Lavalta: Heikki Salo Tarinankertojat-klubilla (Korjaamo)

Maanmainio Tarinankertojat-klubi eli Suomen rennoin un-plugged klubi palasi taas Korjaamon lauteille, tällä kertaa kivalle Korjaamon Vintille. Housebändin eli Marzi Nymanin, Anssi Nykäsen, Harri Rantasen, Jani Wilundin ja Kustaa Kantelisen kanssa esiintyi tällä kertaa Miljoonasade-yhtyeen keulakuva ja nykyään myös soolouraileva Heikki Salo.

Heikki Salo ei ole minulle sillä tavalla tuttu artisti, että mieleen nousisi samantien kappaleita. Tokihan minä tunnistin useamman Miljoonasateen kappaleen, joita mies minulle hyräili, mutta jouduin taas auttamatta tunnustamaan tietämättömyyteni kotimaisen musiikin saralla. Onneksi keikkapaikkojen ovilla ei tarvitse täyttää mitään esitestiä artistin tuotannosta, vaan keikalle voi mennä vapaasti ja pohtia sitten, että onko tämä sellaista mistä minä pidän. Heikki Salo täytti odotukset, musiikissa oli juuri sellaista paloa, joka resonoi kehossa. Jotain sellaista, mitä pidän hyvin suomalaisena ja tälle suomalaisuudelle minä lämpenen.

Ja osasin minä silti laulaa Marraskuun kertosäkeessä mukana. Sentään.

Lisäksi syttyi palo kuunnella Heikki Salon omaa tuotantoa. Suuri osa keikan kappaleista oli uudelta Hiili-levyltä. Pidin erityisesti nimikappaleesta ja Gaalan kuningattaresta. Nytkin tätä kirjoittaessa taustalla pauhaa levy Spotifyn kautta, on se hieno.

Korjaamon Vintti on muuten ehdottomasti paras paikka tälle klubille, jos mennään Korjaamon tilojen puitteissa. Vintti on sopivan avara pöytineen niin että sinne mahtuu, mutta riittävän pieni jotta tunnelma on intiimi. Uusi paikka tosin taisi aiheuttaa hieman miksauspulmia, mutta myös tämä korjaantui koko ajan keikan loppua kohti. Todella hieno keikka, oli ilo kuunnella sitä kuinka taitavat muusikot soittavat ja laulavat hienosti yhdessä ja yhteen mutta silti yleisölle.

Yksi syy mennä Tarinankertojat-klubille: Sieltä lähtiessä on aina hyvä mieli.

Lupasin päästää keikkaseurana olleen miehen myös ääneen:

Neljäs Tarinankertojat-klubini, joten konsepti on jo tuttu. Tässä kohtaa pitäisi varmaan kertoa, kuinka on tutustunut Tarinankertojat-klubin esiintyjävieraaseen tarkasti ja tietää tuotantonsa edestakaisin, jotta voi ymmärtää keikkalistauksen merkittävyyden ja analysoida sitä, kuinka Tarinankertojien mielenkiintoinen konsepti värittää vanhoja kappaleita uusiin asuihin tällä kertaa toimi.

Ja pah.

Myönnän auliisti etten tiedä Heikki Salon materiaalista muuta kuin Miljoonasateen kokoelman Made in Taiwas ja lyriikkakäsikirjansa Kahlekuningaslaji. Näin ollen osaan hyräillä suurimmat hitit ja pari pienempää. En ollut Hiili-levyä kuunnellut lain (tai muuta Heikki Salon soolotuotantoa). Ehkä juuri siksi keikka olikin niin hyvä, kun se tarjosi erilaisen kokemuksen kuin aiempien paremmin tuntemieni artistien Tarinankertojat.

Korjaamon Vintti on ehdottomasti näistä klubin järjestyspaikoista tunnelmaltaan paras. Äänellisesti keikan alkupuoli vaati vähän miksauspöydän nuppien vääntelyä, että vokalistin sanoista sai selvää. Volumenapin jälkeen soundi oli hyvä ja vaikka usein Marzi varastaakin sooloilullaan shown, tuntui että Heikki Salo vanhana esiintyjänä varasti sen silti. Virallinen haastattelija jäi keikalta pois, mutta artisti selvästi osasi kertoa kappaleistaan muutenkin ja tarinansa olivat kiehtovia. Eritoten irlantilaisen viulistin tarina ennen Voipallo-kappaletta jäi väistämättä mieleen.

