tiistai 12. joulukuuta 2017

Lavalta: Joulutarinoita (Porttiteatteri / KokoTeatteri)

Kuva: KokoTeatteri

Tulkoon joulu kaikille

Joulumieli on ollut tänä vuonna vähän hakusessa, luntakin on vain satunnaisesti. Onneksi kohdalle osui Porttiteatterin Joulutarinoita, jota esitetään KokoTeatterissa Tuija Minkkisen ohjaamana. Porttiteatteri on ammattilaisvetoinen vankilasta vapautuvien teatteri ja tällä kertaa esityksen teemaksi on otettu joulutarinat niin vankilasta kuin sen ulkopuolelta.

Iloiseksi esitystä ei tosin voi väittää, vaikka lavan puitteet ovat jouluiset. On punaista, joulukuusi, Juhlapöydän konvehteja ja näyttelijöillä on tonttulakki päässään. Kerrotut tarinat ovat kuitenkin sävyltään usein surullisia. Kerrontatavaksi on useimmissa tapauksissa valittu kuitenkin tragikoomisuus ja se tekee esityksestä hieman keveämmän ja paikoin myös todella hauskan.

Esiintyjät ovat mainioita. Jouluista kerrotaan omalla tyylillä ja puheen lisäksi ei tarvita sen kummempaa, pelkät sanat riittävät. Sanna Salmenkallion hieno musiikki tukee joitakin kohtauksia, mutta tarvittaessa osataan luottaa myös hiljaisuuteen. Keskiössä ovat nyt ihmisten tarinat ja joulun herättämät tunteet ja siinä ei sen kummempaa tarvita. Kohtausten lataukset puretaan huimalla juoksentelulla ja iloisella musiikilla, sitten voidaan taas siirtyä seuraavaan.

Noin puolitoista tuntia kestävän esityksen aikana tunteet heiluvat siis laidasta laitaan niin lavalla kuin katsomossa. Mieleen jäävät juustoinen Suomi-joulu etelän lämmössä, Kisiksen putkaan päättyvä jouluinen raitiovaunumatka, isän kirje lapsille sellistä jouluna, ennen joulua kadonnut äiti, pelko siitä, että joulun illuusio hajoaa taas. Tarinoiden kanssa vuorottelevat jouluiset laulut, joista viimeinen saa kyyneleet silmiin.

Joulutarinoita muistuttaa siitä, mikä joulussa lopulta on tärkeää. Kliseisen idyllistä joulua ei monessa paikassa nähdä, mutta joulu on kaikilla kumminkin. Kiitos porttiteatterilaiset ja oikein hyvää joulua kaikille!

Esityksiä on vielä tällä viikolla tiistaina (12.12.) ja keskiviikkona (13.12.).

Kiitokset KokoTeatterille kutsuvieraslipusta.

1 kommentti:

  1. Voi, tää olisi ollut mukava nähdä. Sun kuvailusi perusteella esitys kuulostaa siltä kuin mitä ajattelinkin sen olevan. Tervetullutta vastapainoa varsinkin mainoksissa tarjoillulle kuvalle siitä, kuinka joulu on aina ihanan idyllinen vailla huolenhäivää. Porttiteatteri tekee muutenkin hienoa työtä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...