maanantai 18. joulukuuta 2017

Tarinoita saaristosta ja veden ääreltä


Olen lukenut tänä vuonna usean kirjan, joissa asutaan, ollaan ja kaivataan veden äärellä. Ehkä avoin vesi, on se sitten järvi tai meri, tuo tunteita pintaan ja herättää pohtimaan eloa ja oloa. Tämä erilaisuutta pursuava nelikko jäi vahvasti mieleen tunnekirjoina.

Karoliina Timosen Kesäinen illuusioni kului käsissä kesäisellä Hanko-retkelläni, sivujen välissä lienee edelleen hiekkaa. Klarissa matkaa yksin Saimaan saareen pohtimaan avioliittoaan ja rauhoittumaan. Kesän paahteisen rauhan rikkoo tutustuminen naapurin kiinnostavaan herraan, joka haluaa tarjota muutakin kuin viileitä juomia. Tunnelma tiivistyy kuin ukkonen järvenselän yllä. Teos tuntui vahvasti elokuvalliselta, se oli helppo nähdä päässään taidokkaasti leikattuina kohtauksina. Outo tunnelma jäi pitkäksi aikaa mieleen kytemään.

Kirjasfääri-blogissa analysoidaan teosta ansiokkaasti.

Jarkko Volasen esikoisromaani Hiekankantajat lumosi minut luontokuvauksellaan, saaristokuvaus tuntui silittävän sielua. Aura ja Henri hankkivat itselleen kunnostusta kaipaavan kodin saaristosta ja rakentavat sinne pesää, vaikka talvi on tulossa ja Henri joutuu olemaan paljon mantereella. Tuekseen uusissa haasteissa Aura löytää Camillan, reipashenkisen pastorin, joka ei pelkää saariston kylmyyttä tai ihmisten nuivia katseita. Vaikka luonto oli tässä teoksessa ihana ja upea, olin tarinallisesti usein hukassa vaihtuvien aikatasojen kanssa enkä aina ottanut ihan selvää henkilöistäkään. Sulkeutuneen saaristoyhteisön kuvaus oli kuitenkin ahdistavuudessaan kiehtova ja sai kaikista vaikeuksista huolimatta haaveilemaan omasta piilopirtistä kalliosaarella, oli siellä hiekkapoukamaa tai ei. Elina Warstan taitelema kansi on yksinkertaisuudessaan upea ja siksi kuittaan tällä Helmet-haasteen kohdan kirjan kansi on mielestäsi kaunis.

Itse poimin tämän kirjan luettavaksi Aina joku kesken -blogista löytyvän tekstin perusteella, siellä elettiin ja hengitettiin tätä teosta vahvasti.

Philip Teirin Så här upphör världen (suom. Tällä tavalla maailma loppuu) oli minulle vahvasti suomenruotsalainen romaani asettuen jonnekin Monika Fagerholmin Ihanat naiset rannalla - ja Johan Bargumin Sensommar -teosten rinnalle. Erik ja Julia matkaavat kesäksi Pohjanmaan rannikolle mukanaan lapsensa, muistonsa ja kasa suupielestä livautettuja valheita. Erik yrittää peitellä työnsä menettämistä, Julia kipuilee kohdatessaan pitkästä aikaa naapurin Marikan ja sitä myötä lapsuutensa. Pariskunnan lapset seikkailevat yksin kallioilla aikuisia tarkastelle, jotenkin irtonaisina. Vettä sataa, kesä kuluu. Tunnelma on utuinen, vähän painostava, ihmiset etsivät itseään ja toisiaan. Teirin ruotsi on miellyttävää lukea, mutta eksyksissä olevien ihmisten maailmaan en oikein päässyt.

Lumiomena-blogissa kuvataan kirjan tyyliä kipeäksi ja kepeäksi.

Helena Wariksen Linnunsitoja on spekulatiivisen fiktion edustajana tämän nelikon outolintu, mutta pääosin eristyneelle majakkasaarelle sijoittuva teos sulahtaa joukon jatkoksi silti yllättävän mutkattomasti. Zem pakenee koneiden hallitsemasta kuilusta ja muiden vallan alta saarelle vastarintaliikkeen pesäkkeeseen, josta kyyhkyt ovat ainoa luotettava viestintäkeino ulkomaailmaan. Pienen yhteisön sääntöihin ja rytmiin on haastavaa sopeutua, eikä Zem oikein löydä paikkaansa. Kuiluun jääneen veljen kohtalo askarruttaa ja matkaseuraksi tullut veljen ystävä Thom tuntuu etäiseltä. Lohtua saarella tuovat kujertavat kyyhkyt. Waris on kirjoittanut tiiviin ja kauniin romaanin. Maailmasta saa tehdä omat päätelmänsä, samoin lopusta, ja pidin ratkaisua kiinnostavana. En kaivannut selityksiä, kaikki tuntui riittävän tutulta ja pääteltävissä olevalta kun samantyyppisissä maailmoissa on tullut seikkailtua. Ihana pienoisromaanin mittoihin jäävä dystopia, pidin erityisesti avoimesta lopusta jonka voi tulkita haluamallaan tavalla.

Myös Kirjavinkkien Mikko piti teoksen avoimuudesta.

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni
WSOY, 2015. 165 s.










Jarkko Volanen: Hiekankantajat
Teos, 2017. 240 s.
Kansi: Elina Warsta'









Philip Teir: Så här upphör världen
Schildts & Söderströms, 2017. 250 s.
Kansi: Sanna Mander









Helena Waris: Linnunsitoja
Otava, 2017. 171 s.
Kansi: Sami Saramäki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Sanavahvistus otettu käyttöön myrskyisästi lisääntyneen roskapostin vuoksi, pahoittelen asiaa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...