Kuten parempi puoliskoni sen niin hyvin laittoi: Tarinankertojat-klubilta poistuessa on aina hyvä mieli. Hyviä biisejä ja hienoa soittoa tunnelmallisessa miljöössä, mitä sitä muuta osaisi kaivata? Ekstraplussaa taas kerran inhimillisestä aloitusajasta.

Kiitos Heikki Salo, kiitos bändi, oli hieno ilta. Seuraavan kerran klubi 20.11., vieraana Costello Hautamäki. Be there. Keikkaliput ovelta 14 euroa, Korjaamo-kortin omistaville vaivaiset 12,5.

Kiitokset myös Korjaamon mainiolle baarimikolle, rommitoti helpotti kipuisen kurkun pistelyä.

Haaste- ja syyspuuhissa

Sateinen syksy näytti taas märän karvansa, mutta mitäpä siitä: minä olen syysihminen henkeen ja vereen. Onneksi viikonloppuna nähtiin myös aurinkoa ja saimme tehtyä rästissä olleita pihatöitä miehen kanssa. Nyt esimerkiksi talon räystäät on puhdistettu ja minä olen käynyt ensimmäistä kertaa katolla! Ja mainitsenpa nyt tässä välissä siitä, että jos talokuulumiset kiinnostavat niitä voi käydä utelemassa täällä.

Tänä vuonna osallistuin melkoisen moneen lukuhaasteeseen. Joulukuun alkuun mennessä olisi tarkoitus lukea vielä muutama kotimainen Kuusi kovaa kotimaista -haasteen puitteissa ja urheilla aloittamani kategoriat So Americania varten. Ikkunat auki Eurooppaan ja Finlandssvenskor jäänevät hieman tyngiksi, mutta yritystä kyllä oli ja Satun luettujen Minihaasteisiin olen myös osallistunut turhan laiskasti. Omaa TBR-listaani olen alkanut koluta hitaasti mutta varmasti eteenpäin.

Seuraava haastepunnerrus lienee Hyönteisdokumentti-blogin liikkeellelaittama mainio Lukudiplomi-haaste. Säännöt ovat seuraavat:

1. Valitse vapaasti luokkatasosi ja diplomi jonka haluat suorittaa. Pohjana suosittelen tuota Opetushallituksen Kunnaria, mutta vastaavat paikkakuntakohtaiset diplomiohjelmat hyväksytään myös. Ilmoita valintasi tämän bloggauksen kommenttiosiossa.
2. Seuraa diplominsuorituksen ohjeita. Tyypillisesti tarjolla on useita temaattisia lukulistoja joista kustakin valitaan luettavaksi yksi kirja niin että yhteensä luetaan 6-10 kirjaa.Luetuista kirjoista joko tehdään normaali bloggaus oman tyylin mukaan tai tehdään jokin diplomiohjeissa annetuista tehtävistä, tai mieluiten tietysti molemmat (kannattaa lukea ne tehtävälistat läpi, siellä on lukuisia mielikuvitusta kutkuttavia tehtäviä...)Mahdolliset elokuvatehtävät ovat vapaaehtoisia, tällä kertaa keskitymme kirjoihin ja ajoittaisiin sarjakuviin. 
3. Haaste alkaa nyt, ja kouluvuoden mukaisesti päättyy lauantaina 25.5.2013. Tuosta viikon päästä, 1.6.2013 kevätjuhlissa jaetaan diplomit ja saatetaanpa jakaa stipendeinä myös muutama kirjapalkinto arvottuna suorittajien kesken (myös hyvällä yrityksellä pääsee mukaan arvontaan vaikkei koko diplomia saisikaan suoritettua).Myös jo luetuilla kirjoilla voi osallistua, kunhan ne on lukenut 1.8.2012 jälkeen.

