseltä kirjalta. Koetan saada tämän käsiini mahdollisimman pian ilmestymisen jälkeen tai lukea ainakin jossian välissä kesää.

    Ja vaikka minäkin pidän karpaloista, kaipaan niiden kanssa aina pienen määrän kinuskikastiketta. :)

    (Tiikerikakku on ihanaa. Minä en ole varmaan koskaan tehnyt itse perinteistä tiikerikakkua, mutta appelsiini-tiikeriä teen usein marras-joulukuussa.)

    VastaaPoista
  2. Kyllä tämä kuulostaa ihanalta, vaikka olisikin katkeran suloinen kirja. <3 Kiitos arviosta, linnea!

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva lukea näin "etukäteen" blogiarvio piakkoin suomennettavasta romaanista, ja vielä Hustvedtia, jonka KMR:sta ja Amerikkalaisesta elegiasta pidin paljon, ja Lumouksestakin vähän. Kiitos hienosta tekstistä, Linnea! Suomennosta odotellen...

    VastaaPoista
  4. Katja: Onneksi oli sitä kinuskia, karpalot ovat nimittäin i-ha-nia! (olen muutenkin vähän tällainen vähän kipakamman maun ystävä) ((niin ja tiikerikakku kuulemma kelpasi, onhan se hyvää, oli vaan jännä leipoa tällaisia lapsuusmakujuttuja miehelle ekaa kertaa!))

    Karoliina: Ihana se oli kyllä. Sinun arviotasi sitten kesällä odotellen!

    Pienen mökin emäntä: No mutta kaunis kiitos! :) Suomennos onneksi tulee jo ensi kuussa!

    VastaaPoista
  5. Linnea, minä niin odotan tätä! En voi nyt lukea mitään, vaikka mieli tekisi...

    VastaaPoista
  6. Ja minä odtoan tätä kirjaa! Otin Otavaan tästä erikseen yhteyttä;-) En tiedä edes, piditkö vai et. Otavalla taidetaan ihmetellä...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...