maanantai 31. tammikuuta 2011

Alexandra Salmela: 27, eli kuolema tekee taiteilijan


Sain viikonloppuna vihdoin luettua Alexandra Salmelan 27, eli kuolema tekee taiteilijan (Teos, 2010). Kirja oli minulle poikkeuksellinen valinta, koska luen melko harvoin kotimaisia uusia kirjoja. Finlandia-ehdokkuudesta noussut polemiikki kuitenkin jätti nimen mieleen ja parin kuukauden jonotuksen jälkeen kirjan sai kirjastosta.

Salmelan kirja on mielestäni saamansa huomion arvoinen. Neljän eri kertojan (tai kertomistyylin) avulla kuljetettu tarina soljui eteenpäin mukavasti ja oli virkistävää kun katsantokanta tapahtumiin vaihtui luvuittain.

Kirjan päähenkilönä toimii Angie, jonkinlainen ikuinen opiskelija, jolla on kompleksi iän 27 kanssa. Hän listaa julkisuudenhenkilöitä, jotka ovat kuolleet samassa iässä ja haluaisi päästä heidän joukkoonsa kirjoittamalla loistavan kirjan ja kuolemalla sen jälkeen dramaattisella tavalla. Muutaman mutkan jälkeen Angie päätyy maaseudulle Suomeen kirjoittamaan kirjaansa majoittautuen suomalaisen perheen pihapiiriin.

Angien lisäksi kertojina toimivat Kassandra, itsenäinen kulkukissa ja Herra Possu eli suomalaisen perheen kuopuksen pehmoporsas. Lisäksi osa juonesta kerrotaan dialogeina autoa ajettaessa, jolloin puhujiin viitataan yleensä termeillä Hän, joka ajaa ja Hän, joka istuu pelkääjän paikalla. Kuten edellä jo mainitsin, pidin kovasti vaihtuvasta kertojanäänestä. Kirja olisi saattanut olla melko tylsä ja turhan melodramaattinen, jos Angie olisi saanut olla koko ajan äänessä. Itse tykästyin kertojista eniten kyyniseen Kassandraan.

Kirja sijoittuu pääosiltaan siis Suomeen, korpiseen maalaismaisemaan ja ekologiseen elämään pyrkivän perheen pihapiiriin. Komplekseja ratkotaan puolin ja toisin; Angiella on omat ongelmansa ikäkriisinsä ja luomisen kanssa, suomalaisella perheellä omansa. Kirja on kuitenkin paikoittain sen verran hauskasti ja ironisella otteella kirjoitettu että minä en ainakaan sen lukemisesta ahdistunut.

Tosin yksi asia kirjassa tuppasi häiritsemään; jos Angie kerran on kotoisin Tsekeistä niin mitä kieltä hän puhuu Suomessa? Puhuivatko kaikki muut sujuvasti englantia? Kielimuuria kun ei kertaakaan mainittu, ei sanallakaan. Tai kaipa Angie sitten, prologin perusteella, opiskeli Suomea. Ehkä näin.

Pidin paljon Salmelan tavasta vaihdella eri kirjoitustyylien välillä. Kirja oli mielestäni myös miellyttävä lukea. Kyllä tämän luki mielellään. Ja saattaisinpa lukea Salmelalta lisääkin.

Nyt on työn alla Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän. Nimi jäi mieleen Keskisuomalaisen 100 kirjaa-listalta ja törmäsin siihen kirjastossa, joten kaappasin sen mukaan.

2 kommenttia:

  1. Ärsyttikö joku kertojista enemmän? Oliko suosikkikertojia?

    VastaaPoista
  2. Angie minua henkilökohtaisesti välillä vähän ärsytti, en jotenkin saanut aina otetta. Kassandran ylimitoitetusta kyynisyydestä sen sijaan pidin kovasti ja Herra Possu puolestaan tarjosi naiivin kertojanäänen. K ja HP tasapainottivat vaikeuttani Angien kanssa hyvin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...