Itse ajattelin ryhtyä suorittamaan Sinuhea 8. luokan mallin mukaan koska a) opetan nyt enemmän kaseja kuin muita yläkoululuokkia ja b) kasiluokkalaisilla oli kivemmat tehtävät. Haasteen puitteissa tavoitteeni on lukea seuraavat kirjat:

• Pasi Ilmari Jääskeläinen : Lumikko ja yhdeksän muuta TAI Niccoló Ammaniti : Minä en pelkää (Jännitystä)
• Kjell Westö : Leijat Helsingin yllä (Menneisyyden tarinoita)
• Margaret Atwood : Orjattaresi TAI William Gibson : Neurovelho (Tulevaisuuden taruja)
• Leena Krohn : Tainaron (Fantasiaa)
• William Golding : Kärpästen herra (Ihmisiä)
• Harper Lee : Kuin surmaisi satakielen (Matkalla)
• Yrjö Kokko : Pessi ja Illusia (Luontotarinoita)
• Miika Nousiainen : Metsäjätti (Huumoria)
• Claire Castillon : Äidin pikku pyöveli (Lyhytproosaa)
• Henrik Ibsen : Nukkekoti (Runoja, näytelmiä)

Oma Hyppää lavalle -haasteeni pyörii vielä kaksi viikkoa, itse ajattelin urheilla vielä kolmannen näytelmän jonnekin väliin, ehkä juuri tuon Nukkekodin.

Nyt palaan takaisin omenahillon keittoon, tällä kertaa kokeilin mausteista omenasosetta. Lisäksi uunissa odottavat ihanat paahdetut punajuuret, joten tänään on ihan juhlamaanantai. Tällä viikolla vietän töistä syyslomaa ja olen osallistumassa kolmeen eri kulttuuririentoon, joten postauksia niistä luvassa sitten myöhemmin.

Lokakuisen kaunista viikkoa!

Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa (Gigi ja Henry, #1)

Minulla on tällä hetkellä menossa jonkinlainen lanu-kausi, sillä luen todella mielelläni nuorten kirjallisuutta. Ehkä se johtuu nostalgiasta, ehkä siitä että teen taas töitä nuorten kanssa mutta oli mikä oli, mukavaa tämä on. Tällä kertaa mainion lukukokemuksen tarjosi Magdalena Hain Kerjäläisprinsessa (Karisto, 2012).

Minun nimeni on Gregorovia Anastassija Ludovica Konstantinina. Minä olen prinsessa. Tarkemmin sanottuna minun piti olla prinsessa.

Keloburgin satamakaupungin Alhaistossa asuu jos jonkinlaista väkeä, siirtolaisia, varkaita ja yksi kuninkaallinen perhe, Vallankaappauksen seuraksena maanpakoon joutuneet Umbrovian kuninkaalliset asuttavat rauhaisasti Kelpepperinkadun erään talon yläkertaa, kunnes menneisyys kolkuttelee ovelle räkjähdysmäisellä tavalla. Gigi joutuu katupoika ystävänsä Henryn kanssa varsinaiseen pyöritykseen, jonka rinnalla aikaisemmat seikkailut Keloburgin kaduilla eivät tuntune juuri miltään.

Gigi on melkoinen seikkailijaprinsessa, eivätkä hänen muut perheenjäsenensä jää paljoa jälkeen. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja tapahtumat lentävät eteenpäin. Kirja onkin todella nopealukuinen, eikä sitä malttaisi jättää kesken. Kerjäläisprinsessa on kuin tv-sarjan pilottijakso; siinä esitellään kavalkadi hahmoja, esitellään alkutilanne ja edetään vauhdikkaasti. Toivon, että seuraavissa osissa esitellään itse yhteiskuntaa ja myös henkilöhahmoja syvällisemmin.

Hain Kerjäläisprinsessa edustaa steampunk-kirjallisuutta, sci-fin alalajia. Minulle tämä taisi olla ensimmäinen tietoinen steampunk-luku. Viehätyin erityisesti julesvernemäisistä kojeista ja automatoneista. Lisäksi pidin kovasti Hain luomista ihmissusista ja heidän tavastaan puhua ylimääräisine konsonantteineen, mainio lisä ("Vchoitte tulla nyt ulos ssieltä.") .

