torstai 26. toukokuuta 2011

Jonathan Carroll: Kissing the Beehive


Jonathan Carroll on ehdottomasti tämänhetkinen suosikkikirjailijani. Luettuani Naurujen maan (Loki-kirjat, 2005) toisen kerran ja löydettyäni Carrollin toisen suomennetun romaanin Valkoiset omenat (Loki-kirjat, 2006) olin varma että meillä on yhteinen tulevaisuus. Minulta puuttuu hyllystä vielä seitsemän hänen kirjaansa (10 löytyy jo) mutta aion ne kyllä metsästää jossain vaiheessa.

'Forget it - I've thought through all the "what abouts", believe me. I started a short story but it was so dreary that even my pen threw up. I'm telling you, it's bad. It's not writer's block, it's writer's drought. My brain's Ethiopia these days.'

Kissing the Beehiven (Indigo, 1998) kertoja on Sam Bayer, bestseller-kirjailija joka kärsii tuhottoman pahasta kirjoitusblokista. Bayer on tyypillinen Carrollin sankari; naissuhteissaan epäonnistunut lahjakas mies, josta ainakaan minä en voi olla pitämättä. Kertoessaan tarinaa nuoruudestaan tyttärelleen hän löytää ratkaisun pulmaansa; Bayer aikoo kertoa Pauline Ostrovan tarinan. Pauline oli kaunis, älykäs ja erikoinen nuori nainen, jonka ruumiin Bayer teini-ikäisenä löysi joesta kellumasta.

Bayer aloittaa laajamittaisen selvitystyön siitä, mitä Crane's Viewn kylässä todella tapahtui vuosia sitten. Murhaa ei koskaan ratkaistu, ja moni on varma että siitä tuomittu henkilö ei todella olisikaan syyllinen. Apuna mysteerin selvittämisessä Bayerilla ovat mm. hänen tyttärensä Cassandra sekä Crane's Viewn poliisipäällikkö ja Bayerin lapsuudenystävä Frannie McCabe.

Keskiöön Bayerin rinnalle nousee kuitenkin mystinen nainen, Veronica Lake ('Yup that's the name. I guess my mother was kind of a sadist.'). Veronica on varsinainen ihmenainen, joka on sekä kasvattanut vuohia Afrikassa että tekee dokumenttielokuvia. Lisäksi hän on Bayerin vannoutunut fani. Tokihan sitä voi sitten arvata, mitä tästä kohtaamisesta seuraa. Ristiriitoja kuitenkin ilmenee, kun nousee esiin että Veronica ei olekaan ihan normaalia naapurintyttömateriaalia. Lisää hämmennystä soppaan tulee kun joku alkaa lähetellä Bayerille viestejä kirjasta ja tuntuu tietävän asioiden kulusta vähän liikaakin.

'Your story is your soul. The longer you're with someone, the more you trust them, the more you're willing to tell. I believe when you find your real partner, you tell them everything until there's nothing left. Then you start from the beginning, only this time it's their story as well as yours.'

Carroll kirjoittaa yksinkertaisen vangitsevasti. Sanat eivät ole vaikeita, mutta taitavaa on se miten ne asetetaan. Pienten yksityiskohtien huomioiminen ja asioiden kuvaaminen hieman poikkeavasta, erilaisemmasta näkökulmasta tekee Carrollista kirjailijan minun makuuni.

I realized things were on the verge of going too far when I decided to wash all my hats.

Kirjasta löytyy myös viittaus Wieniin, joka ainakin tähän mennessä on löytynyt jokaisesta lukemastani Carrollin kirjasta. Hänen toinen tavaramerkkinsä ovat bullterrierit, jotka nekin taidettiin jossain välissä mainita. Carroll itse asuu Wienissä ja hänellä myös on oma bullterrieri, sellainen valkoinen. Pidän myös Carrollin kirjojen nimistä, sillä niiden merkitys paljastuu usein vasta kun luet kirjaa eteenpäin. Niin on myös Kissing the Beehiven tapauksessa.

Jälleen kerran tällä kerralla Carroll sai minut olemaan täysin liimattuna tähän kirjaan kahden päivän ajan. Olin myös hieman ärtynyt kirjan lopusta, vaikka se olikin juuri sellainen kuin piti. Carroll vain sattuu olemaan sellainen kirjailija, joka osaa hyvällä tavalla todella raivostuttaa loppuratkaisuillaan.

Totta puhuen minun on hankala kirjoittaa Carrollista, sillä hän todella on minun se kirjailijani. Carroll on kirjailija, joka sekä naurattaa, saa minut rakastumaan hahmoihinsa ja jolle olen myös todella suuttunut useamman kerran (ja antanut yhtä monta kertaa anteeksi). Hänen kirjansa onnistuvat aina yllättämään minut maagisella realismillaan ja imaisemaan minut matkaansa. Aina uutta aloittaessani pelkään, että tuleeko nyt se Carroll josta en pidä. Niin ei onneksi vielä ole käynyt.


Rakkaimpia esineitäni on viime vuonna mieheltäni saama joululahja. Se on kankainen nenäliina, joka on päivätty Wienissä joulukuussa 2010 ja siinä on tervehdys minulle herra Carrollilta. Lahja on yhdistelmäviittaus lempikirjailijaani ja yhteen suosikkisarjoistani Big Bang Theory ja sen jaksoon The Bath Item Gift Hypothesis.

Onko kukaan teistä lukenut Carrollia? Tavallaan minua harmittaa se että hänestä ei tunnuta kauheasti Suomessa tiedettävän, mutta toisaalta olen salaa onnellinen että saan pitää häntä niin sanotusti itselläni.

6 kommenttia:

  1. Ihana, että kuvasit tuon liinan. Sain jo syksyllä tietää ideasta ja minusta se on yksi romanttisimmista lahjoista ikinä. Ei oltu vielä tavattu ja ajattelin, että mahdat olla aikamoinen pakkaus, kun tämmöisiä suunnitelmia viriteltiin. Ja olethan sie! <3

    Ihana, kun bloggasit lempikirjailijastasi. Tiedän, kuinka paljon häntä fanitat.

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Hanna, tässähän menee ihan hämilleen :> Carroll on kyllä suuri kirjarakkauteni, onneksi hyllyssä on vielä monta lukematonta!

    VastaaPoista
  3. Carroll oli aiemmin vain etäisesti nimenä tuttu enkä yhtään tiennyt minkä tyylisiä hänen kirjansa ovat. Kun luin 30 days of Books -postauksiasi, kiinnostuin hänestä kuitenkin saman tien ja sattumalta juuri eilen Naurujen maa tuli kirjastossa vastaan ja lähti mukaan. Enköhän sen aika pian ehdi lukea! :)

    VastaaPoista
  4. Satu: Mahtavaa ja ihana kuulla! :) Toivottavasti pidät Carrollista, mielipidettäsi odotellen..

    VastaaPoista
  5. Ihana tuo lautasliina! Ah! Pidä kiinni siitä miehestä, neuvoo kypsempi kaima...

    VastaaPoista
  6. Linnea: Kiitos vinkistä, se on suunnitelmissa ;>

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...