lauantai 29. tammikuuta 2011

Lavalta: Kyyhky ja unikko (Metropolia)

Kävin torstaina (27.1.11) katsomassa Metropoliassa Sanna Kärkkäisen taiteellisen lopputyön, Timo K. Mukan Kyyhkyyn ja unikkoon perustuvan samannimisen näytelmän.

"Kyyhky ja unikko on musiikillinen esitys rakkaudesta luonnonvoimana.

Esitys on raikas tulkinta lappilaisen kirjailijan Timo K. Mukan viimeiseksi jääneestä teoksesta. Kyyhky ja unikko on balladi, jossa ihminen on samaan aikaan hauras ja vahva luonnonvoimien keskellä.

Esityksessä rakkaus on voima, jonka edessä ihminen haukkoo henkeään viimeisellä matkallaan kohti vääjäämätöntä.

...Näyttelijöiden lisäksi lavalla nähdään muusikko, joka kuljettaa tarinaa eteenpäin yhdessä esiintyjien kanssa."

Kuva : Olli Antikainen

En ole tutustunut ainakaan muistaakseni Mukkaan aikaisemmin joten Kyyhkyn ja unikon juoni ei ollut minulle ennestään tuttu. Toisaalta näin näytelmään omasta mielestäni pystyy suhtautumaan avoimemmin kun ei ole minkäänlaista käsitystä siitä mitä tulee tapahtumaan tai pitäisi tapahtua.

Näytelmän lavastus oli toteutettu hyvin pelkistetysti. Näyttämön laidalla oli pöllejä, joilla näyttelijät istuivat odottaen vuoroaan reagoiden kuitenkin tarvittaessa hienovaraisesti näyttämön tapahtumiin. Näytelmän äänimaisemana toimi Ilmari Tiitisen säveltämä pianomusiikki, joka sekä kuljetti näytelmää eteenpäin että tehosti vuorosanoja ja kohtauksien tunnelmaa. Näytelmässä esitettiin myös muutama laulu, ja ne nivoutuivat loogisesti itse tarinaan eivätkä tuntuneet tarpeettomilta musiikkinumeroilta.

On jotenkin todella vaikea kuvailla tätä näytelmää, sillä elin siinä itse hyvin vahvasti mukana. Kohtaukset oli toteutettu kauniisti ja vaikeitakin asioita oli käsitelty hienotunteisuudella, vaikka intensiteetti hahmojen välillä oli todella käsinkosketeltavaa. Suhtaudun lisäksi usein hieman epäilevästi esityksiin joissa on (osittaista) alastomuutta, sillä se voi mennä niin helposti pieleen. Tässä oli kuitenkin onnistuttu todella hyvin, tyylillä ja herkkyydellä. Ei voi kuin kehua roolitusta - olen käynyt katsomassa Metropoliassa aikamoisen määrän näytelmiä ja useimmat näyttelijöistä olin nähnyt aikaisemminkin. Taitavia kaikki.

Jos jotain pitäisi kritisoida niin välillä jouduin hämmennykseen vaihtuvien aikatasojen kanssa. Toisaalta mukaan pääsi taas melko pian joten uskon rakentaneeni varsin loogisen kuvan siitä mitä todella tapahtui.

En oikein voi muuta sanoa kuin että upea kokemus. Raastavan kauniisti toteutettu tarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...