Henry käänsi kylkeään viltillä. "Isäsi tarkoittaa sitä, että teidän perheenne ei voi luottaa kehenkään. Kuka tahansa voi pettää teidät joko rahasta tai pelosta. Siksi te elätte Alhaistossa ja teeskentelette olevanne niin kuin kaikki muut."

Luonnontieteilijäpuoleni arvostaa paljon kirjailijan loppuun kynäilemää Vihreän saaren historiaa sekä erityisesti Mitä jos?-osiota, jossa kerrotaan saaren asutukseen johtamista tapahtumista. Arvostan todella tällaista paneutumista ja myös kirjan loppuun liitetty viiteluettelo oli hieno.

Odotan innolla jatkoa Gigin ja Henryn vauhdikkaalle tarinalle, olkoon se pitkä ja tapahtumarikas. Uskallan antaa tästä myös esiteini-Linnean suositukset, varmasti olisi toiminut myös silloin kun vielä kuuluin virallisesti kohderyhmään.

Umbrovian kuninkaallisten puolesta ovat taistelleet myös ainakin Morre (joka antoi kritiikkiä, mutta odottaa silti jatkoa), Jossu (joka pitää kirjaa tutustumisen arvoisena vaikkei sille aivan lämmennytkään), Nafisan (joka rakastui Hain käyttämään kieleen) ja Kuutar (joka jäi kirjan imuun). Tutustukaa ihmeessä myös kirjailijan blogiin.

Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa (Gigi ja Henry #1)
Karisto, 2012. 180 s.
Kansi: Sára Köteleki

István Örkény: Minuuttinovelleja

Suomenlinna lautalla maaliskuussa 2006.

Kierrätyskeskuksesta aikanaan mukaan lähtenyt István Örkényn Minuuttinovelleja (Loisto, 2005 / Atena, 2002; Egyperces novellák) oli minulla kylpyhuoneessa hampaidenpesukirjana. Tällä tavalla novellikokoelman lukeminen oli melko hidasta. Toisaalta tuli pestyä hampaita sopivan ajan verran ja nämä novellit lienevät sitä paitsi parhaimmillaan luettuna muutama kerrallaan. Kokoelma alkaa Käyttöohjeella, jonka loppulauseelmana todetaan:

Jos et ymmärrä novellia, lue se uudelleen. Mikäli et vieläkään ymmärrä, on vika novellissa. Ei ole olemassa tyhmiä ihmisiä, on vain huonoja Minuuttinovelleja.

Tämän lausahduksen tukemana en siis huolestunut, jos en aina ollut aivan kärryillä tai pitänyt tai kiinnostunut. Tosin suurimmaksi osaksi pidin kyllä kokoelmasta ja sen vähäeleisen absurdista tyylistä paljon. Selailtuani kirjaa nyt tätä tekstiä varten uudelleen pidän opuksesta oikeastaan koko ajan enemmän.

Unkarilaisella Örkényllä on varsin omalaatuinen tyyli, joka välillä äityy jopa tylsäksi. Parhaimmillaan Örkény on kuitenkin kuivakkaan hauska ja pisteliäs kirjoittaja. Osa novelleista oli tosiaan hyvin absurdeja tai meni minulta muuten yli hilseen, mutta sai tässä myös hihitellä hauskojen juttujen äärellä ja kauhistella sodan kauhuja. Unkari ei ole minulle mitenkään erityisen tuttu maa, joten oli mukava valloittaa kirjallisesti myös tämä Euroopan valtio.

Parhaiten mieleen jäi hauska kahvin tilaamista, tai oikeastaan tilaamisen yrittämistä, käsittelevä novelli >>In our time>>. 

- Katsokaahan, Alizka. Te tilasitte kahvia. Sallikaa minun puolestani tilata, mitä mieleni tekee.
Hän kääntyi kohti tarjoilijatarta.
- En vain äkkiseltään muista, mitä se haluamani juoma oli nimeltään. Sellaista tummaa nestettä.
- Onko se viinaa?
- Ei, ei. Jos oikein muistan, se tarjoiltiin lasista. Ja muistelen sen olleen kuumaa. Ei siis mitään viinaa. 

Minuuttinovelleja oli parhaimmillaan pienissä annoksissa nautittuina. Kirjan kyytipojaksi hampaiden harjaus tai aamun pikainen kahvikupillinen.

Atena on tänä vuonna julkaissut opuksesta vielä 14 novellilla laajennetun version, 100 minuttinovellia. Myös Merenhuiske on lukenut Örkényn novelleja ja pitänyt niistä, lisäksi Café pour les idiots kuvailee Örkényn tyyliä oivallisesti.

István Örkény: Minuuttinovelleja
Loisto, 2005 / Atena, 2002. 216 s.
Suomentanut: Juhani Huotari.

Johan Bargum: Sensommar (suom. Syyskesä)

Johan Bargumin Seglats i september -teoksesta (suom. Syyspurjehdus) innostuneena päätin tarttua myös herran varhaisempaan tuotantoon. Lukuun pääsi ensimmäisenä tuttavien kehuma Sensommar (Gummerus, 1993; suom. Syyskesä). Päätin myös samalla petrata ruotsiani, joten luin kirjan toisella kotimaisella.

Det var Carls idé, inte min, försökte jag.
Skyll inte på din lillebror, sa hon.
Hur många gånger har jag hört henne säga just de orden?

Sensommar liikkuu kolmessa aikatasossa päähenkilö Olofin elämän ympärillä. Jo nuoruudessa isoveli jäi vahvemman ja osaavamman pikkuveljen jalkoihin, eikä tilanne ole muuttunut aikuisuuden aikana. Kun veljesten vakavasti sairas äiti tahtoo viettää viimeiset päivänsä Vidarnäsin huvilassa ja saada molemmat poikansa paikalle, joutuvat Olof ja Carl jälleen kohtaamaan.

Kyse ei ole kuitenkaan vain veljellisestä kinastelusta, vaan menneisyydestä löytyy myös vaiettuja salaisuuksia joita Bargum hienostuneesti lukijalleen avaa. Veljesten välistä jännitettä pyrkivät tasapainottamaan niin Carlin vaimo ja lapset, äidin miesystävä Tom-setä sekä sisar Heidi, poikia hoitamaan pyydetty maijapoppasmainen diakonissa.

Jag kommer att minnas det. Jag kommer inte att sakna det. Jag har redan lämnat de bakom mig, som man lämnar barndomen bakom sig, en smula förvånad över dess oskuld, men utan sorg, eftersom man vet att ingen återvändo finns.

Bargum kirjoittaa kaunista, mutta silti selkeää kieltä. Täytyy myöntää, että aivan (tai läheskään) kaikkia sanoja en ymmärtänyt, mutta menossa pysyi mukana myös hieman ruosteisella ruotsilla. Sama tunne oli lukiessa Seglatsia, mutta kirjan syksynkirpeäään tunnelmaan pääsi vaikkei jokaista sanaa tarkistanutkaan.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Sensommar oli haikea, mutta silti aurinkoinen pieni kirja. Sen sisällä oli paljon surua ja hiljaisuutta, mutta myös viimeisten lämpimien päivien riehakasta naurua ja iloa. Sensommarin kanssa tarjoiltavaksi suosittelen ukkossherryä ja musiikiksi mitä tahansa lukijan korvaa miellyttävää savikiekolta soitettuna.

Syyskesäisissä tunnelmissa on viihtynyt myös Liisa, jonka tekstin kautta pääsette myös moneen muuhun teosta käsittelevään arvioon. Liitän tämän myös toiseksi suorituksekseni hurmaavaa Underbara finlandssvenskor vid papper -haastetta.

Johan Bargum: Sensommar 
Söderström & Co, 1993.
Suomennettu: Syyskesä (Tammi, 1993)
Suomentanut: Rauno Ekholm
Kansi: Johan Petterson (kiitos tiedosta Pekalle!)